Siirry pääsisältöön

Lukujumi!



Nyt on iskenyt kauhea lukujumi! Mielenkiintoisia kirjoja olisi kyllä pinoittain mutta mitenkään ei nyt tunnu löytyvän sopivaa kirjaa juuri tähän mielentilaan. Sellaiseen kun ajatus kulkee levottomana, mielessä pyörii ulkona odottavat puutarhatyöt, kun aurinko houkuttelee vähän väliä ulos ja välillä mielessä käy se koronakin.

Mutta luettavaa siis todella riittäisi, tässäpä pino kevään aikana kirjastosta haalimiani kirjoja:

Elton Johnin omaelämäkertaa 'Minä, Elton John' aloittelin jo aikaisemmin äänikirjana mutta se tyssäsi alkuunsa. Totesin, että tässä kirjassa on niin paljon nimiä ja tapahtumia, että en pysy millään lukijan perässä. Nyt aloitin kirjan lukemisen perinteisenä paperiversiona ja se toimii todellakin paremmin. Elton John kertoo elämästään sellaisella vauhdilla, että välillä on pakko hengähtää. Tai tarkistaa joku tärkeä biisi, jonka Elton John on juuri maininnut. Tai katsoa netistä kuva jostain mielenkiintoisesta henkilöstä, josta Elton John on juuri kertonut hauskan anekdootin. Lisäksi Elton John tulee kertojaäänellään niin lähelle, että en halua siihen ketään ulkopuolista lukijaa. Kirja siis etenee mutta on juuri nyt pienellä tauolla sillä - no offense meant, Elton mutta elämäsi on hiukan liian vauhdikasta tämän hetkiseen mielentilaani.

Pinosta löytyy onneksi paljon muutakin. Celeste Ng on ollut nyt paljon esillä suomalaisissa kirjablogeissa ja olen ymmärtänyt, että hän kirjoittaa todella mielenkiintoisia kirjoja. Olen lainannut hänen esikoiskirjansa 'Olisi jotain kerrottavaa' ja aivan tarkoituksella jätän kaikki kirjasta tehdyt arviot lukematta sillä haluan yllättyä!

Jokin aika sitten näin Ruotsin televiossa ukrainalaisen Viktoria Tromifenkon elokuvan Veljet, joka teki suuren vaikutuksen mystisellä ja hiljaisella kerronnallaan. Ihmettelin hiukan ruotsinkielistä nimeä 'Hummelhonung' mutta tajusin sitten, että kirja perustuukin ruotsalaisen Torgny Lindgrenin romaaniin. Koska en ole häneltä mitään ehtinyt vielä lukea niin päätin lukea nyt ainakin tämän, olihan vuonna 2017 kuollut Lindgren Ruotsin kirjallisuuden ehdottomia peruskiviä.

Oman aamulehteni Dagens Nyheterin lauantainen kirjallisuuslitte, Boklördag, on hovisuosittelijani mitä tulee uusiin Ruotsissa ilmestyneisiin kirjoihin. Ja juuri sieltä on seuraavat kaksi kirjaa, nekin siis jo kirjapinossa odottamassa omaa lukuvuoroaan. Patrick Radden Keefen kirja 'Say Nothing. A True Story of Murder and Memory in Northern Ireland' vie vuoden 1972 Belfastiin ja sen ajan poliittisiin tapahtumiin. Deborah Levyn romaani 'The Man Who Saw Everything' puolestaan ajoittuu vuoden 1988 Itä-Berliiniin.

Seuraamme 10-vuotiaan lapseni kanssa muutamia influenssereita ja heidän videoitaan ja siitä onkin tullut yksi vakituisista iltaohjelmanumeroistamme kun lapsi sanoo, että nyt on tullut siltä ja siltä taas uusi video. Suomalaisista youtubereista seuraamme Äidin puheenvuoron Sodankylä-projektia, Kaksi äitiä ja kaksoset, Ikilomalaiset sekä The Realm of Maria. Kaikista hestä on tullut meille jo kuin perhetuttuja, joiden elämää on hauska seurata kotisohvalta.

Ruotsalaisista seuraamme Ruotsin ykkösinfluensseria, Margaux Dietziä, joka ehkä teknisesti lyö suomalaiset kollegansa laudalta mutta sisällöllisesti Dietz on usein melko höttöä. Mutta meitä hauskuuttaa erityisesti Dietzin useimmilla videoilla mukana oleva pieni Arnold-poika, mikä taas kuitenkin herättää itsessäni ristiriitaisia tunteita sillä mielestäni Dietzin kannattaisi harkita tarkemmin sitä kuinka paljon lastansa pitää esillä. Joka tapauksessa, tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Dietz on julkaissut myös omaelämäkertansa ja pitihän se lainata, vaikka odotukset eivät ole kovin korkealla.

Ruotsissa on muuten kevään aikana ilmestynyt uusi kirja Greta Garbosta ja totta kai se pitää lukea! Edellinen Garbosta lukemani kirja keskittyi Garbon ja hänen opiskelutoverinsa Mimi Pollackin väliseen suhteeseen, joka kirjailijan Lena Einhornin mukaan oli rakkaussuhde. Kerstin Gezeliuksen ja Alexander Onofrin tuore kirja 'Love. En roman om Greta Garbo' puolestaan nostaa esille Garbon ja suomenjuutalaisen Mauritz Stillerin välisen suhteen. Stillerhän oli se mies, joka vei Garbon Hollywoodiin 1925. Stiller palasi takaisin Ruotsiin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja hän kuoli pian paluunsa jälkeen 1928. Garbo jäi Hollywoodiin - and the rest is history...

Mauritz Stiller muuten esiintyi ohimennen myös Merete Mazzarellan Alma Söderhjelmistä kirjoittamassa kirjassa Alma. En roman.  Ja näyttääkin nyt siltä, että Mazzarella pelastaa minut myös tällä hetkellä vaivaavasta lukujumista. Viimeviikkoinen pieni matkani - ensimmäinen sitten tämän korona-ajan - sai minut filosofiselle tuulelle ja lainasin kirjastosta Mazzarellan uusimman kirjan, Varovainen matkailija. Ja kyllä, kirja lähti "lukeutumaan" kuin itsestään kun pääsin Mazzarellan mukana eläkeläisristeilylle. Pidän Mazzarellan pohdiskelevasta ja asiasta toiseen hyppivästä tyylistä, se oli juuri sitä mitä tarvitsen tällä hetkellä!

Lopuksi vielä kiitos ymmärtäväiselle kirjastolleni täällä kotikunnassani Botkyrkassa, joka on näin korona-aikana pidentänyt laina-ajat automaattisesti kahteen kuukauteen. Kirjastothan ovat olleet auki koko kevään, mistä siis todistuksena myös tämä koko ajan kasvava kirjapinoni. Varauksia on voinut tehdä normaalisti ja ne on voinut hakea lähikirjastosta, joka tosin on supistanut aukioloaikojaan.

Nyt pitäisi vain saada päälle hyvä lukuinto, että ehdin kaikki nämä ihanuudet lukea. Kirjakesä 2020, täältä tullaan!


Kommentit

  1. Tulinpa kateelliseksi kamerastasi! Kyllä ovat hienoja nuo kuvat kunnon kameralla, kaunista asetelmaasi ollenkaan väheksymättä, hienosti rajattu ja sommiteltu. Koristeellinen tuo voikukan hahtuvapallo ja kertoo niin tarkasti alkukesästä. Pinon päällimmäinen Deborah Levyn Mannen som visste allt ei vielä löydy suomeksi. Ruotsalaisten kirjoja pitäisi (minun) lukea ruotsiksi, mutta tästä taidan jäädä odottamaan suomennosta, tykkäsin paljon Levyn Uiden kotiin-teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kehuistasi!! Kamera on itse asiassa vain tavallinen samsungin tabletti, sillä saa oikein kelvollisia kuvia. Tuo voikukan hahtuvapallo tuli mukaan viime hetkellä, olin todella tyytyväinen itseeni kun älysin sen pistää :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...