Siirry pääsisältöön

Syksy mallillaan

 

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja syksy on todellakin asettautunut mallilleen. Työvire on löytynyt alkuviikkojen masentavan uutisen jälkeen (etätyötä siis vielä jouluun asti!) ja mieli on hyväksynyt tämän kotihiirenä olon. Kirjoja on lukupinossa melkoinen kasa mutta en ole ollut lukutuulella. Aina silloin tällöin olen tarttunut kirjaan ja lukenut pari sivua mutta iltaisin olen nukahtanut jo muutaman rivin jälkeen.

Mutta jotain on tullut kuitenkin luettua! Saksan kielen opiskeluni jatkuu kesätauon jälkeen ja olen jo hiukan lueskellut hyllystäni löytyviä satunnaisia saksankielisiä romaaneja. Mutta käännökset maistuvat edelleen paremmilta, niistä viimeisin on Astrid Rosenfeldin "Adamin perintö" (Adams Erbe). 

Kirja sai ilmestyessään 2011 kovasti huomiota ja kehuja ja odotin kirjalta todella paljon mutta, mutta... Rosenfeldin esikoisteos ei ole mielestäni mikään hallittu kokonaisuus, vaan yllättävän epätasainen. Kirjan tarina muodostuu kahden henkilön tarinasta - kahdeksanvuotias Eddy elää juutalaisen perheensä kanssa Berliinissä ja saa jatkuvasti kuulla muistuttavansa Adam-setäänsä. Kukaan ei kuitenkaan suostu kertomaan enempää, Adam elää perheen muistoissa vain hiljaisina katseina.

Eddy elää yksinhuoltajaäitinsä ja isoäitinsä kanssa, kunnes äidin elämään astuu Elviksen näköinen Jack. Pieni perhe viettää kiertolaiselämää ja muuttaa Jackin työn perässä ja Eddy kasvaa siinä sivussa aikuiseksi mieheksi. Isoäidin kuoltua Eddy saa käsiinsä isoisänsä piilottaman matkalaukun, josta löytyy avaamaton kirje. Se sisältää Adam-sedän rakastetulleen Annalle sotavuosina kirjoittaman kirjeen. Pitkässä kirjeessä, joka muodostaa Rosenfeldin romaanin loppuosan, Adam kertoo Annalle kuinka hän lähti etsimään rakastettuaan Varsovan juutalaisgetosta. Kirje ei koskaan löytänyt perille eikä Adam löytänyt Annaansa vaan katosi.

Rosenfeld sekoittaa vakavaan aiheeseensa tragikoomisia aineksia, mikä ei ole mikään uusi keino juutalaistaustaisille kirjailijoille. Päinvastoin! Mieleeni tuli Rosenfeldia lukiessa monesti esimerkiksi suomenjuutalainen kirjailija Daniel Katz. Mutta Rosenfeld ei mielestäni aivan onnistu tasapainotellessaan vakavan ja absurdin välillä. Mietin myös koko kirjan lukemisen ajan mikä tässä tarinassa mahtaa kiehtoa saksalaislukijoita. Goodreadsin arvioissa kirja on saanut juuri heiltä lähes poikkeuksetta täydet tähdet, käännösten lukijat taas ovat varauksellisempia arvioissaan. Olisiko osa alkuperäistekstin hienouksista jäänyt tavoittamatta käännöksissä?

Löydettyäni kirjailijan haastattelun yllätyn: Rosenfeld ei olekaan itse juutalaistaustainen, kuten olin automaattisesti otaksunut. Vuonna 1977 syntynyt Rosenfeld kertoo aloittaneensa holokaustista lukemisen18-vuotiaana, minkä jälkeen aihe ei ole jättänyt häntä rauhaan. Ja erityisen paljon hän tutki aineistoa Varsovan geton historiaan liittyen. Tämä selittää myös sen, kuinka juuri tämä osa kirjaa on onnistunein ja samalla myös koskettavin.

Toinen syyskuun kirja yöpöydälläni oli Juha Itkosen ja Kjell Westön kirjeenvaihtoa sisältävä kirja "7 + 7. Levottoman ajan kirjeitä". Lainasin tämän kirjan luettavaksi sillä aikaa kun odottelen kirjastosta Westön uusinta, Tritonus-romaania. Ja näissä kirjeissä hän itse asiassa mainitsee aika ajoin juuri työn alla olevan uuden romaaninsa!

Olin todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoisia nämä julkaistaviksi kirjoitetut kirjeet ovatkaan. Jotenkin olin aina hypännyt tällaisten kirjekokoelmien yli mutta nyt etsin niitä ihan aktiivisesti. (Vinkkejä vastaanotetaan!)

Tämä kirja on kuin aikakapseli lähihistoriastamme, josta osan olen jo ennättänyt poistaa aktiivisesta muististani. Itkonen ja Westö kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja samalla kun kertovat omasta henkilöhistoriastaan. Erityisen paljon kirjailijat keskustelevat heitä ehkä eniten yhdistävästä tekijästä eli kirjailijana työskentelemisestä. Olikin jännittävä kurkistaa kulissien taakse ja kuulla, mitä kirjailijan mielessä pyörii esimerkiksi uuden kirjan ilmestyessä.

Itkonen ja Westö ovat ainakin näennäisen rehellisiä kirjeissään eikä minulla ole syytä epäillä heidän vilpittömyyttään. Molemmat kertovat avoimesti myös epäonnistumisistaan ja epäilyn hetkistään, eivätkä epäröi kommentoida vastapuolen tunnustuksia. Itkonen esimerkiksi ihmettelee kuinka ihmeessä Westö on melkein suostunut kansanedustajaehdokkaaksi, hän ei usko että Westö olisi edes viihtynyt siinä roolissa. Samalla kun Itkosta kismittää, ettei häntä itseään ole koskaan edes pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi. Mihin Westö kommentoi, että sehän on suorastaan ihme, Itkonenhan selvittäisi varmasti loistavasti sekä kampanjoinnin että itse sisäänpääsyn.

Tämän lisäksi kirjailijat sanailevat ilmastokriisistä, perhe-elämästä, lapsista, metoo-liikkeestä, feminismistä, vanhenemisesta... Täydellinen kirja siis syyshämärän iltoihin - tätä kirjaa täytyy lukea kynttilänvalossa ja viinilasillisen kera!

Siihen saksan kielen harrastukseen palatakseni - olen uskaltautunut liittymään saksalaiseen lukupiiriin, jossa juuri äänestetään marraskuun kirjasta. Ja arvatkaapa, mikä kirja siellä on äänestyksen kärkisijalla tällä hetkellä - Minna Rytisalon vasta saksannettu Lempi das heißt Liebe! Jos Lempi voittaa lupaan raportoida mitä Saksassa tykätään.


**

Astrid Rosenfeld: Adams arv

Adams Erbe 2011

Käänns ruotsiksi: Jörn Lindskog

Bokförlaget Thorén & Lindskog


Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 - Brev i en orolig tid

Juha Itkosen kirjeiden ruotsinnos: Fredrik Lång

Förlaget 2019

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula29/9/20 22:58

    Onpas sinulla paljon kaikenlaista menossa. Ei ihme, että nukahdat kirjan ääreen.

    Kari Enqvistillä ja Janne Saarikivellä on myös kiinnostava kirjeenvaihtokirja, Ainoa mikä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson30/9/20 08:57

      Kiitos vinkistä, etsin tuon kirjan myös käsiini! (Löytyy onneksi ainakin äänikirjana.) /Mari

      Poista
  2. Mentaalimatkaaja30/9/20 05:52

    Täällä kuunnellaan vain äänikirjoja, että silmät saa levätä millintarkasta työstä. Mutta kyllä noin 80 kirjaa kuluu vuodessa, josta noin 3-4kk:tta pidän palvelua päällä. Äänikirjoista osa jää kuuntelematta lukijan vuoksi, paperikirjoissa sitä ongelmaa ei ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson30/9/20 09:00

      Minä vielä opettelen tuota äänikirjojen kuuntelemista, jotenkin olen niin tottunut paperikirjoihin että se tuntuu "ainoalta oikealta". Mutta olen tosiaan myös jo huomannut, että lukijalla on merkitystä! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...
2 kommenttia
Lue lisää

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...
2 kommenttia
Lue lisää

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...
4 kommenttia
Lue lisää

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...
2 kommenttia
Lue lisää