Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Alma - Edelläkävijän tarina (2018)


Arvaamattomat ovat kirjallisuuden harrastajan tiet: kun luin ruotsalaisen Lena Einhornin kirjaa Greta Garbosta, vilahti eräässä kohtauksessa  suomalainen Alma Söderhjelm, minulle täysin tuntematon henkilö. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin Turussa ja siellä kirjakaupassa piipahtaessani silmiini osui Merete Mazzarellan uusin kirja - juuri samaisesta Almasta!

Greta Garboa ja Alma Söderhjelmiä yhdisti "Moje" eli Mauritz Stiller - suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, joka oli Ruotsissa jo menestysohjaajan maineessa kun hän keksi Garbon kuvaukselliset kasvot ja lopulta johdatti tämän Hollywoodiin. Alma ja Moje tutustuivat Alman muuttaessa Tukholmaan ja he viihtyivät tiiviisti yhdessä. Stiller saakin oman lukunsa kun Alma muistelee menneitä rakkauksiaan. Tai rakkauksiaan ja rakkauksiaan, Alma myönsi itsekin että hänellä ei ollut tuuria rakkaudessa. Kohteet olivat aina tavalla tai toisella mahdottomia rakkauksia.

Kirjan Alma on iäkäs Alma, joka asuu Tukholmassa Saltsjöbadenin parantolassa. Hän käy läpi elämäänsä, muistot ja ihmiset pulpahtavat mieleen kukin vuorollaan. Kaiken alkupisteenä on Viipuri ja suuri sisarusparvi, jossa tyttäret jaettiin tyhmiin ja kauniisiin sekä rumiin ja älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Valittu ura ei ollut helppo aikana, jolloin naisella oli tasan kaksi roolia, tyttären ja vaimon. Naimattomana naisena Alman oletettiin opintojensa jälkeen muuttavan takaisin vanhempiensa luokse, muu vaihtoehto tarkoitti automaattisesti "huonon naisen "elämää.

Jag ville bli sedd som individ.
Det var inget jag ville så mycket som just det.

Mazzarella mainitsee kirjan loppupuheessa, että hän on vuosien mittaan ajoittain tunnistanut itsensä Söderhjelmin elämänvaiheissa ja se todella paistaa läpi myös tässä Alma-romaanissa. Harvoin saa lukea tekstiä, jossa kirjailija olisi kuvannut kohdettaan yhtä intensiivisen ymmärtäväisesti. Itse jaan Mazzarellan ja Söderhjelmin kanssa myös kokemuksen Suomen ja Ruotsin yhteydestä ja asumisesta molemmissa maissa. Maittemme välillä on pieni meri mutta joskus se välimatka on suurempi kuin arvaammekaan. Almasta tuli vihdoin "yksilö" muutettuaan Tukholmaan ja juuri näissä sanoissa tunnistan myös oman elämänkaareni suuren muutoksen.

Det var när jag flyttade till Stockholm som jag äntligen blev en individ. Hemma hade man blivit tränad till olycka, till övermäktig handlingskraft och att som brottare kasta omkull sin starkare motståndare. Men det var bara den universella sidan av ens jag som utvecklades, det man hade gemensamt med andra. Den egna egenarten hade blivit försummad, den hade fått sova, lämnats att ligga i träda.

Mazzarella on käyttänyt tämän romaanin pohjana Alma Söderhjelmin kirjeitä ja päiväkirjoja, sekä Söderhjelmin laajaa omaelämäkertaa, joka julkaistiin 30-luvulla. Kirja henkii autentisuutta siinä määrin, että lukijana olen täysillä mukana joka rivillä. Mazzarella on onnistunut luomaan eläväksi historian henkilön, joka minulle oli tuiki tuntematon mutta nyt kirjan luettuani tunnen, että tämä henkilöhistoria pitää ehdottomasti tuoda uudestaan ihmisten tietoisuuteen.

Det har inte varit lätt för mig. Jag har velat vara både man och kvinna eller också något tredje. Jag har inte velat välja, jag har aldrig velat nöja mig.

Olemme jo unohtaneet millaisen taistelun esi-äitimme joutuivat käymään läpi ja kuinka kaikki sai alkunsa muutaman poikkeusyksilön rohkeuden ansiosta. Olemmeko yhtä ymmärtäväisiä tänään kun näemme keskuudessamme rohkeita ihmisiä ottamassa kantaa eri ryhmien oikeuksien puolesta? Maailmahan ei ole suinkaan vielä valmis.
**
Merete Mazzarella: Alma. En roman
Schildts & Söderströms 2018

Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Kommentit

  1. Almasta oli kiinnostavaa lukea. Meidän suomalaisten naisten edelläkävijä monessa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava elämäntarina, hienoa että Alma on Mazzarellan kirjan myötä päässyt taas "framille". /Mari

      Poista
  2. Matti Sjöstedt2/12/18 13:38

    Luin Alman ruotsiksi. Loistava teos. En voi kuin ihailla Mazzarellaa, kuinka uskottavasti hän on päässyt Alman pään sisään. Lisäksi minua kiehtoi historiallinen viitekehys ajasta, jolloin Suomi itsenäistyi. Ihmettelen, ettei tämä kirja ollut mukana Finlandia-palkintoehdokkaana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj