Vihdoinkin laatudekkari! Karin Slaughter: Viimeinen leski

Loma on puolivälissä ja olen jo ehtinyt sekä lukea että matkailla. Reissupuolella ollaan oltu matalalla profiililla, ei lähdetty edes yrittämään Suomeen ettei vain viedä tietämättämme koronaa tuliaisina. Sen sijaan ollaan koluttu näitä lähiseutuja, nyt viimeksi Sörmlannin rannikkoseutua. Kapeat ja mutkikkaat tiet olivat jänniä ajaa tällaiselle vuoden vanhalle autoilijalle, mutta onneksi löytyi sen verran tuota suomalaista ralliperimää, että selvittiin ilman vaaratilanteita.

Jännitystä on löytynyt myös kirjallisuuden puolelta. Ja onneksi on kirjablogit, sillä muuten olisin kyllä missannut täysin tämän dekkarilahjakkuuden! Kyllähän minä Karin Slaughterin nimen olin kuullut, mutta jotenkin olin mieltänyt hänet etunimen perusteella ruotsalaiseksi ja koska oma ruotsalaisdekkarieni kiintiö on täysi niin eipä käynyt edes mielessä tutustua Slaughteriin. Mutta sitten luin mielenkiintoisen arvion Mannilaisen Elämä on ihanaa-blogista ja päätin, että Slaughterin 'Viimeinen leski' saa olla tämän kesän perinteinen lomadekkari.

Ja huh huh, siinä saikin pureskella kynsiään muutamaankin otteeseen! Slaughterin dekkarissa ei ole turhaa tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee kuin juna, sekä juonenkuljetuksen että dialogin osalta. Kirjan alku on jo sinänsä verenseisauttavan tehokas ja mielessä käy (muutaman huonon dekkarin joskus lukeneena), että mitenköhän kirjailija selviää tästä rytäkästä. Mutta hienosti Slaughter paketoi kaiken kasaan, vaikkakin lopussa oli ehkä pari mutkaa pistetty epäilyttävän suoraksi.

En lähde itse juonta sen kummemmin availemaan, sillä tässä kirjassa on vain eduksi jos saa yllättyä. (Yllä linkitetystä Mannilaisen blogista löytyy lyhyt juoniselostus sitä kaipaavalle.) Ymmärsin muuten vasta myöhemmin, että kirjan päähenkilöt ovat jo tuttuja hahmoja Slaughteria aiemmin lukeneille mutta tämän osan voi lukea huoletta, vaikka ei olisi aiempia osia vielä lukenut. Pääsin hyvin kärryille ja molempien päähenkilöiden taustoja kerrottiin juuri sen verran, että ymmärsin kaikki psykologiset jännitteet.

Ja juuri ne henkilöhahmojen psykologiset jännitteet olivatkin kirjan parasta antia. Slaughter on mestari kuvaamaan ihmisiä! Kirjan luettuani löysin Sofi Oksasen tuoreen videon, jossa hän keskustelee Slaughterin kanssa ja jossa Slaughter kertoo halustaan kirjoittaa omanlaistaan jännityskirjallisuutta. Slaughter tekee henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä, kaikkine puutteineen ja vikoineen, ja hän osaa kuvata hienosti henkilöiden välisiä suhteita. Nämä eivät ole mitään kliseisiä paperinukkia!

Ja sitten vielä yksi erityispiirre, joka sulatti sydämeni täysin: Slaughterilla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoituksia sen suhteen, millaisia miesten tai naisten pitäisi olla. Ainakin tässä Viimeinen leski -dekkarissa molemmat sukupuolet voivat olla hyviä tai pahoja, aktiivisia tai passiivisia, esimiehiä tai alaisia. En löytänyt yhtäkään stereotyyppistä mies- tai naishahmoa vaan jokainen sai olla ihan oma itsensä. Jo tämän vuoksi tulen lukemaan takuuvarmasti lisää Slaughterilta.

Ja lopuksi muutama kuva kesäisestä Sörmlannista. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Merellistä peltomaisemaa Kolmårdenin tienoilta (Djupvik)

Maaginen pyökki (Nävekvarn)

Femöre - Oxelösund

**
Karin Slaughter: The Last Widow
Ruotsiksi kääntänyt Villemo Linngård Oksanen "Den sista änkan"
494 sivua
Harper Crime 2019

Ote takakansitekstistä:
"Karin Slaughter är tillbaka med en helt ny kriminalroman om Sara Linton och Will Trent. Full av halsbrytande vändningar, omskakande hemligheter och en upplösning du aldrig hade kunnat vänta dig.'