Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin laatudekkari! Karin Slaughter: Viimeinen leski


Loma on puolivälissä ja olen jo ehtinyt sekä lukea että matkailla. Reissupuolella ollaan oltu matalalla profiililla, ei lähdetty edes yrittämään Suomeen ettei vain viedä tietämättämme koronaa tuliaisina. Sen sijaan ollaan koluttu näitä lähiseutuja, nyt viimeksi Sörmlannin rannikkoseutua. Kapeat ja mutkikkaat tiet olivat jänniä ajaa tällaiselle vuoden vanhalle autoilijalle, mutta onneksi löytyi sen verran tuota suomalaista ralliperimää, että selvittiin ilman vaaratilanteita.

Jännitystä on löytynyt myös kirjallisuuden puolelta. Ja onneksi on kirjablogit, sillä muuten olisin kyllä missannut täysin tämän dekkarilahjakkuuden! Kyllähän minä Karin Slaughterin nimen olin kuullut, mutta jotenkin olin mieltänyt hänet etunimen perusteella ruotsalaiseksi ja koska oma ruotsalaisdekkarieni kiintiö on täysi niin eipä käynyt edes mielessä tutustua Slaughteriin. Mutta sitten luin mielenkiintoisen arvion Mannilaisen Elämä on ihanaa-blogista ja päätin, että Slaughterin 'Viimeinen leski' saa olla tämän kesän perinteinen lomadekkari.

Ja huh huh, siinä saikin pureskella kynsiään muutamaankin otteeseen! Slaughterin dekkarissa ei ole turhaa tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee kuin juna, sekä juonenkuljetuksen että dialogin osalta. Kirjan alku on jo sinänsä verenseisauttavan tehokas ja mielessä käy (muutaman huonon dekkarin joskus lukeneena), että mitenköhän kirjailija selviää tästä rytäkästä. Mutta hienosti Slaughter paketoi kaiken kasaan, vaikkakin lopussa oli ehkä pari mutkaa pistetty epäilyttävän suoraksi.

En lähde itse juonta sen kummemmin availemaan, sillä tässä kirjassa on vain eduksi jos saa yllättyä. (Yllä linkitetystä Mannilaisen blogista löytyy lyhyt juoniselostus sitä kaipaavalle.) Ymmärsin muuten vasta myöhemmin, että kirjan päähenkilöt ovat jo tuttuja hahmoja Slaughteria aiemmin lukeneille mutta tämän osan voi lukea huoletta, vaikka ei olisi aiempia osia vielä lukenut. Pääsin hyvin kärryille ja molempien päähenkilöiden taustoja kerrottiin juuri sen verran, että ymmärsin kaikki psykologiset jännitteet.

Ja juuri ne henkilöhahmojen psykologiset jännitteet olivatkin kirjan parasta antia. Slaughter on mestari kuvaamaan ihmisiä! Kirjan luettuani löysin Sofi Oksasen tuoreen videon, jossa hän keskustelee Slaughterin kanssa ja jossa Slaughter kertoo halustaan kirjoittaa omanlaistaan jännityskirjallisuutta. Slaughter tekee henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä, kaikkine puutteineen ja vikoineen, ja hän osaa kuvata hienosti henkilöiden välisiä suhteita. Nämä eivät ole mitään kliseisiä paperinukkia!

Ja sitten vielä yksi erityispiirre, joka sulatti sydämeni täysin: Slaughterilla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoituksia sen suhteen, millaisia miesten tai naisten pitäisi olla. Ainakin tässä Viimeinen leski -dekkarissa molemmat sukupuolet voivat olla hyviä tai pahoja, aktiivisia tai passiivisia, esimiehiä tai alaisia. En löytänyt yhtäkään stereotyyppistä mies- tai naishahmoa vaan jokainen sai olla ihan oma itsensä. Jo tämän vuoksi tulen lukemaan takuuvarmasti lisää Slaughterilta.

Ja lopuksi muutama kuva kesäisestä Sörmlannista. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Merellistä peltomaisemaa Kolmårdenin tienoilta (Djupvik)

Maaginen pyökki (Nävekvarn)

Femöre - Oxelösund

**
Karin Slaughter: The Last Widow
Ruotsiksi kääntänyt Villemo Linngård Oksanen "Den sista änkan"
494 sivua
Harper Crime 2019

Ote takakansitekstistä:
"Karin Slaughter är tillbaka med en helt ny kriminalroman om Sara Linton och Will Trent. Full av halsbrytande vändningar, omskakande hemligheter och en upplösning du aldrig hade kunnat vänta dig.'

Kommentit

  1. Slaughterin trillerit ovat aivan omaa luokkaansa. Henkilöhahmot ovat parasta. Sarjassa on ollut yksi tosi paha naishahmo, jonka piipahdukset tuovat oman jännitysmomentin juonikuvioihin. Väkivaltaa voisi olla vähemmän, mutta ehkäpä sitä on enemmän Yhdysvalloissa, joita kirjat kuvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon naishahmoon viitattiin tässäkin osassa vaikka ei onneksi ollut itse paikalla. Kävin nyt hakemassa kirjastosta aikaisemman osan, katsotaan saanko tutustua tähän hahmoon paremmin :) /Mari

      Poista
  2. Karin Slaughter ja Karin Fosssum ovat mieleisiäni dekkaristeja. (Molemmat Karineita, vaikka kansdllisuus eri. :) ) Henkilöt ovat molemmilla monipuolisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetääs tähän vielä kolmas loistava dekkarikirjailija-Karin, ruotsalainen Karin Alvtegen, jonka isotäti oli Astrid Lindgren. Tosin Alvtegen kirjoittaa ihan omilla ansioillaan :)

      Tai kirjoitti... puoliso, joka on lukenut kaikki Alvtegenin kirjat, tapasi kerran kirjailijan tunnelbanassa ja kysyi innoissaan, että milloin mahtaa tulla seuraava kirja. Alvtegen vastasi, että ei taida tulla enä koska sairaus on pistänyt stopin kirjoitustyölle. Googlattiin sitten myöhemmin, että hän sairastaa kroonista uupumusta :( /Mari

      Poista
    2. Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua koko tuotantoon!
      Ja sarja tottakai oikeassa järjestyksessa...:)

      Poista
    3. Tämä seuraava, jonka hain nyt kirjastosta, taitaa olla myös jostain sarjan keskeltä. Mutta luotan, että Slaughter pitää huolta siitä, että lukija pysyy kärryillä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...