Siirry pääsisältöön

Syksy mallillaan

 

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja syksy on todellakin asettautunut mallilleen. Työvire on löytynyt alkuviikkojen masentavan uutisen jälkeen (etätyötä siis vielä jouluun asti!) ja mieli on hyväksynyt tämän kotihiirenä olon. Kirjoja on lukupinossa melkoinen kasa mutta en ole ollut lukutuulella. Aina silloin tällöin olen tarttunut kirjaan ja lukenut pari sivua mutta iltaisin olen nukahtanut jo muutaman rivin jälkeen.

Mutta jotain on tullut kuitenkin luettua! Saksan kielen opiskeluni jatkuu kesätauon jälkeen ja olen jo hiukan lueskellut hyllystäni löytyviä satunnaisia saksankielisiä romaaneja. Mutta käännökset maistuvat edelleen paremmilta, niistä viimeisin on Astrid Rosenfeldin "Adamin perintö" (Adams Erbe). 

Kirja sai ilmestyessään 2011 kovasti huomiota ja kehuja ja odotin kirjalta todella paljon mutta, mutta... Rosenfeldin esikoisteos ei ole mielestäni mikään hallittu kokonaisuus, vaan yllättävän epätasainen. Kirjan tarina muodostuu kahden henkilön tarinasta - kahdeksanvuotias Eddy elää juutalaisen perheensä kanssa Berliinissä ja saa jatkuvasti kuulla muistuttavansa Adam-setäänsä. Kukaan ei kuitenkaan suostu kertomaan enempää, Adam elää perheen muistoissa vain hiljaisina katseina.

Eddy elää yksinhuoltajaäitinsä ja isoäitinsä kanssa, kunnes äidin elämään astuu Elviksen näköinen Jack. Pieni perhe viettää kiertolaiselämää ja muuttaa Jackin työn perässä ja Eddy kasvaa siinä sivussa aikuiseksi mieheksi. Isoäidin kuoltua Eddy saa käsiinsä isoisänsä piilottaman matkalaukun, josta löytyy avaamaton kirje. Se sisältää Adam-sedän rakastetulleen Annalle sotavuosina kirjoittaman kirjeen. Pitkässä kirjeessä, joka muodostaa Rosenfeldin romaanin loppuosan, Adam kertoo Annalle kuinka hän lähti etsimään rakastettuaan Varsovan juutalaisgetosta. Kirje ei koskaan löytänyt perille eikä Adam löytänyt Annaansa vaan katosi.

Rosenfeld sekoittaa vakavaan aiheeseensa tragikoomisia aineksia, mikä ei ole mikään uusi keino juutalaistaustaisille kirjailijoille. Päinvastoin! Mieleeni tuli Rosenfeldia lukiessa monesti esimerkiksi suomenjuutalainen kirjailija Daniel Katz. Mutta Rosenfeld ei mielestäni aivan onnistu tasapainotellessaan vakavan ja absurdin välillä. Mietin myös koko kirjan lukemisen ajan mikä tässä tarinassa mahtaa kiehtoa saksalaislukijoita. Goodreadsin arvioissa kirja on saanut juuri heiltä lähes poikkeuksetta täydet tähdet, käännösten lukijat taas ovat varauksellisempia arvioissaan. Olisiko osa alkuperäistekstin hienouksista jäänyt tavoittamatta käännöksissä?

Löydettyäni kirjailijan haastattelun yllätyn: Rosenfeld ei olekaan itse juutalaistaustainen, kuten olin automaattisesti otaksunut. Vuonna 1977 syntynyt Rosenfeld kertoo aloittaneensa holokaustista lukemisen18-vuotiaana, minkä jälkeen aihe ei ole jättänyt häntä rauhaan. Ja erityisen paljon hän tutki aineistoa Varsovan geton historiaan liittyen. Tämä selittää myös sen, kuinka juuri tämä osa kirjaa on onnistunein ja samalla myös koskettavin.

Toinen syyskuun kirja yöpöydälläni oli Juha Itkosen ja Kjell Westön kirjeenvaihtoa sisältävä kirja "7 + 7. Levottoman ajan kirjeitä". Lainasin tämän kirjan luettavaksi sillä aikaa kun odottelen kirjastosta Westön uusinta, Tritonus-romaania. Ja näissä kirjeissä hän itse asiassa mainitsee aika ajoin juuri työn alla olevan uuden romaaninsa!

Olin todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoisia nämä julkaistaviksi kirjoitetut kirjeet ovatkaan. Jotenkin olin aina hypännyt tällaisten kirjekokoelmien yli mutta nyt etsin niitä ihan aktiivisesti. (Vinkkejä vastaanotetaan!)

Tämä kirja on kuin aikakapseli lähihistoriastamme, josta osan olen jo ennättänyt poistaa aktiivisesta muististani. Itkonen ja Westö kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja samalla kun kertovat omasta henkilöhistoriastaan. Erityisen paljon kirjailijat keskustelevat heitä ehkä eniten yhdistävästä tekijästä eli kirjailijana työskentelemisestä. Olikin jännittävä kurkistaa kulissien taakse ja kuulla, mitä kirjailijan mielessä pyörii esimerkiksi uuden kirjan ilmestyessä.

Itkonen ja Westö ovat ainakin näennäisen rehellisiä kirjeissään eikä minulla ole syytä epäillä heidän vilpittömyyttään. Molemmat kertovat avoimesti myös epäonnistumisistaan ja epäilyn hetkistään, eivätkä epäröi kommentoida vastapuolen tunnustuksia. Itkonen esimerkiksi ihmettelee kuinka ihmeessä Westö on melkein suostunut kansanedustajaehdokkaaksi, hän ei usko että Westö olisi edes viihtynyt siinä roolissa. Samalla kun Itkosta kismittää, ettei häntä itseään ole koskaan edes pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi. Mihin Westö kommentoi, että sehän on suorastaan ihme, Itkonenhan selvittäisi varmasti loistavasti sekä kampanjoinnin että itse sisäänpääsyn.

Tämän lisäksi kirjailijat sanailevat ilmastokriisistä, perhe-elämästä, lapsista, metoo-liikkeestä, feminismistä, vanhenemisesta... Täydellinen kirja siis syyshämärän iltoihin - tätä kirjaa täytyy lukea kynttilänvalossa ja viinilasillisen kera!

Siihen saksan kielen harrastukseen palatakseni - olen uskaltautunut liittymään saksalaiseen lukupiiriin, jossa juuri äänestetään marraskuun kirjasta. Ja arvatkaapa, mikä kirja siellä on äänestyksen kärkisijalla tällä hetkellä - Minna Rytisalon vasta saksannettu Lempi das heißt Liebe! Jos Lempi voittaa lupaan raportoida mitä Saksassa tykätään.


**

Astrid Rosenfeld: Adams arv

Adams Erbe 2011

Käänns ruotsiksi: Jörn Lindskog

Bokförlaget Thorén & Lindskog


Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 - Brev i en orolig tid

Juha Itkosen kirjeiden ruotsinnos: Fredrik Lång

Förlaget 2019

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula29/9/20 22:58

    Onpas sinulla paljon kaikenlaista menossa. Ei ihme, että nukahdat kirjan ääreen.

    Kari Enqvistillä ja Janne Saarikivellä on myös kiinnostava kirjeenvaihtokirja, Ainoa mikä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson30/9/20 08:57

      Kiitos vinkistä, etsin tuon kirjan myös käsiini! (Löytyy onneksi ainakin äänikirjana.) /Mari

      Poista
  2. Mentaalimatkaaja30/9/20 05:52

    Täällä kuunnellaan vain äänikirjoja, että silmät saa levätä millintarkasta työstä. Mutta kyllä noin 80 kirjaa kuluu vuodessa, josta noin 3-4kk:tta pidän palvelua päällä. Äänikirjoista osa jää kuuntelematta lukijan vuoksi, paperikirjoissa sitä ongelmaa ei ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson30/9/20 09:00

      Minä vielä opettelen tuota äänikirjojen kuuntelemista, jotenkin olen niin tottunut paperikirjoihin että se tuntuu "ainoalta oikealta". Mutta olen tosiaan myös jo huomannut, että lukijalla on merkitystä! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...
4 kommenttia
Lue lisää