Siirry pääsisältöön

Kun kirja ei maistu


Tämä viikko meni kirjojen osalta vähän harakoille. Luin kyllä paljonkin mutta mikään ei iskenyt ja lukeminen tuntui työläältä. Kirjapinossa odottivat päällimmäisinä kaksi kirjaa, joiden lukemista todella odotin mutta molemmissa jouduin luovuttamaan jo 50 sivun jälkeen.

Elena Ferranten "Min fantastiska väninna" (Loistava ystäväni) iskettiin käteeni lukupiirissä, jossa peräti kaksi piiriläistä keskusteli siitä innostuneesti. Kirja oli kuulemma paras kirja aikoihin! Niinpä aloin lukea suurin odotuksin, halusin todella uppoutua sisälle tähän napolilaiseen maailmaan ja kahden ystävättären elämään. Mutta ei, aika pian jouduin toteamaan, että teksti on aivan liian tiivistä minun makuuni. Kirjailija kirjoittaa toki elävästi ja tarkasti mutta ei jätä lukijalle tilaa omiin tulkintoihin. Kaikki tarjoillaan valmiiksi aseteltuna ja tarkasti raportoiden. Lisäksi minua häiritsee jo kirjan alkuasetelma - kuinka kukaan voi kirjoittaa omasta lapsuudestaan näin yksityiskohtaisesti kun ajasta on kulunut jo vuosikymmeniä?

I början stod jag gömd bakom ett hörn och kikade fram för att se om Lila kom. När jag såg att hon inte rörde sig ur fläcken tvingade jag mig att gå bort till henne, räckte henne stenar och kastade jag också. Men jag gjorde det utan övertygelse, som så mycket annat jag har gjort i mitt liv utan att vara övertygad, jag har alltid haft en viss distans till mina handlingar.

Seuraavaksi otin pinosta Jari Tervon uusimman, "Matriarkan", josta olin lähettänyt ostopyynnön kirjastooni ja niinpä sain sen täysin iskemättömänä. Olin kuullut Tervon puhuvan uusimmastaan Turun kirjamessuilla ja hän onnistui todella herättämään kiinnostukseni kirjaan ja sen aiheeseen. Olin vain unohtanut yhden seikan - vaikka rakastan Tervoa silloin kun hän on äänessä esimerkiksi Uutisvuodossa niin en voi sietää hänen kirjojaan! Muistin sen sitten noin kymmenen sivun jälkeen...

Loviisa Skotti parahti. Hänen pohkeessaan hekkuman harjalla veti suonta. Naakka heräsi yhdistettyyn kiima- ja piinahuutoon halkovaraston katolla. Vai liekö tuo varis. Lapsenpäästäjä kuljetti lystimehunsa maustamia sormia sylistään silmiensä eteen ja nyyhkäisi, kun näki niitten surkastuneen jumalallisesta kalukkuudestaan maallisiksi tikuiksi.

Ehkä se on tuo Tervon käyttämä huumori joka ei sekään anna hengähdystilaa lukijalle. Jokaikinen sana on viimeiseen merkitykseen asti ladattu ja lopulta tekstiä ei enää jaksa kahlata eteenpäin.

Niinpä olikin todellinen nautinto kun avasin Emmi Itärannan "Teemestarin kirjan". Siihen pujahdin heti sisään ja annoin sanojen soljua vapaasti mieleni läpi.

Tänä aamuna tyhjensin lopun veden leilistä pataan, hain kuivattua turvetta vajasta teemajaan ja asetin tulensytyttimen tulisijan vieteen. Ajattelin isää, jonka toiveita vastaan olin rikkonut, ja ajattelin äitiä, joka ei koskaan nähnyt päivää, jolloin minusta tuli teemestari.
   Ajattelin Sanjaa. Toivoin, että hän oli jo siellä, minne minä olin lähdössä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin... Lukuiloa neljänteen adventtiin!

Kommentit

  1. Tervo näyttää menneen tyylissään todella raskaaseen suuntaan. Tuo kuulostaa jotenkin Katja Ketun sanastolta. Eräs ystäväni sanoi Matriarkasta samaa mitä sinä, hänkin taisi lopettaa sen kesken. Harmi, Tervo on itse kokenut Matriarkan pääteoksekseen. En ole lukenut vielä kirjaa, mutta aion kyllä.

    Teemestarin kirja on ihana. Se tarjoaa suvantoja, on rauhallista ja jotenkin lähes harrasta.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta muistelen edelleen Tervon Kallellaan-kirjaa, joka todella liikutti minua. Pidin myös osittain Laylasta, siis juuri niistä osista joissa Tervo ei yritä olla hauska :)

    VastaaPoista
  3. Minä en ole saanut yhtäkään Tervoa luettua kokonaan. Olen kyllä yrittänyt, mutta tyylinsä ei vain iske. Tosin viimosimmasta kokeilusta on aikaa, joten ehkä olen muuttunut. Ei vaan jotenkin innosta ja vielä vähemmän nyt tuon sitaattisi jälkeen. :D

    Ferranten lukemista pohdin edelleen: on niin paljon muuta luettavaa, että on pakko karsia jostain eli ei ainakaan kuulu lähitulevaisuuden lukuihin. Itäranta sen sijaan kiinnostaa ihan aidosti!

    VastaaPoista
  4. Itärantaa suosittelen todella! Vähän epäilin ensin kun luin jostain, että se olisi scifiä ja scifi taas ei ole minun lajini ollenkaan. Mutta tämä on sellaista "erilaista" scifiä :)

    Minua harmittaa tuo Tervo koska haluaisin oikeasti pitää hänen kirjoistaan! Pidän hänen "hahmostaan", siis sitä jota esittää julkisuudessa, mutta nämä kirjat ovat aivan liikaa :( /Mari

    VastaaPoista
  5. Teemestarin kirja on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kieli, tunnelma ja maailma tekivät vaikutuksen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, tämä on suorastaan maaginen lukuelämys!

    VastaaPoista
  7. Pidän kovasti Tervon elämäkertaromaaneista Esikoinen ja Pyrstötähti. Niissä on lempeää huumoria ja hyvää ajankuvaa eikä niitä koukeroisia juonikuvioita, mistä en joissain hänen kirjoissaan pidä, mm. Laylassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...