Siirry pääsisältöön

Opettajattaren joutsenlaulu


Vigdis Horthin kirja Perintötekijät toi viimein tämän norjalaisen kirjailijan laajempien piirien tietoisuuteen.  Hjorthin psykologinen kertojanääni muistuttaa monin tavoin muun muassa hänen maanmiehensä Karl Ove Knausgårdin tyyliä ja samaa lajityyppiä edustaa myös tämä uusin ruotsinnos "Lärarinnans sång".

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Lotte Bøk, joka on ehtinyt rakentaa elämäänsä turvalliset ja mukavat raamit. Hän hallitsee työnsä taidekorkeakoulun dramatiikan opettajana ja kodistaan hän on tehnyt turvallisen linnakkeen. Lotte on yksinäinen mutta hän ei tunnu kaipaavan muiden seuraa sen kummemmin. Australiassa asuvaan tyttäreensäkin hän pitää yhteyttä lähinnä sähköpostitse.

Tarina saa alkunsa 10. huhtikuuta 2016, jolloin Lotte lähtee töihin kuten normaalisti vaikkakin, kuten tarinan kertojaääni jo varoittaa, Lotella "ei ole aavistustakaan kuinka hänen elämänsä tulisi muuttumaan lähiviikkoina". Saamme tarkan kuvauksen Loten sekä ulkoisesta että sisäisestä asusta ja ymmärrämme, että tällä naisella on niin sanotusti homma hanskassa. Häneltä löytyy sekä integriteettiä että mielenlujuutta. Mikä muka voisi saada kaiken tämän järkkymään?

Hennes dotter mådde bra, barnbarnen mådde bra, hon hade ett fast jobb som hon gillade och behärskade, flera intressanta styrelseuppdrag, inga ekonomiska problem, det måste vara tillåtet att vara nöjd.

Lotte ostaa työmatkalla tapansa mukaan soijalatten ja antaa tapansa mukaan vaihtorahat työmatkan varrella olevalle romanikerjäläiselle. Hän saapuu koululle  valmiina aloittamaan luentonsa Bertolt Brechtin näytelmästä "Sezuanin hyvä ihminen" kun hän kohtaa erään opiskelijan. Tämä on odottanut Lottea, jota hän haluaa pyytää mukaan elokuvaprojektinsa yhdeksi kuvauskohteeksi.

Opiskelijan tarkoituksena on kuvata koulun opettajia sekä työssä että vapaa-ajalla ja näin tutkia projektin teesiä, jonka mukaan "elämän ja opetuksen välillä on vahva yhteys". Lotte suostuu, vaikkakin vastahakoisesti, minkä tuloksena edessä on kevät, joka pistää elämän vankat perustukset tutisemaan. Loten kuva itsestään hyvänä ihmisenä ei ehkä välitykään ulkopuolisille samanlaisena kuvana?

Lisäksi valmis elokuva näyttää Lotten opettajantaidot aivan toisessa valossa kuin mitä hän on itse kuvitellut niiden olevan. Hän ei kuuntele eikä ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. Lotte ymmärtää lopulta, että hänen tuntemansa turhautuneisuus ei johtunutkaan kiinnostumattomista opiskelijoista vaan hänen omasta välinpitämättömyydestään.

Lotte tekee klassisen ratkaisun ja pakenee. Hän haluaa maahan, jonka kieltä hän ei osaa jotta hän välttyisi turhilta ihmiskontakteilta. Ratkaisu on vapaaehtoistyö kreikkalaisessa hyväntekeväisyyskeskuksessa, jossa lajitellaan lahjoituksena saatuja vaatteita ja kenkiä syyrialaispakolaisille. Lajitellessaan kenkiä useamman viikon ajan hän yhtäkkiä oivaltaa, kreikkalaisen esinaisensa opastuksella, katsomaan esinettä - kenkää - syvemmälle ja näkemään sen tarinan. Tästä oivalluksesta lähtee liikkeelle prosessi, joka vie Lotten uudelle uralle...

Hjorth kirjoittaa tässä tarinassa näkemisestä ja näkemättä jättämisestä. Kuinka me porhallamme eteenpäin ja teemme asioita - tapamme mukaan - mutta emme halua oikeasti nähdä asioita tai ihmisiä. Lottelle kameran kuvan kohteeksi joutuminen osoittaa hänestä itsestään ikäviä totuuksia mutta hän tarttuu tilaisuuteen, hän haluaa muuttua ja oppia!

Hon tänkte på dikten där en människa knackar på en annan människas dörr, och när dörren öppnas, säger den som knackade: Säg till om jag stör.
Och den som har öppnat svarar: Du inte bara stör. Du rubbar hela min existens.

Och hur går diktens sista rad?
Vilket ord avslutar dikten?
Välkommen.

Hjorth kuvaa Lotten tarinan psykologisen tarkasti mutta hän jättää lukijan ilman selkeää happy endiä. Mutta jos tulkitsen tarinan lopun oikein niin Lotten matka jatkuu, ei kuitenkaan enää niin totutunmukaisesti kuin edelliset 57 vuotta. Ja koska itse olen hyvin lähellä Lotten ikäpyykkiä niin en voi tietenkään välttyä epäilykseltä, ettenkö myös minä voisi olla kaavoihini kangistunut ja suojalaput silmillä eteenpäin pyyhältävä, itseensä läpeensä tyytyväinen ihminen. Hurja ajatus...

**
Vigdis Hjorth: Lärarinnans sång
Kääntänyt ruotsiksi Ninni Holmqvist
238 sivua
Natur & Kultur 2020

Ote takansitekstistä:
"Vigdis Hjorth tecknar en porträtt av en kvinna som mitt i livet plötsligt står naken inför sig själv och tvingas möta sin egen, verkliga, spegelbild."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu