Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti.

Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin!

Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajojen ulkopuolista kulttuurikeskustelua, kuten myös Nukkekodista syntynyttä kohua. Ja muutamaa vuotta myöhemmin Canth kirjoitti näytelmänsä Sylvin, jossa mukaillaan pitkälti juuri Nukkekodin avioliiton asetelmia.

Ruotsissa Nukkekoti järisytti perusteellisesti. Ellen Key luki Ibseniä ja hän myös esitteli Ibsenin tuotantoa omissa esseissään. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti August Strindbergin aloittamaan kiivaaseen keskusteluun. Strindberg, joka oli aikaisemmin ihaillut Ibseniä, ei pitänyt Ibsenin ideasta "vapauttaa" Nora avioliiton naiselle osoittamasta roolista ja hän kirjoittikin oman vastineensa, Nukkekoti-nimisen novellin.

Ellen Key puolestaan inspiroitui muiden ruotsalaisten naisaaianaisten tavoin Ibsenin näytelmästä. Nora vastasi täysin 1880-luvun modernin naisen henkeä! Ruotsalainen Alfhild Agrell kirjoitti myös oman vastineensa Norasta ja tuloksena oli menestysnäytelmä "Räddad", jonka Thyra tekee saman ratkaisun kuin Ibsenin Nora. Näytelmä aiheutti suurta polemiikkia Ruotsissa, erityisesti naisen roolista äitinä.

Näiden taustatietojen pohjalta lähdin siis itse lukemaan Nukkekotia. Tiesin, että nyt ollaan sellaisen tekstin äärellä, joka sai itsensä August Strindbergin mielentilan järkkymään. Jännää! Samalla myös vähän nolottaa, että en ole tätä merkkiteosta aiemmin lukenut. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa, minulle se paikka tuli nyt tutustuttuani 1800-luvun naisliikkeeseen.

Näytelmä avataan kohtauksella, jossa Nora tulee kaupungilta iloiten ostoksistaan ja pikkuleipiä syöden. Seuraan liittyy myös aviomies Helmer, joka livertelee Noralle kuten "pikkuvaimolle" on tapana tehdä. Aviopari iloitsee Helmerin uudesta työstä pankinjohtajana, joka tekisi lopun perheen rahahuolista. Lisäksi on jouluaatto ja Nora kertoo juuri ostamistaan joululahjoista. Ensivaikutelma Norasta onkin varsin pinnallinen ja huoleton.

Mutta yhtäkkiä Nora saa yllätysvieraan, vanhan ystävänsä Kristinen, joka on muuttanut kaupunkiin aviomiehensä kuoltua. Kristine paljastaa Noralle, että hän ei sure kuollutta miestään ja toteaa hieman kateellisena, että Norahan ei tällaisia huolia ole joutunut kantamaan. Tästä provosoituneena Nora paljastaa suuren salaisuutensa: muutamaa vuotta aikaisemmin Helmer oli sairastunut vakavasti ja ainoa keinoa pelastaa miehen henki oli matkustaa eteläisen Euroopan lempeämpään ilmastoon. Nora ottaa salaa lainan, jota hän on maksanut vähitellen takaisin. Hän on käyttänyt lainanmaksuun mieheltään saamia talousrahoja ja myymällä käsitöitä.

Nora lupaa auttaa Kristineä saamaan paikan miehensä pankissa, mikä myös onnistuu mutta samalla Helmer kertoo erottavansa herra Krogstadin, koska tämä on sekaantunut hämäräperäisiin järjestelyihin. Krogstad tulee tapaamaan Noraa ja pyytää tätä puhumaan Helmerille puolestaan, muuten hän paljastaa Noran salaisuuden ja että tämä on lainannut rahat Krogstadilta. Nora kauhistuu ja kertoo kaiken Kristinelle. Ja nyt käy ilmi, että Krogstad on Kristinen todellinen rakkaus, vaikkakin tämä joutui avioitumaan rahan takia toisen miehen kanssa.

Vedetään vielä muutama mutka suoraksi: Kristine puhuu Krogstadille Noran puolesta ja pyytää tätä hakemaan takaisin Helmerille kirjoittamansa kirjeen, jossa hän paljastaa Noran salaisuuden. Krogstad ei suostu tähän mutta Kristine puolestaan paljastaa palanneensa kaupunkiin Krogstadin vuoksi. Krogstadin sydän heltyy ja hän kirjoittaa Helmerille uuden kirjeen, jossa hän palauttaa Noran allekirjoittaman velkakirjan. Kaikki siis lopulta hyvin?

Ei suinkaan, sillä nyt on vuorossa näytelmän käännekohta, joka avaa Noran silmät lopullisesti. Helmer lukee ensin Krogstadin ensimmäisen kirjeen ja raivostuu silmittömästi Noralle. Kuinka tämä on voinut saattaa heidät moiseen häpeään?! Sitten hän lukee toisen kirjeen ja leppyy saman tien: nythän hänellä ei olekaan mitään hätää, hän voi aloittaa pankinjohtajana suunnitellun mukaisesti ja Noran aiheuttama skandaali voidaan lakaista hiljaa maton alle.

Mutta sillä hetkellä Nora ymmärtää, että Helmer olikin huolissaan vain omasta maineestaan. Ja vielä pahempaa: hän ymmärtää, että Helmer ei ole oikeasti rakastanut häntä vaan on lähinnä ollut rakastunut rakastamisen tunteeseen. Nora on ehdoton, hänen täytyy lähteä ja jättää perheensä.

HELMER Du talar som ett barn. Du förstår inte vilket samhälle du lever i.

NORA Nej, det gör jag inte. Men nu tänker jag sätta mig in i den saken. Jag tänker ta reda på vem som har rätt, samhället eller jag.

Noran loppuratkaisu jättää myös lapsensa herättää kysymyksiä edelleen mutta onneksi monet kirjailijat ovat tarttuneet Ibsenin heittämään täkyyn ja kirjoittaneet Nukkekodista oman tulkintansa. Uskaltaisinkohan esimerkiksi lukea mitä sillä Strindbergillä oli hampaankolossa...

Kirjoitukseni on osa kirjabloggareiden Klassikkohaastetta ja tämä haaste onkin jo järjestyksessä 11 (vaikkakin itselleni ensimmäinen). Haastetta emännöi tällä kertaa Kirjan jos toisenkin -blogin Jane.

**
Henrik Ibsen: Ett dockhem (1879)
Ruotsiksi kääntänyt Klas Östergren

Ote takansitekstistä:
"Vissa kanske ryggar inför tanken på att läsa dramatik. Gör inte det. För att än en gång citera Klas Östergren, om att läsa Ibsen i följd: Det är som att läsa en av de verkligt stora romanerna."