Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Alma - Edelläkävijän tarina (2018)


Arvaamattomat ovat kirjallisuuden harrastajan tiet: kun luin ruotsalaisen Lena Einhornin kirjaa Greta Garbosta, vilahti eräässä kohtauksessa  suomalainen Alma Söderhjelm, minulle täysin tuntematon henkilö. Pian kirjan lukemisen jälkeen kävin Turussa ja siellä kirjakaupassa piipahtaessani silmiini osui Merete Mazzarellan uusin kirja - juuri samaisesta Almasta!

Greta Garboa ja Alma Söderhjelmiä yhdisti "Moje" eli Mauritz Stiller - suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, joka oli Ruotsissa jo menestysohjaajan maineessa kun hän keksi Garbon kuvaukselliset kasvot ja lopulta johdatti tämän Hollywoodiin. Alma ja Moje tutustuivat Alman muuttaessa Tukholmaan ja he viihtyivät tiiviisti yhdessä. Stiller saakin oman lukunsa kun Alma muistelee menneitä rakkauksiaan. Tai rakkauksiaan ja rakkauksiaan, Alma myönsi itsekin että hänellä ei ollut tuuria rakkaudessa. Kohteet olivat aina tavalla tai toisella mahdottomia rakkauksia.

Kirjan Alma on iäkäs Alma, joka asuu Tukholmassa Saltsjöbadenin parantolassa. Hän käy läpi elämäänsä, muistot ja ihmiset pulpahtavat mieleen kukin vuorollaan. Kaiken alkupisteenä on Viipuri ja suuri sisarusparvi, jossa tyttäret jaettiin tyhmiin ja kauniisiin sekä rumiin ja älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Valittu ura ei ollut helppo aikana, jolloin naisella oli tasan kaksi roolia, tyttären ja vaimon. Naimattomana naisena Alman oletettiin opintojensa jälkeen muuttavan takaisin vanhempiensa luokse, muu vaihtoehto tarkoitti automaattisesti "huonon naisen "elämää.

Jag ville bli sedd som individ.
Det var inget jag ville så mycket som just det.

Mazzarella mainitsee kirjan loppupuheessa, että hän on vuosien mittaan ajoittain tunnistanut itsensä Söderhjelmin elämänvaiheissa ja se todella paistaa läpi myös tässä Alma-romaanissa. Harvoin saa lukea tekstiä, jossa kirjailija olisi kuvannut kohdettaan yhtä intensiivisen ymmärtäväisesti. Itse jaan Mazzarellan ja Söderhjelmin kanssa myös kokemuksen Suomen ja Ruotsin yhteydestä ja asumisesta molemmissa maissa. Maittemme välillä on pieni meri mutta joskus se välimatka on suurempi kuin arvaammekaan. Almasta tuli vihdoin "yksilö" muutettuaan Tukholmaan ja juuri näissä sanoissa tunnistan myös oman elämänkaareni suuren muutoksen.

Det var när jag flyttade till Stockholm som jag äntligen blev en individ. Hemma hade man blivit tränad till olycka, till övermäktig handlingskraft och att som brottare kasta omkull sin starkare motståndare. Men det var bara den universella sidan av ens jag som utvecklades, det man hade gemensamt med andra. Den egna egenarten hade blivit försummad, den hade fått sova, lämnats att ligga i träda.

Mazzarella on käyttänyt tämän romaanin pohjana Alma Söderhjelmin kirjeitä ja päiväkirjoja, sekä Söderhjelmin laajaa omaelämäkertaa, joka julkaistiin 30-luvulla. Kirja henkii autentisuutta siinä määrin, että lukijana olen täysillä mukana joka rivillä. Mazzarella on onnistunut luomaan eläväksi historian henkilön, joka minulle oli tuiki tuntematon mutta nyt kirjan luettuani tunnen, että tämä henkilöhistoria pitää ehdottomasti tuoda uudestaan ihmisten tietoisuuteen.

Det har inte varit lätt för mig. Jag har velat vara både man och kvinna eller också något tredje. Jag har inte velat välja, jag har aldrig velat nöja mig.

Olemme jo unohtaneet millaisen taistelun esi-äitimme joutuivat käymään läpi ja kuinka kaikki sai alkunsa muutaman poikkeusyksilön rohkeuden ansiosta. Olemmeko yhtä ymmärtäväisiä tänään kun näemme keskuudessamme rohkeita ihmisiä ottamassa kantaa eri ryhmien oikeuksien puolesta? Maailmahan ei ole suinkaan vielä valmis.
**
Merete Mazzarella: Alma. En roman
Schildts & Söderströms 2018

Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Kommentit

  1. Almasta oli kiinnostavaa lukea. Meidän suomalaisten naisten edelläkävijä monessa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava elämäntarina, hienoa että Alma on Mazzarellan kirjan myötä päässyt taas "framille". /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…