Siirry pääsisältöön

Hyvä lomakirja! (Olisi jotain kerrottavaa - Celeste Ng)



Kirjablogeja seuraava ei ole voinut välttyä huomaamasta amerikkalaisen Celeste Ng'n esikoiskirjaa 'Everything I Never Told You', jonka suomennos ilmestyi tänä koronakeväänä 2020. Alkuperäinen teos ilmestyi jo 2014 mutta hyvää kannattaa odottaa, kuten tämäkin kirja todistaa. Olin lukenut eri kirjablogien ylistäviä arvioita mutta tietoisesti vältellyt juonikuvauksia. Tiesin, että haluan lukea tämän kirjan ja halusin säilyttää yllätyksen loppuun asti.

"Lydia is dead. But they don't know this yet." Näillä sanoilla Celeste Ng aloittaa kirjansa ja sanat paljastavat koko tarinan asetelman saman tien. Yksi heistä on kuollut ja jäljelle jääneet yrittävät epätoivoisesti ymmärtää mitä on tapahtunut.

Ng kertoo erään perheen tarinan - perhe on tuikitavallinen, vaikka ei ehkä kuitenkaan. 1970-luvun Yhdysvalloissa "seka-avioliitot" ovat edelleen harvinaisia ja kiinalaissyntyisen Jamesin ja amerikkalaisen Marilynin liitto herättää huomiota. Vaikka amerikkalainenhan Jameskin on, hän ei ole edes käväissyt Yhdysvaltain ulkopuolella. Eroavaisuuden huomaa kuitenkin helposti pelkästä ulkonäöstä ja tämä seikka hiertää lopulta avioparin välejä niin, että se johtaa erääseen kirjan monista käännekohdista.

James ja Marilyn saavat kolme lasta, joista keskimmäinen, Lydia, on molempien vanhempiensa silmäterä. Marilyn lataa Lydiaan kaikki omat nuoruuden haaveensa. Hänestä itsestään ei tullut lääkäriä mutta Lydiasta tulisi! James taas toivoo tyttärelleen "ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" ja antaa aiheesta kirjoitetun kuuluisan kirjan joululajaksi Lydialle - tytön suureksi pettymykseksi. Lydia haluaa olla vanhemmilleen mieliksi mutta teini-ikää lähestyessään hän huomaa todellisen minänsä jääneen heiltä täysin piiloon.

Ja sitten on ne kaksi muuta lasta. Esikoispoika Nath voisi älykkyydellään toteuttaa äitinsä tieteelliset haaveet mennen tullen, mutta äiti ei sitä lahjakkuutta noteeraa. Nuorimmainen Hannah puolestaan on vahinkolapsi ja syy, jonka takia kerran jo perheensä jättänyt Marilyn palasi takaisin. Hannah saa olla paljolti omissa oloissaan, mikä on tehnyt hänestä perheen sisäisiä jännityksiä tarkasti huomioivan antennin.

Pinnan alla siis kytee! Ja kun kirjan alussa Lydia katoaa ja lopulta löytyy kuolleena, kaikki tämä roihahtaa ja tuloksena on tämä loistava tarina erään perheen kamppailusta löytää takaisin raiteilleen. Ng kuvaa hienosti kaikkitietävän kertojan äänellä kunkin perheenjäsenen sisäistä elämää. Lukija tietää lopulta enemmän kuin kukaan kirjan henkilöistä mutta kun kirja päättyy, hän voi huokaista helpotuksesta ja päästää perheen jatkamaan kulkuansa. He tulevat selviämään, ainakin kukin tahoillaan.

**
Celeste Ng: Everything I Never Told You
Blackfriars 2014
Suomennettu nimellä "Olisi jotain kerrottavaa" (Sari Karhulahti)

Kommentit

  1. Tämä oli mielestäni todella hyvä kirja, jäi elämään mieleen pitkäksi aikaa. Ajattelin ehdottaa tätä lukupiirikirjaksemme. Hyvää juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, taidanpa ehdottaa myös omalle lukupiirilleni! Tästä syntyy varmasti keskustelua! Hyvää juhannusta myös sinulle, Anneli!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...