Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Alma - Edelläkävijän tarina (2018)


Arvaamattomat ovat kirjallisuuden harrastajan tiet: kun luin ruotsalaisen Lena Einhornin kirjaa Greta Garbosta, vilahti eräässä kohtauksessa  suomalainen Alma Söderhjelm, minulle täysin tuntematon henkilö. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin Turussa ja siellä kirjakaupassa piipahtaessani silmiini osui Merete Mazzarellan uusin kirja - juuri samaisesta Almasta!

Greta Garboa ja Alma Söderhjelmiä yhdisti "Moje" eli Mauritz Stiller - suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, joka oli Ruotsissa jo menestysohjaajan maineessa kun hän keksi Garbon kuvaukselliset kasvot ja lopulta johdatti tämän Hollywoodiin. Alma ja Moje tutustuivat Alman muuttaessa Tukholmaan ja he viihtyivät tiiviisti yhdessä. Stiller saakin oman lukunsa kun Alma muistelee menneitä rakkauksiaan. Tai rakkauksiaan ja rakkauksiaan, Alma myönsi itsekin että hänellä ei ollut tuuria rakkaudessa. Kohteet olivat aina tavalla tai toisella mahdottomia rakkauksia.

Kirjan Alma on iäkäs Alma, joka asuu Tukholmassa Saltsjöbadenin parantolassa. Hän käy läpi elämäänsä, muistot ja ihmiset pulpahtavat mieleen kukin vuorollaan. Kaiken alkupisteenä on Viipuri ja suuri sisarusparvi, jossa tyttäret jaettiin tyhmiin ja kauniisiin sekä rumiin ja älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Valittu ura ei ollut helppo aikana, jolloin naisella oli tasan kaksi roolia, tyttären ja vaimon. Naimattomana naisena Alman oletettiin opintojensa jälkeen muuttavan takaisin vanhempiensa luokse, muu vaihtoehto tarkoitti automaattisesti "huonon naisen "elämää.

Jag ville bli sedd som individ.
Det var inget jag ville så mycket som just det.

Mazzarella mainitsee kirjan loppupuheessa, että hän on vuosien mittaan ajoittain tunnistanut itsensä Söderhjelmin elämänvaiheissa ja se todella paistaa läpi myös tässä Alma-romaanissa. Harvoin saa lukea tekstiä, jossa kirjailija olisi kuvannut kohdettaan yhtä intensiivisen ymmärtäväisesti. Itse jaan Mazzarellan ja Söderhjelmin kanssa myös kokemuksen Suomen ja Ruotsin yhteydestä ja asumisesta molemmissa maissa. Maittemme välillä on pieni meri mutta joskus se välimatka on suurempi kuin arvaammekaan. Almasta tuli vihdoin "yksilö" muutettuaan Tukholmaan ja juuri näissä sanoissa tunnistan myös oman elämänkaareni suuren muutoksen.

Det var när jag flyttade till Stockholm som jag äntligen blev en individ. Hemma hade man blivit tränad till olycka, till övermäktig handlingskraft och att som brottare kasta omkull sin starkare motståndare. Men det var bara den universella sidan av ens jag som utvecklades, det man hade gemensamt med andra. Den egna egenarten hade blivit försummad, den hade fått sova, lämnats att ligga i träda.

Mazzarella on käyttänyt tämän romaanin pohjana Alma Söderhjelmin kirjeitä ja päiväkirjoja, sekä Söderhjelmin laajaa omaelämäkertaa, joka julkaistiin 30-luvulla. Kirja henkii autentisuutta siinä määrin, että lukijana olen täysillä mukana joka rivillä. Mazzarella on onnistunut luomaan eläväksi historian henkilön, joka minulle oli tuiki tuntematon mutta nyt kirjan luettuani tunnen, että tämä henkilöhistoria pitää ehdottomasti tuoda uudestaan ihmisten tietoisuuteen.

Det har inte varit lätt för mig. Jag har velat vara både man och kvinna eller också något tredje. Jag har inte velat välja, jag har aldrig velat nöja mig.

Olemme jo unohtaneet millaisen taistelun esi-äitimme joutuivat käymään läpi ja kuinka kaikki sai alkunsa muutaman poikkeusyksilön rohkeuden ansiosta. Olemmeko yhtä ymmärtäväisiä tänään kun näemme keskuudessamme rohkeita ihmisiä ottamassa kantaa eri ryhmien oikeuksien puolesta? Maailmahan ei ole suinkaan vielä valmis.
**
Merete Mazzarella: Alma. En roman
Schildts & Söderströms 2018

Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Kommentit

  1. Almasta oli kiinnostavaa lukea. Meidän suomalaisten naisten edelläkävijä monessa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava elämäntarina, hienoa että Alma on Mazzarellan kirjan myötä päässyt taas "framille". /Mari

      Poista
  2. Matti Sjöstedt2/12/18 13:38

    Luin Alman ruotsiksi. Loistava teos. En voi kuin ihailla Mazzarellaa, kuinka uskottavasti hän on päässyt Alman pään sisään. Lisäksi minua kiehtoi historiallinen viitekehys ajasta, jolloin Suomi itsenäistyi. Ihmettelen, ettei tämä kirja ollut mukana Finlandia-palkintoehdokkaana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...