Siirry pääsisältöön

Syksy mallillaan

 

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja syksy on todellakin asettautunut mallilleen. Työvire on löytynyt alkuviikkojen masentavan uutisen jälkeen (etätyötä siis vielä jouluun asti!) ja mieli on hyväksynyt tämän kotihiirenä olon. Kirjoja on lukupinossa melkoinen kasa mutta en ole ollut lukutuulella. Aina silloin tällöin olen tarttunut kirjaan ja lukenut pari sivua mutta iltaisin olen nukahtanut jo muutaman rivin jälkeen.

Mutta jotain on tullut kuitenkin luettua! Saksan kielen opiskeluni jatkuu kesätauon jälkeen ja olen jo hiukan lueskellut hyllystäni löytyviä satunnaisia saksankielisiä romaaneja. Mutta käännökset maistuvat edelleen paremmilta, niistä viimeisin on Astrid Rosenfeldin "Adamin perintö" (Adams Erbe). 

Kirja sai ilmestyessään 2011 kovasti huomiota ja kehuja ja odotin kirjalta todella paljon mutta, mutta... Rosenfeldin esikoisteos ei ole mielestäni mikään hallittu kokonaisuus, vaan yllättävän epätasainen. Kirjan tarina muodostuu kahden henkilön tarinasta - kahdeksanvuotias Eddy elää juutalaisen perheensä kanssa Berliinissä ja saa jatkuvasti kuulla muistuttavansa Adam-setäänsä. Kukaan ei kuitenkaan suostu kertomaan enempää, Adam elää perheen muistoissa vain hiljaisina katseina.

Eddy elää yksinhuoltajaäitinsä ja isoäitinsä kanssa, kunnes äidin elämään astuu Elviksen näköinen Jack. Pieni perhe viettää kiertolaiselämää ja muuttaa Jackin työn perässä ja Eddy kasvaa siinä sivussa aikuiseksi mieheksi. Isoäidin kuoltua Eddy saa käsiinsä isoisänsä piilottaman matkalaukun, josta löytyy avaamaton kirje. Se sisältää Adam-sedän rakastetulleen Annalle sotavuosina kirjoittaman kirjeen. Pitkässä kirjeessä, joka muodostaa Rosenfeldin romaanin loppuosan, Adam kertoo Annalle kuinka hän lähti etsimään rakastettuaan Varsovan juutalaisgetosta. Kirje ei koskaan löytänyt perille eikä Adam löytänyt Annaansa vaan katosi.

Rosenfeld sekoittaa vakavaan aiheeseensa tragikoomisia aineksia, mikä ei ole mikään uusi keino juutalaistaustaisille kirjailijoille. Päinvastoin! Mieleeni tuli Rosenfeldia lukiessa monesti esimerkiksi suomenjuutalainen kirjailija Daniel Katz. Mutta Rosenfeld ei mielestäni aivan onnistu tasapainotellessaan vakavan ja absurdin välillä. Mietin myös koko kirjan lukemisen ajan mikä tässä tarinassa mahtaa kiehtoa saksalaislukijoita. Goodreadsin arvioissa kirja on saanut juuri heiltä lähes poikkeuksetta täydet tähdet, käännösten lukijat taas ovat varauksellisempia arvioissaan. Olisiko osa alkuperäistekstin hienouksista jäänyt tavoittamatta käännöksissä?

Löydettyäni kirjailijan haastattelun yllätyn: Rosenfeld ei olekaan itse juutalaistaustainen, kuten olin automaattisesti otaksunut. Vuonna 1977 syntynyt Rosenfeld kertoo aloittaneensa holokaustista lukemisen18-vuotiaana, minkä jälkeen aihe ei ole jättänyt häntä rauhaan. Ja erityisen paljon hän tutki aineistoa Varsovan geton historiaan liittyen. Tämä selittää myös sen, kuinka juuri tämä osa kirjaa on onnistunein ja samalla myös koskettavin.

Toinen syyskuun kirja yöpöydälläni oli Juha Itkosen ja Kjell Westön kirjeenvaihtoa sisältävä kirja "7 + 7. Levottoman ajan kirjeitä". Lainasin tämän kirjan luettavaksi sillä aikaa kun odottelen kirjastosta Westön uusinta, Tritonus-romaania. Ja näissä kirjeissä hän itse asiassa mainitsee aika ajoin juuri työn alla olevan uuden romaaninsa!

Olin todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoisia nämä julkaistaviksi kirjoitetut kirjeet ovatkaan. Jotenkin olin aina hypännyt tällaisten kirjekokoelmien yli mutta nyt etsin niitä ihan aktiivisesti. (Vinkkejä vastaanotetaan!)

Tämä kirja on kuin aikakapseli lähihistoriastamme, josta osan olen jo ennättänyt poistaa aktiivisesta muististani. Itkonen ja Westö kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja samalla kun kertovat omasta henkilöhistoriastaan. Erityisen paljon kirjailijat keskustelevat heitä ehkä eniten yhdistävästä tekijästä eli kirjailijana työskentelemisestä. Olikin jännittävä kurkistaa kulissien taakse ja kuulla, mitä kirjailijan mielessä pyörii esimerkiksi uuden kirjan ilmestyessä.

Itkonen ja Westö ovat ainakin näennäisen rehellisiä kirjeissään eikä minulla ole syytä epäillä heidän vilpittömyyttään. Molemmat kertovat avoimesti myös epäonnistumisistaan ja epäilyn hetkistään, eivätkä epäröi kommentoida vastapuolen tunnustuksia. Itkonen esimerkiksi ihmettelee kuinka ihmeessä Westö on melkein suostunut kansanedustajaehdokkaaksi, hän ei usko että Westö olisi edes viihtynyt siinä roolissa. Samalla kun Itkosta kismittää, ettei häntä itseään ole koskaan edes pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi. Mihin Westö kommentoi, että sehän on suorastaan ihme, Itkonenhan selvittäisi varmasti loistavasti sekä kampanjoinnin että itse sisäänpääsyn.

Tämän lisäksi kirjailijat sanailevat ilmastokriisistä, perhe-elämästä, lapsista, metoo-liikkeestä, feminismistä, vanhenemisesta... Täydellinen kirja siis syyshämärän iltoihin - tätä kirjaa täytyy lukea kynttilänvalossa ja viinilasillisen kera!

Siihen saksan kielen harrastukseen palatakseni - olen uskaltautunut liittymään saksalaiseen lukupiiriin, jossa juuri äänestetään marraskuun kirjasta. Ja arvatkaapa, mikä kirja siellä on äänestyksen kärkisijalla tällä hetkellä - Minna Rytisalon vasta saksannettu Lempi das heißt Liebe! Jos Lempi voittaa lupaan raportoida mitä Saksassa tykätään.


**

Astrid Rosenfeld: Adams arv

Adams Erbe 2011

Käänns ruotsiksi: Jörn Lindskog

Bokförlaget Thorén & Lindskog


Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 - Brev i en orolig tid

Juha Itkosen kirjeiden ruotsinnos: Fredrik Lång

Förlaget 2019

Kommentit

  1. Onpas sinulla paljon kaikenlaista menossa. Ei ihme, että nukahdat kirjan ääreen.

    Kari Enqvistillä ja Janne Saarikivellä on myös kiinnostava kirjeenvaihtokirja, Ainoa mikä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, etsin tuon kirjan myös käsiini! (Löytyy onneksi ainakin äänikirjana.) /Mari

      Poista
  2. Täällä kuunnellaan vain äänikirjoja, että silmät saa levätä millintarkasta työstä. Mutta kyllä noin 80 kirjaa kuluu vuodessa, josta noin 3-4kk:tta pidän palvelua päällä. Äänikirjoista osa jää kuuntelematta lukijan vuoksi, paperikirjoissa sitä ongelmaa ei ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vielä opettelen tuota äänikirjojen kuuntelemista, jotenkin olen niin tottunut paperikirjoihin että se tuntuu "ainoalta oikealta". Mutta olen tosiaan myös jo huomannut, että lukijalla on merkitystä! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...