Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Alma - Edelläkävijän tarina (2018)


Arvaamattomat ovat kirjallisuuden harrastajan tiet: kun luin ruotsalaisen Lena Einhornin kirjaa Greta Garbosta, vilahti eräässä kohtauksessa  suomalainen Alma Söderhjelm, minulle täysin tuntematon henkilö. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin Turussa ja siellä kirjakaupassa piipahtaessani silmiini osui Merete Mazzarellan uusin kirja - juuri samaisesta Almasta!

Greta Garboa ja Alma Söderhjelmiä yhdisti "Moje" eli Mauritz Stiller - suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, joka oli Ruotsissa jo menestysohjaajan maineessa kun hän keksi Garbon kuvaukselliset kasvot ja lopulta johdatti tämän Hollywoodiin. Alma ja Moje tutustuivat Alman muuttaessa Tukholmaan ja he viihtyivät tiiviisti yhdessä. Stiller saakin oman lukunsa kun Alma muistelee menneitä rakkauksiaan. Tai rakkauksiaan ja rakkauksiaan, Alma myönsi itsekin että hänellä ei ollut tuuria rakkaudessa. Kohteet olivat aina tavalla tai toisella mahdottomia rakkauksia.

Kirjan Alma on iäkäs Alma, joka asuu Tukholmassa Saltsjöbadenin parantolassa. Hän käy läpi elämäänsä, muistot ja ihmiset pulpahtavat mieleen kukin vuorollaan. Kaiken alkupisteenä on Viipuri ja suuri sisarusparvi, jossa tyttäret jaettiin tyhmiin ja kauniisiin sekä rumiin ja älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Valittu ura ei ollut helppo aikana, jolloin naisella oli tasan kaksi roolia, tyttären ja vaimon. Naimattomana naisena Alman oletettiin opintojensa jälkeen muuttavan takaisin vanhempiensa luokse, muu vaihtoehto tarkoitti automaattisesti "huonon naisen "elämää.

Jag ville bli sedd som individ.
Det var inget jag ville så mycket som just det.

Mazzarella mainitsee kirjan loppupuheessa, että hän on vuosien mittaan ajoittain tunnistanut itsensä Söderhjelmin elämänvaiheissa ja se todella paistaa läpi myös tässä Alma-romaanissa. Harvoin saa lukea tekstiä, jossa kirjailija olisi kuvannut kohdettaan yhtä intensiivisen ymmärtäväisesti. Itse jaan Mazzarellan ja Söderhjelmin kanssa myös kokemuksen Suomen ja Ruotsin yhteydestä ja asumisesta molemmissa maissa. Maittemme välillä on pieni meri mutta joskus se välimatka on suurempi kuin arvaammekaan. Almasta tuli vihdoin "yksilö" muutettuaan Tukholmaan ja juuri näissä sanoissa tunnistan myös oman elämänkaareni suuren muutoksen.

Det var när jag flyttade till Stockholm som jag äntligen blev en individ. Hemma hade man blivit tränad till olycka, till övermäktig handlingskraft och att som brottare kasta omkull sin starkare motståndare. Men det var bara den universella sidan av ens jag som utvecklades, det man hade gemensamt med andra. Den egna egenarten hade blivit försummad, den hade fått sova, lämnats att ligga i träda.

Mazzarella on käyttänyt tämän romaanin pohjana Alma Söderhjelmin kirjeitä ja päiväkirjoja, sekä Söderhjelmin laajaa omaelämäkertaa, joka julkaistiin 30-luvulla. Kirja henkii autentisuutta siinä määrin, että lukijana olen täysillä mukana joka rivillä. Mazzarella on onnistunut luomaan eläväksi historian henkilön, joka minulle oli tuiki tuntematon mutta nyt kirjan luettuani tunnen, että tämä henkilöhistoria pitää ehdottomasti tuoda uudestaan ihmisten tietoisuuteen.

Det har inte varit lätt för mig. Jag har velat vara både man och kvinna eller också något tredje. Jag har inte velat välja, jag har aldrig velat nöja mig.

Olemme jo unohtaneet millaisen taistelun esi-äitimme joutuivat käymään läpi ja kuinka kaikki sai alkunsa muutaman poikkeusyksilön rohkeuden ansiosta. Olemmeko yhtä ymmärtäväisiä tänään kun näemme keskuudessamme rohkeita ihmisiä ottamassa kantaa eri ryhmien oikeuksien puolesta? Maailmahan ei ole suinkaan vielä valmis.
**
Merete Mazzarella: Alma. En roman
Schildts & Söderströms 2018

Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Kommentit

  1. Almasta oli kiinnostavaa lukea. Meidän suomalaisten naisten edelläkävijä monessa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava elämäntarina, hienoa että Alma on Mazzarellan kirjan myötä päässyt taas "framille". /Mari

      Poista
  2. Matti Sjöstedt2/12/18 13:38

    Luin Alman ruotsiksi. Loistava teos. En voi kuin ihailla Mazzarellaa, kuinka uskottavasti hän on päässyt Alman pään sisään. Lisäksi minua kiehtoi historiallinen viitekehys ajasta, jolloin Suomi itsenäistyi. Ihmettelen, ettei tämä kirja ollut mukana Finlandia-palkintoehdokkaana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...