Siirry pääsisältöön

Kun kirja ei maistu


Tämä viikko meni kirjojen osalta vähän harakoille. Luin kyllä paljonkin mutta mikään ei iskenyt ja lukeminen tuntui työläältä. Kirjapinossa odottivat päällimmäisinä kaksi kirjaa, joiden lukemista todella odotin mutta molemmissa jouduin luovuttamaan jo 50 sivun jälkeen.

Elena Ferranten "Min fantastiska väninna" (Loistava ystäväni) iskettiin käteeni lukupiirissä, jossa peräti kaksi piiriläistä keskusteli siitä innostuneesti. Kirja oli kuulemma paras kirja aikoihin! Niinpä aloin lukea suurin odotuksin, halusin todella uppoutua sisälle tähän napolilaiseen maailmaan ja kahden ystävättären elämään. Mutta ei, aika pian jouduin toteamaan, että teksti on aivan liian tiivistä minun makuuni. Kirjailija kirjoittaa toki elävästi ja tarkasti mutta ei jätä lukijalle tilaa omiin tulkintoihin. Kaikki tarjoillaan valmiiksi aseteltuna ja tarkasti raportoiden. Lisäksi minua häiritsee jo kirjan alkuasetelma - kuinka kukaan voi kirjoittaa omasta lapsuudestaan näin yksityiskohtaisesti kun ajasta on kulunut jo vuosikymmeniä?

I början stod jag gömd bakom ett hörn och kikade fram för att se om Lila kom. När jag såg att hon inte rörde sig ur fläcken tvingade jag mig att gå bort till henne, räckte henne stenar och kastade jag också. Men jag gjorde det utan övertygelse, som så mycket annat jag har gjort i mitt liv utan att vara övertygad, jag har alltid haft en viss distans till mina handlingar.

Seuraavaksi otin pinosta Jari Tervon uusimman, "Matriarkan", josta olin lähettänyt ostopyynnön kirjastooni ja niinpä sain sen täysin iskemättömänä. Olin kuullut Tervon puhuvan uusimmastaan Turun kirjamessuilla ja hän onnistui todella herättämään kiinnostukseni kirjaan ja sen aiheeseen. Olin vain unohtanut yhden seikan - vaikka rakastan Tervoa silloin kun hän on äänessä esimerkiksi Uutisvuodossa niin en voi sietää hänen kirjojaan! Muistin sen sitten noin kymmenen sivun jälkeen...

Loviisa Skotti parahti. Hänen pohkeessaan hekkuman harjalla veti suonta. Naakka heräsi yhdistettyyn kiima- ja piinahuutoon halkovaraston katolla. Vai liekö tuo varis. Lapsenpäästäjä kuljetti lystimehunsa maustamia sormia sylistään silmiensä eteen ja nyyhkäisi, kun näki niitten surkastuneen jumalallisesta kalukkuudestaan maallisiksi tikuiksi.

Ehkä se on tuo Tervon käyttämä huumori joka ei sekään anna hengähdystilaa lukijalle. Jokaikinen sana on viimeiseen merkitykseen asti ladattu ja lopulta tekstiä ei enää jaksa kahlata eteenpäin.

Niinpä olikin todellinen nautinto kun avasin Emmi Itärannan "Teemestarin kirjan". Siihen pujahdin heti sisään ja annoin sanojen soljua vapaasti mieleni läpi.

Tänä aamuna tyhjensin lopun veden leilistä pataan, hain kuivattua turvetta vajasta teemajaan ja asetin tulensytyttimen tulisijan vieteen. Ajattelin isää, jonka toiveita vastaan olin rikkonut, ja ajattelin äitiä, joka ei koskaan nähnyt päivää, jolloin minusta tuli teemestari.
   Ajattelin Sanjaa. Toivoin, että hän oli jo siellä, minne minä olin lähdössä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin... Lukuiloa neljänteen adventtiin!

Kommentit

  1. Tervo näyttää menneen tyylissään todella raskaaseen suuntaan. Tuo kuulostaa jotenkin Katja Ketun sanastolta. Eräs ystäväni sanoi Matriarkasta samaa mitä sinä, hänkin taisi lopettaa sen kesken. Harmi, Tervo on itse kokenut Matriarkan pääteoksekseen. En ole lukenut vielä kirjaa, mutta aion kyllä.

    Teemestarin kirja on ihana. Se tarjoaa suvantoja, on rauhallista ja jotenkin lähes harrasta.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta muistelen edelleen Tervon Kallellaan-kirjaa, joka todella liikutti minua. Pidin myös osittain Laylasta, siis juuri niistä osista joissa Tervo ei yritä olla hauska :)

    VastaaPoista
  3. Minä en ole saanut yhtäkään Tervoa luettua kokonaan. Olen kyllä yrittänyt, mutta tyylinsä ei vain iske. Tosin viimosimmasta kokeilusta on aikaa, joten ehkä olen muuttunut. Ei vaan jotenkin innosta ja vielä vähemmän nyt tuon sitaattisi jälkeen. :D

    Ferranten lukemista pohdin edelleen: on niin paljon muuta luettavaa, että on pakko karsia jostain eli ei ainakaan kuulu lähitulevaisuuden lukuihin. Itäranta sen sijaan kiinnostaa ihan aidosti!

    VastaaPoista
  4. Itärantaa suosittelen todella! Vähän epäilin ensin kun luin jostain, että se olisi scifiä ja scifi taas ei ole minun lajini ollenkaan. Mutta tämä on sellaista "erilaista" scifiä :)

    Minua harmittaa tuo Tervo koska haluaisin oikeasti pitää hänen kirjoistaan! Pidän hänen "hahmostaan", siis sitä jota esittää julkisuudessa, mutta nämä kirjat ovat aivan liikaa :( /Mari

    VastaaPoista
  5. Teemestarin kirja on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kieli, tunnelma ja maailma tekivät vaikutuksen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, tämä on suorastaan maaginen lukuelämys!

    VastaaPoista
  7. Pidän kovasti Tervon elämäkertaromaaneista Esikoinen ja Pyrstötähti. Niissä on lempeää huumoria ja hyvää ajankuvaa eikä niitä koukeroisia juonikuvioita, mistä en joissain hänen kirjoissaan pidä, mm. Laylassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu