Siirry pääsisältöön

Kurkistus instagram-vuoteen 2020

 

Monet kirjabloggaajat ovat tänä vuonna pohdiskelleet pitäisikö lopettaa blogin pitäminen kokonaan ja siirtyä vain instagramin puolelle. Siellä kun tuntuu olevan enemmän jutustelua kirjoista kun taas täällä blogimaailmassa keskustelu on kieltämättä tyrehtynyt. Blogikirjoittaminen ei ehkä tunnu enää edes kovin trendikkäältä?

Omalla kohdallani homma toimii niin, että teen yleensä nopean ensiarvion kirjasta instagramiin, joskus jopa ennen kuin olen edes lukenut kirjaa loppuun. Blogiin asti kirja pääsee, jos se on herättänyt jotain ajatuksia. Aina ei nimittäin käy niin. Tai sitten en ole pitänyt kirjasta ollenkaan ja tuntuu tylsältä kirjoittaa blogiin kovin negatiivinen arvio. 

Lukemani kirjat löytyvät siis varmimmin instagramista ja sieltä löytyy myös rehellinen mielipiteeni kirjasta. Mutta vaikka en olisi kirjasta pitänytkään, yritän aina valokuvata kirjan jotain kaunista tai ainakin mielenkiintoista taustaa vasten. 

Kesällä vakiokuvauspaikkani on tämä pieni puutarhani, talvella taas on vaikeampi löytää hyviä kuvauspaikkoja. Joskus otan kirjoja mukaan esimerkiksi metsäkävelylle lähtiessäni, lisäksi matkoilla löytyy aina uusia jänniä taustoja. 

En yleensä edes yritä löytää mitään itse kirjan teemaan sopivaa taustaa vaan sijoittelen kirjoja summamutikassa mielestäni esteettisesti hauskoihin paikkoihin. Useimmiten kirjan kannen väri inspiroi etsimään jotain siihen sopivaa.

Näistä yhdeksästä vuoden 2020 "suosituimmasta" kuvastani näkyy, että kirjapinot todella kiinnostavat. Samoin tunnetut nimet, kuten nyt tässä tapauksessa Jane Fonda ja Elton John. Mutta hauska nähdä, että vakiokuvauskohteeni eli vanhat talot on myös innoittanut painamaan sydäntä!

Blogikirjoitteluni jatkuu myös vuonna 2021 kuin myös instagramiin valokuvaaminen, nämä vanhat rakkaat harrastukseni ovatkin saaneet uutta potkua koronavuoden kotoilun myötä. Ja on aina hauska saada vastakaikua omiin aatoksiin, oli se sitten sydämenpainamisen tai blogiin jätetyn kommentin kautta. Kiitos kaikista niistä!

Kommentit

  1. Kaunis vuosikooste sinulla. Kieltämättä blogissa tulee usein se tunne, että jutustelee itsekseen. Tuo onkin hyvä idea, että voisi postata instagramiin pelkän kuvan, jos jostain syystä kirjasta ei saa pitempää tekstiä aikaiseksi. Sekä blogi että instagram kuuluvat minullakin ainakin alkuun ensi vuoteen. Hyvää loppuvuotta ja hienoja kirjaelämyksiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Riitta! Uutta vuotta ja uusia kirjaelämyksiä kohti 😊 /Mari

      Poista
  2. Mukavaa pohdintaa instan roolista. Minäkin olen kyllä instassa, liityin instaaan valokuvausharrastuksen myötä ja nyt olen sitten pyrkinyt laittamaan sinne ne kirjat, joista teen postauksen. Eli ensin teen postauksen, sitten instan. Koetko, että saat instassa enemmän palautetta luetuista kirjoista kuin blogissa? Minulle tulee instaan todella harvoin kirjakommentteja, muista asioista enemmänkin. - Kauniita kuvia tässä! Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaute menee aika lailla tasan, ovat vain ehkä eri tyyppisiä. Instassa tulee enemmän keskustelua vähän muustakin, itse kuvista tai muusta lukemiseen liittyvästä. Täällä blogissa sitten enemmän kirjoista sinänsä. Mutta instassa tulee kommentteja myös heiltä, jotka eivät ehkä seuraa niinkään kirjablogeja (esimerkiksi siskolta 😂).

      Hyvää loppuvuotta, Anneli! /Mari

      Poista
  3. Itse koetan kommentoida mahdollisimman paljon, jos vain suinkin on jotain asiaa. Kommentteja on niin kiva saada! Instaan en ole ajatellut siirtyä ollenkaan, vaan luotan tähän jo vähän vanhanaikaiseen blogiformaattiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tästä blogimaailmasta! Yritän myös käydä kommentoimassa minkä ehdin ja tästä voisinkin muuten ottaa yhden uudenvuoden lupauksen, eli kommentti päivässä, kaksi parhaassa 😊 /Mari

      Poista
  4. Hyvä että jatkat sentään blogiasi. En tunne muuta somea kuin blogit, enkä halua sitä puolta kasvattaa. Minulle blogi merkitsee muiden lukijoiden/kirjoittajien seuraamisen ohella omaa ns älyllistä haastetta eli että mietin kirjan sisältöä, yritän hioa omia ajatuksiani siitä ja sitten lopulta voin palata siihen eli muistaa luetun myöhemminkin. Ei riittäisi edes eläkeläisenä aikaa eikä kapasiteettia enempään. Voin vain ihmetellä somekansalaisten tehokkuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi vaatii tosiaan pitkäjänteisempää työtä ja enemmän pohdintaa, monelle tämä on ehkä liian aikaa vievä harrastus?

      Omana muistipankkina tämä on kyllä aivan korvaamaton! Itse käyn vähän väliä ihmettelemässä, että tuonkin kirjan olen lukenut ja noin hienosti siitä silloin ajatellut :)

      Poista
  5. Mukava kuvallinen kooste viime vuodesta. Itse en oikein ole vielä löytänyt itselle sopivaa tapaa käyttää Instagramia. Johtunee siitä, ettei valokuvaus niin innosta ja kirjakuvat ovat jääneet satunnaisiin näppäyksiin. :) Tiliä en ole silti vielä lopettanut, kenties keksin sille jotain käyttöä tai sitten vain seurailen muita tilejä... hyvää uutta kirjavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagram on kyllä mukava foorumi jos on innostunut valokuvaamisesta kuten itse olen. Mutta voihan siellä tosiaan vaikka vain seurailla muita, instassa ainakin näkee helposti mitä kirjoja kulloinkin luetaan 😀 Hyvää kirjavuotta!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen