Siirry pääsisältöön

Opettajattaren joutsenlaulu


Vigdis Horthin kirja Perintötekijät toi viimein tämän norjalaisen kirjailijan laajempien piirien tietoisuuteen.  Hjorthin psykologinen kertojanääni muistuttaa monin tavoin muun muassa hänen maanmiehensä Karl Ove Knausgårdin tyyliä ja samaa lajityyppiä edustaa myös tämä uusin ruotsinnos "Lärarinnans sång".

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Lotte Bøk, joka on ehtinyt rakentaa elämäänsä turvalliset ja mukavat raamit. Hän hallitsee työnsä taidekorkeakoulun dramatiikan opettajana ja kodistaan hän on tehnyt turvallisen linnakkeen. Lotte on yksinäinen mutta hän ei tunnu kaipaavan muiden seuraa sen kummemmin. Australiassa asuvaan tyttäreensäkin hän pitää yhteyttä lähinnä sähköpostitse.

Tarina saa alkunsa 10. huhtikuuta 2016, jolloin Lotte lähtee töihin kuten normaalisti vaikkakin, kuten tarinan kertojaääni jo varoittaa, Lotella "ei ole aavistustakaan kuinka hänen elämänsä tulisi muuttumaan lähiviikkoina". Saamme tarkan kuvauksen Loten sekä ulkoisesta että sisäisestä asusta ja ymmärrämme, että tällä naisella on niin sanotusti homma hanskassa. Häneltä löytyy sekä integriteettiä että mielenlujuutta. Mikä muka voisi saada kaiken tämän järkkymään?

Hennes dotter mådde bra, barnbarnen mådde bra, hon hade ett fast jobb som hon gillade och behärskade, flera intressanta styrelseuppdrag, inga ekonomiska problem, det måste vara tillåtet att vara nöjd.

Lotte ostaa työmatkalla tapansa mukaan soijalatten ja antaa tapansa mukaan vaihtorahat työmatkan varrella olevalle romanikerjäläiselle. Hän saapuu koululle  valmiina aloittamaan luentonsa Bertolt Brechtin näytelmästä "Sezuanin hyvä ihminen" kun hän kohtaa erään opiskelijan. Tämä on odottanut Lottea, jota hän haluaa pyytää mukaan elokuvaprojektinsa yhdeksi kuvauskohteeksi.

Opiskelijan tarkoituksena on kuvata koulun opettajia sekä työssä että vapaa-ajalla ja näin tutkia projektin teesiä, jonka mukaan "elämän ja opetuksen välillä on vahva yhteys". Lotte suostuu, vaikkakin vastahakoisesti, minkä tuloksena edessä on kevät, joka pistää elämän vankat perustukset tutisemaan. Loten kuva itsestään hyvänä ihmisenä ei ehkä välitykään ulkopuolisille samanlaisena kuvana?

Lisäksi valmis elokuva näyttää Lotten opettajantaidot aivan toisessa valossa kuin mitä hän on itse kuvitellut niiden olevan. Hän ei kuuntele eikä ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. Lotte ymmärtää lopulta, että hänen tuntemansa turhautuneisuus ei johtunutkaan kiinnostumattomista opiskelijoista vaan hänen omasta välinpitämättömyydestään.

Lotte tekee klassisen ratkaisun ja pakenee. Hän haluaa maahan, jonka kieltä hän ei osaa jotta hän välttyisi turhilta ihmiskontakteilta. Ratkaisu on vapaaehtoistyö kreikkalaisessa hyväntekeväisyyskeskuksessa, jossa lajitellaan lahjoituksena saatuja vaatteita ja kenkiä syyrialaispakolaisille. Lajitellessaan kenkiä useamman viikon ajan hän yhtäkkiä oivaltaa, kreikkalaisen esinaisensa opastuksella, katsomaan esinettä - kenkää - syvemmälle ja näkemään sen tarinan. Tästä oivalluksesta lähtee liikkeelle prosessi, joka vie Lotten uudelle uralle...

Hjorth kirjoittaa tässä tarinassa näkemisestä ja näkemättä jättämisestä. Kuinka me porhallamme eteenpäin ja teemme asioita - tapamme mukaan - mutta emme halua oikeasti nähdä asioita tai ihmisiä. Lottelle kameran kuvan kohteeksi joutuminen osoittaa hänestä itsestään ikäviä totuuksia mutta hän tarttuu tilaisuuteen, hän haluaa muuttua ja oppia!

Hon tänkte på dikten där en människa knackar på en annan människas dörr, och när dörren öppnas, säger den som knackade: Säg till om jag stör.
Och den som har öppnat svarar: Du inte bara stör. Du rubbar hela min existens.

Och hur går diktens sista rad?
Vilket ord avslutar dikten?
Välkommen.

Hjorth kuvaa Lotten tarinan psykologisen tarkasti mutta hän jättää lukijan ilman selkeää happy endiä. Mutta jos tulkitsen tarinan lopun oikein niin Lotten matka jatkuu, ei kuitenkaan enää niin totutunmukaisesti kuin edelliset 57 vuotta. Ja koska itse olen hyvin lähellä Lotten ikäpyykkiä niin en voi tietenkään välttyä epäilykseltä, ettenkö myös minä voisi olla kaavoihini kangistunut ja suojalaput silmillä eteenpäin pyyhältävä, itseensä läpeensä tyytyväinen ihminen. Hurja ajatus...

**
Vigdis Hjorth: Lärarinnans sång
Kääntänyt ruotsiksi Ninni Holmqvist
238 sivua
Natur & Kultur 2020

Ote takansitekstistä:
"Vigdis Hjorth tecknar en porträtt av en kvinna som mitt i livet plötsligt står naken inför sig själv och tvingas möta sin egen, verkliga, spegelbild."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...