Siirry pääsisältöön

Lukujumi!



Nyt on iskenyt kauhea lukujumi! Mielenkiintoisia kirjoja olisi kyllä pinoittain mutta mitenkään ei nyt tunnu löytyvän sopivaa kirjaa juuri tähän mielentilaan. Sellaiseen kun ajatus kulkee levottomana, mielessä pyörii ulkona odottavat puutarhatyöt, kun aurinko houkuttelee vähän väliä ulos ja välillä mielessä käy se koronakin.

Mutta luettavaa siis todella riittäisi, tässäpä pino kevään aikana kirjastosta haalimiani kirjoja:

Elton Johnin omaelämäkertaa 'Minä, Elton John' aloittelin jo aikaisemmin äänikirjana mutta se tyssäsi alkuunsa. Totesin, että tässä kirjassa on niin paljon nimiä ja tapahtumia, että en pysy millään lukijan perässä. Nyt aloitin kirjan lukemisen perinteisenä paperiversiona ja se toimii todellakin paremmin. Elton John kertoo elämästään sellaisella vauhdilla, että välillä on pakko hengähtää. Tai tarkistaa joku tärkeä biisi, jonka Elton John on juuri maininnut. Tai katsoa netistä kuva jostain mielenkiintoisesta henkilöstä, josta Elton John on juuri kertonut hauskan anekdootin. Lisäksi Elton John tulee kertojaäänellään niin lähelle, että en halua siihen ketään ulkopuolista lukijaa. Kirja siis etenee mutta on juuri nyt pienellä tauolla sillä - no offense meant, Elton mutta elämäsi on hiukan liian vauhdikasta tämän hetkiseen mielentilaani.

Pinosta löytyy onneksi paljon muutakin. Celeste Ng on ollut nyt paljon esillä suomalaisissa kirjablogeissa ja olen ymmärtänyt, että hän kirjoittaa todella mielenkiintoisia kirjoja. Olen lainannut hänen esikoiskirjansa 'Olisi jotain kerrottavaa' ja aivan tarkoituksella jätän kaikki kirjasta tehdyt arviot lukematta sillä haluan yllättyä!

Jokin aika sitten näin Ruotsin televiossa ukrainalaisen Viktoria Tromifenkon elokuvan Veljet, joka teki suuren vaikutuksen mystisellä ja hiljaisella kerronnallaan. Ihmettelin hiukan ruotsinkielistä nimeä 'Hummelhonung' mutta tajusin sitten, että kirja perustuukin ruotsalaisen Torgny Lindgrenin romaaniin. Koska en ole häneltä mitään ehtinyt vielä lukea niin päätin lukea nyt ainakin tämän, olihan vuonna 2017 kuollut Lindgren Ruotsin kirjallisuuden ehdottomia peruskiviä.

Oman aamulehteni Dagens Nyheterin lauantainen kirjallisuuslitte, Boklördag, on hovisuosittelijani mitä tulee uusiin Ruotsissa ilmestyneisiin kirjoihin. Ja juuri sieltä on seuraavat kaksi kirjaa, nekin siis jo kirjapinossa odottamassa omaa lukuvuoroaan. Patrick Radden Keefen kirja 'Say Nothing. A True Story of Murder and Memory in Northern Ireland' vie vuoden 1972 Belfastiin ja sen ajan poliittisiin tapahtumiin. Deborah Levyn romaani 'The Man Who Saw Everything' puolestaan ajoittuu vuoden 1988 Itä-Berliiniin.

Seuraamme 10-vuotiaan lapseni kanssa muutamia influenssereita ja heidän videoitaan ja siitä onkin tullut yksi vakituisista iltaohjelmanumeroistamme kun lapsi sanoo, että nyt on tullut siltä ja siltä taas uusi video. Suomalaisista youtubereista seuraamme Äidin puheenvuoron Sodankylä-projektia, Kaksi äitiä ja kaksoset, Ikilomalaiset sekä The Realm of Maria. Kaikista hestä on tullut meille jo kuin perhetuttuja, joiden elämää on hauska seurata kotisohvalta.

Ruotsalaisista seuraamme Ruotsin ykkösinfluensseria, Margaux Dietziä, joka ehkä teknisesti lyö suomalaiset kollegansa laudalta mutta sisällöllisesti Dietz on usein melko höttöä. Mutta meitä hauskuuttaa erityisesti Dietzin useimmilla videoilla mukana oleva pieni Arnold-poika, mikä taas kuitenkin herättää itsessäni ristiriitaisia tunteita sillä mielestäni Dietzin kannattaisi harkita tarkemmin sitä kuinka paljon lastansa pitää esillä. Joka tapauksessa, tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Dietz on julkaissut myös omaelämäkertansa ja pitihän se lainata, vaikka odotukset eivät ole kovin korkealla.

Ruotsissa on muuten kevään aikana ilmestynyt uusi kirja Greta Garbosta ja totta kai se pitää lukea! Edellinen Garbosta lukemani kirja keskittyi Garbon ja hänen opiskelutoverinsa Mimi Pollackin väliseen suhteeseen, joka kirjailijan Lena Einhornin mukaan oli rakkaussuhde. Kerstin Gezeliuksen ja Alexander Onofrin tuore kirja 'Love. En roman om Greta Garbo' puolestaan nostaa esille Garbon ja suomenjuutalaisen Mauritz Stillerin välisen suhteen. Stillerhän oli se mies, joka vei Garbon Hollywoodiin 1925. Stiller palasi takaisin Ruotsiin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja hän kuoli pian paluunsa jälkeen 1928. Garbo jäi Hollywoodiin - and the rest is history...

Mauritz Stiller muuten esiintyi ohimennen myös Merete Mazzarellan Alma Söderhjelmistä kirjoittamassa kirjassa Alma. En roman.  Ja näyttääkin nyt siltä, että Mazzarella pelastaa minut myös tällä hetkellä vaivaavasta lukujumista. Viimeviikkoinen pieni matkani - ensimmäinen sitten tämän korona-ajan - sai minut filosofiselle tuulelle ja lainasin kirjastosta Mazzarellan uusimman kirjan, Varovainen matkailija. Ja kyllä, kirja lähti "lukeutumaan" kuin itsestään kun pääsin Mazzarellan mukana eläkeläisristeilylle. Pidän Mazzarellan pohdiskelevasta ja asiasta toiseen hyppivästä tyylistä, se oli juuri sitä mitä tarvitsen tällä hetkellä!

Lopuksi vielä kiitos ymmärtäväiselle kirjastolleni täällä kotikunnassani Botkyrkassa, joka on näin korona-aikana pidentänyt laina-ajat automaattisesti kahteen kuukauteen. Kirjastothan ovat olleet auki koko kevään, mistä siis todistuksena myös tämä koko ajan kasvava kirjapinoni. Varauksia on voinut tehdä normaalisti ja ne on voinut hakea lähikirjastosta, joka tosin on supistanut aukioloaikojaan.

Nyt pitäisi vain saada päälle hyvä lukuinto, että ehdin kaikki nämä ihanuudet lukea. Kirjakesä 2020, täältä tullaan!


Kommentit

  1. Tulinpa kateelliseksi kamerastasi! Kyllä ovat hienoja nuo kuvat kunnon kameralla, kaunista asetelmaasi ollenkaan väheksymättä, hienosti rajattu ja sommiteltu. Koristeellinen tuo voikukan hahtuvapallo ja kertoo niin tarkasti alkukesästä. Pinon päällimmäinen Deborah Levyn Mannen som visste allt ei vielä löydy suomeksi. Ruotsalaisten kirjoja pitäisi (minun) lukea ruotsiksi, mutta tästä taidan jäädä odottamaan suomennosta, tykkäsin paljon Levyn Uiden kotiin-teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kehuistasi!! Kamera on itse asiassa vain tavallinen samsungin tabletti, sillä saa oikein kelvollisia kuvia. Tuo voikukan hahtuvapallo tuli mukaan viime hetkellä, olin todella tyytyväinen itseeni kun älysin sen pistää :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...