Siirry pääsisältöön

Lukujumi!



Nyt on iskenyt kauhea lukujumi! Mielenkiintoisia kirjoja olisi kyllä pinoittain mutta mitenkään ei nyt tunnu löytyvän sopivaa kirjaa juuri tähän mielentilaan. Sellaiseen kun ajatus kulkee levottomana, mielessä pyörii ulkona odottavat puutarhatyöt, kun aurinko houkuttelee vähän väliä ulos ja välillä mielessä käy se koronakin.

Mutta luettavaa siis todella riittäisi, tässäpä pino kevään aikana kirjastosta haalimiani kirjoja:

Elton Johnin omaelämäkertaa 'Minä, Elton John' aloittelin jo aikaisemmin äänikirjana mutta se tyssäsi alkuunsa. Totesin, että tässä kirjassa on niin paljon nimiä ja tapahtumia, että en pysy millään lukijan perässä. Nyt aloitin kirjan lukemisen perinteisenä paperiversiona ja se toimii todellakin paremmin. Elton John kertoo elämästään sellaisella vauhdilla, että välillä on pakko hengähtää. Tai tarkistaa joku tärkeä biisi, jonka Elton John on juuri maininnut. Tai katsoa netistä kuva jostain mielenkiintoisesta henkilöstä, josta Elton John on juuri kertonut hauskan anekdootin. Lisäksi Elton John tulee kertojaäänellään niin lähelle, että en halua siihen ketään ulkopuolista lukijaa. Kirja siis etenee mutta on juuri nyt pienellä tauolla sillä - no offense meant, Elton mutta elämäsi on hiukan liian vauhdikasta tämän hetkiseen mielentilaani.

Pinosta löytyy onneksi paljon muutakin. Celeste Ng on ollut nyt paljon esillä suomalaisissa kirjablogeissa ja olen ymmärtänyt, että hän kirjoittaa todella mielenkiintoisia kirjoja. Olen lainannut hänen esikoiskirjansa 'Olisi jotain kerrottavaa' ja aivan tarkoituksella jätän kaikki kirjasta tehdyt arviot lukematta sillä haluan yllättyä!

Jokin aika sitten näin Ruotsin televiossa ukrainalaisen Viktoria Tromifenkon elokuvan Veljet, joka teki suuren vaikutuksen mystisellä ja hiljaisella kerronnallaan. Ihmettelin hiukan ruotsinkielistä nimeä 'Hummelhonung' mutta tajusin sitten, että kirja perustuukin ruotsalaisen Torgny Lindgrenin romaaniin. Koska en ole häneltä mitään ehtinyt vielä lukea niin päätin lukea nyt ainakin tämän, olihan vuonna 2017 kuollut Lindgren Ruotsin kirjallisuuden ehdottomia peruskiviä.

Oman aamulehteni Dagens Nyheterin lauantainen kirjallisuuslitte, Boklördag, on hovisuosittelijani mitä tulee uusiin Ruotsissa ilmestyneisiin kirjoihin. Ja juuri sieltä on seuraavat kaksi kirjaa, nekin siis jo kirjapinossa odottamassa omaa lukuvuoroaan. Patrick Radden Keefen kirja 'Say Nothing. A True Story of Murder and Memory in Northern Ireland' vie vuoden 1972 Belfastiin ja sen ajan poliittisiin tapahtumiin. Deborah Levyn romaani 'The Man Who Saw Everything' puolestaan ajoittuu vuoden 1988 Itä-Berliiniin.

Seuraamme 10-vuotiaan lapseni kanssa muutamia influenssereita ja heidän videoitaan ja siitä onkin tullut yksi vakituisista iltaohjelmanumeroistamme kun lapsi sanoo, että nyt on tullut siltä ja siltä taas uusi video. Suomalaisista youtubereista seuraamme Äidin puheenvuoron Sodankylä-projektia, Kaksi äitiä ja kaksoset, Ikilomalaiset sekä The Realm of Maria. Kaikista hestä on tullut meille jo kuin perhetuttuja, joiden elämää on hauska seurata kotisohvalta.

Ruotsalaisista seuraamme Ruotsin ykkösinfluensseria, Margaux Dietziä, joka ehkä teknisesti lyö suomalaiset kollegansa laudalta mutta sisällöllisesti Dietz on usein melko höttöä. Mutta meitä hauskuuttaa erityisesti Dietzin useimmilla videoilla mukana oleva pieni Arnold-poika, mikä taas kuitenkin herättää itsessäni ristiriitaisia tunteita sillä mielestäni Dietzin kannattaisi harkita tarkemmin sitä kuinka paljon lastansa pitää esillä. Joka tapauksessa, tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Dietz on julkaissut myös omaelämäkertansa ja pitihän se lainata, vaikka odotukset eivät ole kovin korkealla.

Ruotsissa on muuten kevään aikana ilmestynyt uusi kirja Greta Garbosta ja totta kai se pitää lukea! Edellinen Garbosta lukemani kirja keskittyi Garbon ja hänen opiskelutoverinsa Mimi Pollackin väliseen suhteeseen, joka kirjailijan Lena Einhornin mukaan oli rakkaussuhde. Kerstin Gezeliuksen ja Alexander Onofrin tuore kirja 'Love. En roman om Greta Garbo' puolestaan nostaa esille Garbon ja suomenjuutalaisen Mauritz Stillerin välisen suhteen. Stillerhän oli se mies, joka vei Garbon Hollywoodiin 1925. Stiller palasi takaisin Ruotsiin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja hän kuoli pian paluunsa jälkeen 1928. Garbo jäi Hollywoodiin - and the rest is history...

Mauritz Stiller muuten esiintyi ohimennen myös Merete Mazzarellan Alma Söderhjelmistä kirjoittamassa kirjassa Alma. En roman.  Ja näyttääkin nyt siltä, että Mazzarella pelastaa minut myös tällä hetkellä vaivaavasta lukujumista. Viimeviikkoinen pieni matkani - ensimmäinen sitten tämän korona-ajan - sai minut filosofiselle tuulelle ja lainasin kirjastosta Mazzarellan uusimman kirjan, Varovainen matkailija. Ja kyllä, kirja lähti "lukeutumaan" kuin itsestään kun pääsin Mazzarellan mukana eläkeläisristeilylle. Pidän Mazzarellan pohdiskelevasta ja asiasta toiseen hyppivästä tyylistä, se oli juuri sitä mitä tarvitsen tällä hetkellä!

Lopuksi vielä kiitos ymmärtäväiselle kirjastolleni täällä kotikunnassani Botkyrkassa, joka on näin korona-aikana pidentänyt laina-ajat automaattisesti kahteen kuukauteen. Kirjastothan ovat olleet auki koko kevään, mistä siis todistuksena myös tämä koko ajan kasvava kirjapinoni. Varauksia on voinut tehdä normaalisti ja ne on voinut hakea lähikirjastosta, joka tosin on supistanut aukioloaikojaan.

Nyt pitäisi vain saada päälle hyvä lukuinto, että ehdin kaikki nämä ihanuudet lukea. Kirjakesä 2020, täältä tullaan!


Kommentit

  1. Tulinpa kateelliseksi kamerastasi! Kyllä ovat hienoja nuo kuvat kunnon kameralla, kaunista asetelmaasi ollenkaan väheksymättä, hienosti rajattu ja sommiteltu. Koristeellinen tuo voikukan hahtuvapallo ja kertoo niin tarkasti alkukesästä. Pinon päällimmäinen Deborah Levyn Mannen som visste allt ei vielä löydy suomeksi. Ruotsalaisten kirjoja pitäisi (minun) lukea ruotsiksi, mutta tästä taidan jäädä odottamaan suomennosta, tykkäsin paljon Levyn Uiden kotiin-teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kehuistasi!! Kamera on itse asiassa vain tavallinen samsungin tabletti, sillä saa oikein kelvollisia kuvia. Tuo voikukan hahtuvapallo tuli mukaan viime hetkellä, olin todella tyytyväinen itseeni kun älysin sen pistää :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...