Siirry pääsisältöön

Opettajattaren joutsenlaulu


Vigdis Horthin kirja Perintötekijät toi viimein tämän norjalaisen kirjailijan laajempien piirien tietoisuuteen.  Hjorthin psykologinen kertojanääni muistuttaa monin tavoin muun muassa hänen maanmiehensä Karl Ove Knausgårdin tyyliä ja samaa lajityyppiä edustaa myös tämä uusin ruotsinnos "Lärarinnans sång".

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Lotte Bøk, joka on ehtinyt rakentaa elämäänsä turvalliset ja mukavat raamit. Hän hallitsee työnsä taidekorkeakoulun dramatiikan opettajana ja kodistaan hän on tehnyt turvallisen linnakkeen. Lotte on yksinäinen mutta hän ei tunnu kaipaavan muiden seuraa sen kummemmin. Australiassa asuvaan tyttäreensäkin hän pitää yhteyttä lähinnä sähköpostitse.

Tarina saa alkunsa 10. huhtikuuta 2016, jolloin Lotte lähtee töihin kuten normaalisti vaikkakin, kuten tarinan kertojaääni jo varoittaa, Lotella "ei ole aavistustakaan kuinka hänen elämänsä tulisi muuttumaan lähiviikkoina". Saamme tarkan kuvauksen Loten sekä ulkoisesta että sisäisestä asusta ja ymmärrämme, että tällä naisella on niin sanotusti homma hanskassa. Häneltä löytyy sekä integriteettiä että mielenlujuutta. Mikä muka voisi saada kaiken tämän järkkymään?

Hennes dotter mådde bra, barnbarnen mådde bra, hon hade ett fast jobb som hon gillade och behärskade, flera intressanta styrelseuppdrag, inga ekonomiska problem, det måste vara tillåtet att vara nöjd.

Lotte ostaa työmatkalla tapansa mukaan soijalatten ja antaa tapansa mukaan vaihtorahat työmatkan varrella olevalle romanikerjäläiselle. Hän saapuu koululle  valmiina aloittamaan luentonsa Bertolt Brechtin näytelmästä "Sezuanin hyvä ihminen" kun hän kohtaa erään opiskelijan. Tämä on odottanut Lottea, jota hän haluaa pyytää mukaan elokuvaprojektinsa yhdeksi kuvauskohteeksi.

Opiskelijan tarkoituksena on kuvata koulun opettajia sekä työssä että vapaa-ajalla ja näin tutkia projektin teesiä, jonka mukaan "elämän ja opetuksen välillä on vahva yhteys". Lotte suostuu, vaikkakin vastahakoisesti, minkä tuloksena edessä on kevät, joka pistää elämän vankat perustukset tutisemaan. Loten kuva itsestään hyvänä ihmisenä ei ehkä välitykään ulkopuolisille samanlaisena kuvana?

Lisäksi valmis elokuva näyttää Lotten opettajantaidot aivan toisessa valossa kuin mitä hän on itse kuvitellut niiden olevan. Hän ei kuuntele eikä ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. Lotte ymmärtää lopulta, että hänen tuntemansa turhautuneisuus ei johtunutkaan kiinnostumattomista opiskelijoista vaan hänen omasta välinpitämättömyydestään.

Lotte tekee klassisen ratkaisun ja pakenee. Hän haluaa maahan, jonka kieltä hän ei osaa jotta hän välttyisi turhilta ihmiskontakteilta. Ratkaisu on vapaaehtoistyö kreikkalaisessa hyväntekeväisyyskeskuksessa, jossa lajitellaan lahjoituksena saatuja vaatteita ja kenkiä syyrialaispakolaisille. Lajitellessaan kenkiä useamman viikon ajan hän yhtäkkiä oivaltaa, kreikkalaisen esinaisensa opastuksella, katsomaan esinettä - kenkää - syvemmälle ja näkemään sen tarinan. Tästä oivalluksesta lähtee liikkeelle prosessi, joka vie Lotten uudelle uralle...

Hjorth kirjoittaa tässä tarinassa näkemisestä ja näkemättä jättämisestä. Kuinka me porhallamme eteenpäin ja teemme asioita - tapamme mukaan - mutta emme halua oikeasti nähdä asioita tai ihmisiä. Lottelle kameran kuvan kohteeksi joutuminen osoittaa hänestä itsestään ikäviä totuuksia mutta hän tarttuu tilaisuuteen, hän haluaa muuttua ja oppia!

Hon tänkte på dikten där en människa knackar på en annan människas dörr, och när dörren öppnas, säger den som knackade: Säg till om jag stör.
Och den som har öppnat svarar: Du inte bara stör. Du rubbar hela min existens.

Och hur går diktens sista rad?
Vilket ord avslutar dikten?
Välkommen.

Hjorth kuvaa Lotten tarinan psykologisen tarkasti mutta hän jättää lukijan ilman selkeää happy endiä. Mutta jos tulkitsen tarinan lopun oikein niin Lotten matka jatkuu, ei kuitenkaan enää niin totutunmukaisesti kuin edelliset 57 vuotta. Ja koska itse olen hyvin lähellä Lotten ikäpyykkiä niin en voi tietenkään välttyä epäilykseltä, ettenkö myös minä voisi olla kaavoihini kangistunut ja suojalaput silmillä eteenpäin pyyhältävä, itseensä läpeensä tyytyväinen ihminen. Hurja ajatus...

**
Vigdis Hjorth: Lärarinnans sång
Kääntänyt ruotsiksi Ninni Holmqvist
238 sivua
Natur & Kultur 2020

Ote takansitekstistä:
"Vigdis Hjorth tecknar en porträtt av en kvinna som mitt i livet plötsligt står naken inför sig själv och tvingas möta sin egen, verkliga, spegelbild."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...