Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Alma - Edelläkävijän tarina (2018)


Arvaamattomat ovat kirjallisuuden harrastajan tiet: kun luin ruotsalaisen Lena Einhornin kirjaa Greta Garbosta, vilahti eräässä kohtauksessa  suomalainen Alma Söderhjelm, minulle täysin tuntematon henkilö. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin Turussa ja siellä kirjakaupassa piipahtaessani silmiini osui Merete Mazzarellan uusin kirja - juuri samaisesta Almasta!

Greta Garboa ja Alma Söderhjelmiä yhdisti "Moje" eli Mauritz Stiller - suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, joka oli Ruotsissa jo menestysohjaajan maineessa kun hän keksi Garbon kuvaukselliset kasvot ja lopulta johdatti tämän Hollywoodiin. Alma ja Moje tutustuivat Alman muuttaessa Tukholmaan ja he viihtyivät tiiviisti yhdessä. Stiller saakin oman lukunsa kun Alma muistelee menneitä rakkauksiaan. Tai rakkauksiaan ja rakkauksiaan, Alma myönsi itsekin että hänellä ei ollut tuuria rakkaudessa. Kohteet olivat aina tavalla tai toisella mahdottomia rakkauksia.

Kirjan Alma on iäkäs Alma, joka asuu Tukholmassa Saltsjöbadenin parantolassa. Hän käy läpi elämäänsä, muistot ja ihmiset pulpahtavat mieleen kukin vuorollaan. Kaiken alkupisteenä on Viipuri ja suuri sisarusparvi, jossa tyttäret jaettiin tyhmiin ja kauniisiin sekä rumiin ja älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Valittu ura ei ollut helppo aikana, jolloin naisella oli tasan kaksi roolia, tyttären ja vaimon. Naimattomana naisena Alman oletettiin opintojensa jälkeen muuttavan takaisin vanhempiensa luokse, muu vaihtoehto tarkoitti automaattisesti "huonon naisen "elämää.

Jag ville bli sedd som individ.
Det var inget jag ville så mycket som just det.

Mazzarella mainitsee kirjan loppupuheessa, että hän on vuosien mittaan ajoittain tunnistanut itsensä Söderhjelmin elämänvaiheissa ja se todella paistaa läpi myös tässä Alma-romaanissa. Harvoin saa lukea tekstiä, jossa kirjailija olisi kuvannut kohdettaan yhtä intensiivisen ymmärtäväisesti. Itse jaan Mazzarellan ja Söderhjelmin kanssa myös kokemuksen Suomen ja Ruotsin yhteydestä ja asumisesta molemmissa maissa. Maittemme välillä on pieni meri mutta joskus se välimatka on suurempi kuin arvaammekaan. Almasta tuli vihdoin "yksilö" muutettuaan Tukholmaan ja juuri näissä sanoissa tunnistan myös oman elämänkaareni suuren muutoksen.

Det var när jag flyttade till Stockholm som jag äntligen blev en individ. Hemma hade man blivit tränad till olycka, till övermäktig handlingskraft och att som brottare kasta omkull sin starkare motståndare. Men det var bara den universella sidan av ens jag som utvecklades, det man hade gemensamt med andra. Den egna egenarten hade blivit försummad, den hade fått sova, lämnats att ligga i träda.

Mazzarella on käyttänyt tämän romaanin pohjana Alma Söderhjelmin kirjeitä ja päiväkirjoja, sekä Söderhjelmin laajaa omaelämäkertaa, joka julkaistiin 30-luvulla. Kirja henkii autentisuutta siinä määrin, että lukijana olen täysillä mukana joka rivillä. Mazzarella on onnistunut luomaan eläväksi historian henkilön, joka minulle oli tuiki tuntematon mutta nyt kirjan luettuani tunnen, että tämä henkilöhistoria pitää ehdottomasti tuoda uudestaan ihmisten tietoisuuteen.

Det har inte varit lätt för mig. Jag har velat vara både man och kvinna eller också något tredje. Jag har inte velat välja, jag har aldrig velat nöja mig.

Olemme jo unohtaneet millaisen taistelun esi-äitimme joutuivat käymään läpi ja kuinka kaikki sai alkunsa muutaman poikkeusyksilön rohkeuden ansiosta. Olemmeko yhtä ymmärtäväisiä tänään kun näemme keskuudessamme rohkeita ihmisiä ottamassa kantaa eri ryhmien oikeuksien puolesta? Maailmahan ei ole suinkaan vielä valmis.
**
Merete Mazzarella: Alma. En roman
Schildts & Söderströms 2018

Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Kommentit

  1. Almasta oli kiinnostavaa lukea. Meidän suomalaisten naisten edelläkävijä monessa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava elämäntarina, hienoa että Alma on Mazzarellan kirjan myötä päässyt taas "framille". /Mari

      Poista
  2. Matti Sjöstedt2/12/18 13:38

    Luin Alman ruotsiksi. Loistava teos. En voi kuin ihailla Mazzarellaa, kuinka uskottavasti hän on päässyt Alman pään sisään. Lisäksi minua kiehtoi historiallinen viitekehys ajasta, jolloin Suomi itsenäistyi. Ihmettelen, ettei tämä kirja ollut mukana Finlandia-palkintoehdokkaana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...