Opettajattaren joutsenlaulu

Vigdis Horthin kirja Perintötekijät toi viimein tämän norjalaisen kirjailijan laajempien piirien tietoisuuteen. Hjorthin psykologinen kertojanääni muistuttaa monin tavoin muun muassa hänen maanmiehensä Karl Ove Knausgårdin tyyliä ja samaa lajityyppiä edustaa myös tämä uusin ruotsinnos "Lärarinnans sång".

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Lotte Bøk, joka on ehtinyt rakentaa elämäänsä turvalliset ja mukavat raamit. Hän hallitsee työnsä taidekorkeakoulun dramatiikan opettajana ja kodistaan hän on tehnyt turvallisen linnakkeen. Lotte on yksinäinen mutta hän ei tunnu kaipaavan muiden seuraa sen kummemmin. Australiassa asuvaan tyttäreensäkin hän pitää yhteyttä lähinnä sähköpostitse.

Tarina saa alkunsa 10. huhtikuuta 2016, jolloin Lotte lähtee töihin kuten normaalisti vaikkakin, kuten tarinan kertojaääni jo varoittaa, Lotella "ei ole aavistustakaan kuinka hänen elämänsä tulisi muuttumaan lähiviikkoina". Saamme tarkan kuvauksen Loten sekä ulkoisesta että sisäisestä asusta ja ymmärrämme, että tällä naisella on niin sanotusti homma hanskassa. Häneltä löytyy sekä integriteettiä että mielenlujuutta. Mikä muka voisi saada kaiken tämän järkkymään?

Hennes dotter mådde bra, barnbarnen mådde bra, hon hade ett fast jobb som hon gillade och behärskade, flera intressanta styrelseuppdrag, inga ekonomiska problem, det måste vara tillåtet att vara nöjd.

Lotte ostaa työmatkalla tapansa mukaan soijalatten ja antaa tapansa mukaan vaihtorahat työmatkan varrella olevalle romanikerjäläiselle. Hän saapuu koululle valmiina aloittamaan luentonsa Bertolt Brechtin näytelmästä "Sezuanin hyvä ihminen" kun hän kohtaa erään opiskelijan. Tämä on odottanut Lottea, jota hän haluaa pyytää mukaan elokuvaprojektinsa yhdeksi kuvauskohteeksi.

Opiskelijan tarkoituksena on kuvata koulun opettajia sekä työssä että vapaa-ajalla ja näin tutkia projektin teesiä, jonka mukaan "elämän ja opetuksen välillä on vahva yhteys". Lotte suostuu, vaikkakin vastahakoisesti, minkä tuloksena edessä on kevät, joka pistää elämän vankat perustukset tutisemaan. Loten kuva itsestään hyvänä ihmisenä ei ehkä välitykään ulkopuolisille samanlaisena kuvana?

Lisäksi valmis elokuva näyttää Lotten opettajantaidot aivan toisessa valossa kuin mitä hän on itse kuvitellut niiden olevan. Hän ei kuuntele eikä ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. Lotte ymmärtää lopulta, että hänen tuntemansa turhautuneisuus ei johtunutkaan kiinnostumattomista opiskelijoista vaan hänen omasta välinpitämättömyydestään.

Lotte tekee klassisen ratkaisun ja pakenee. Hän haluaa maahan, jonka kieltä hän ei osaa jotta hän välttyisi turhilta ihmiskontakteilta. Ratkaisu on vapaaehtoistyö kreikkalaisessa hyväntekeväisyyskeskuksessa, jossa lajitellaan lahjoituksena saatuja vaatteita ja kenkiä syyrialaispakolaisille. Lajitellessaan kenkiä useamman viikon ajan hän yhtäkkiä oivaltaa, kreikkalaisen esinaisensa opastuksella, katsomaan esinettä - kenkää - syvemmälle ja näkemään sen tarinan. Tästä oivalluksesta lähtee liikkeelle prosessi, joka vie Lotten uudelle uralle...

Hjorth kirjoittaa tässä tarinassa näkemisestä ja näkemättä jättämisestä. Kuinka me porhallamme eteenpäin ja teemme asioita - tapamme mukaan - mutta emme halua oikeasti nähdä asioita tai ihmisiä. Lottelle kameran kuvan kohteeksi joutuminen osoittaa hänestä itsestään ikäviä totuuksia mutta hän tarttuu tilaisuuteen, hän haluaa muuttua ja oppia!

Hon tänkte på dikten där en människa knackar på en annan människas dörr, och när dörren öppnas, säger den som knackade: Säg till om jag stör.
Och den som har öppnat svarar: Du inte bara stör. Du rubbar hela min existens.

Och hur går diktens sista rad?
Vilket ord avslutar dikten?
Välkommen.

Hjorth kuvaa Lotten tarinan psykologisen tarkasti mutta hän jättää lukijan ilman selkeää happy endiä. Mutta jos tulkitsen tarinan lopun oikein niin Lotten matka jatkuu, ei kuitenkaan enää niin totutunmukaisesti kuin edelliset 57 vuotta. Ja koska itse olen hyvin lähellä Lotten ikäpyykkiä niin en voi tietenkään välttyä epäilykseltä, ettenkö myös minä voisi olla kaavoihini kangistunut ja suojalaput silmillä eteenpäin pyyhältävä, itseensä läpeensä tyytyväinen ihminen. Hurja ajatus...

**
Vigdis Hjorth: Lärarinnans sång
Kääntänyt ruotsiksi Ninni Holmqvist
238 sivua
Natur & Kultur 2020

Ote takansitekstistä:
"Vigdis Hjorth tecknar en porträtt av en kvinna som mitt i livet plötsligt står naken inför sig själv och tvingas möta sin egen, verkliga, spegelbild."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...