Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen koronareissu - mi' vapaus ja vihreys!


Kahden kuukauden kotona istumisen jälkeen tuli vahva tunne, että johonkin olisi nyt päästävä. Mutta minne uskaltaisi lähteä? Ruotsin hallitus oli juuri antanut vahvan suosituksensa, että ei pitäisi lähteä pidemmälle kuin mihin autolla ehtii parin tunnin sisällä. Perillä ei saisi tavata ketään ja matkaseurueenkin pitäisi koostua vain heistä, joiden kanssa hengailee tämän korona-ajankin.

Selailtuani netistä lähiympäristön mökkitarjontaa löysin ihanan 1700-luvulta peräisin olevan pikkumökin. Nettikartta kertoi, että kohteeseen on kodistamme autolla 32 minuuttia. Matkaseurueeksi valikoitui puolisoni, tyttäremme ja naapurin tyttö, joka on ollut tiiviisti kanssamme koko korona-ajan. Matkamme saisi siis Ruotsin hallituksen hyväksynnän!

Mökki osoittautui aivan niin ihanaksi kuin kuvista olimme odottaneetkin. Talon omistajat ovat remontoineet vanhan talon niin, että siellä on näkyvillä vanhan elämän jäljet mutta samalla käytössä ovat niin modernit tiski- kuin pesukoneetkin. Wifikin löytyi, 10-vuotiaiden suureksi helpotukseksi (no, kieltämättä vähän minunkin...).

Ympäröivä luonto oli mykistävän vihreä! Talon nurkalla laidunsivat lehmät, käki kukkui, keittiön seinän takana rapisi - hiiri?! Muistin yhtäkkiä miksi maalaiselämä ei välttämättä sovi minulle, hiiret ja minä emme nimittäin mahdu samaan huusholliin. Hetken paniikin jälkeen totesimme, että rapina on ehkä kuitenkin jonkun linnun aiheuttamaa ja tämän mielikuvin voimin selvisin.

Matkaamme kuului myös retki saaristoon. Olin jo kauan halunnut nähdä Torön kuuluisan kivirannan (Torö stenstrand) ja sinne ajelimme yhtenä päivänä. Sää ei ollut mieluisin meidän näkövinkkelistämme mutta tuulinen päivä oli houkutellut rannalle suuren määrän surffareita.

Suurin oivallus meille oli se, kuinka erilaisiin maisemiin sitä voi päästä vaikka ei matkustaisi naapuripitäjää pidemmälle. Puolisokin ihmetteli, että tämähän on kuin ulkomailla! Matkalla on myös yllättävä kohta, jossa kivutaan kukkulaa ylös kuin mutkittelevaa alppitietä. Sain taas aivan uutta ajokokemusta, mikä on erittäin hyvä tällaiselle aloittelevalle autoilijalle.

Ensimmäinen koronareissumme oli siis lupaava alku tälle poikkeusajan kesälle. Ehkä tässä ei nyt tarvitsekaan olla kotona kaiken aikaa? Ehkä täältä läheltäkin löytyy jänniä, ennen näkemättömiä paikkoja? Lähimatkailu on todellakin "uusi normaali" - parasta siis gilla läget, kuten ruotsalainen asian ilmaisee.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...