Siirry pääsisältöön

No mitä se Minna sitten oikein sanoi?



Minna Canthin 175-juhlavuosi 2019 meni osaltani niin kuin juhlavuodet nyt tuppaavat menemään. Kauhea on into mutta mitään ei lopulta tapahdu. Olin aikaisemmin jo lukenut Minna Rytisalon loistavan romaanin Rouva C, jonka ansiosta tajusin yllättäen, että Minna Canth on ollut myös nuori nainen eikä hän itse asiassa niin kovin vanhaksi elänytkään. Mutta se valokuva, joka verkkokalvoomme on iskostunut, ei tee oikeutta Minnalle ja hänen nuorekkaalle mielenlaadulleen. Nainenhan oli intohimoinen pikkuvarvastaan myöten!

Rytisalon kirja siis vihdoin avasi silmäni ja halusin tutustua toiseen kiiteltyyn teokseen, Minna Maijalan elämäkertaan "Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth". Koska teosta ei täältä paikallisesta kirjastosta löytynyt, aloin kuunnella sitä äänikirjana. Mutta harmi - kirjassa on niin hurjasti nimiä, vuosilukuja ja muuta nippelitietoa, että en pysynyt perässä, mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta.

Mutta lähikirjastosta löytyi yllättäin Suvi Aholan "Mitä Minna Canth todella sanoi", jonka nappasin mukaani ja joka on tuolla kirjahyllyssä odottanut vuoroaan. Se vuoro koitti viime viikolla, pahimpaan helleaikaan. Otin kirjan mukaani takapihan lukutuoliini tarkotuksenani sitä hieman plärätä. Mutta se tulikin luettua melkein samantien!

No mitä se Minna sitten oikein sanoi? Ensinnäkin, olen entistäkin vaikuttuneempi kun nyt vihdoin ymmärrän millainen moderni ja nykyaikainen nainen siellä Keski-Suomen ja Savon perukoilla eli! Ja anteeksi nyt kaikki te, jotka olette tämän tajunneet jo vuosikymmeniä sitten mutta tulen yleensä aina jälkijunassa näissä asioissa. Ja häpeäkseni pitää vielä tunnustaa, että pääaineeni yliopistossa oli kotimainen kirjallisuus! Mutta Canthia ei hirveästi siihen aikaan 90-luvun alussa hehkutettu...

Minna sai perheensä esikoisena vapaamielisen kasvatuksen ja erityisesti isä oli sitä mieltä, että Minnan tulee käydä koulunsa niin pitkälle kuin mahdollista. Tämä oli todella poikkeuksellista, sillä tuohon aikaan perheen tytöt kasvatettiin lähinnä kotitalous- ja lapsenkasvatustehtäviin. Hyvää vaimomatskua piti olla!

Minna meni lopulta Jyväskylään opettajaseminaariin tarkoituksenaan ryhtyä kansankynttiläksi. Mutta kohtalo heitti eteen erään Ferdinand Canthin, johon Minna rakastui. Opettajasuunnitelmat jäivät mutta miksikään trofeevaimoksi Minna ei kuitenkaan aikonut ryhtyä. Hän osallistui miehensä rinnalla sanomalehtityöhän ja muihin kirjoitustaitoa ja vahvoja mielipiteitä vaativiin hommiin. Minnalla nimittäin mielipiteitä riitti!

Ferdinand kuitenkin kuoli yllättäen jättäen viimeisillään raskaana olevan Minnan leskeksi. Lapsia syntyi yhteensä seitsemän ja perheensä elatuksen turvatakseen Minna muutti takaisin Kuopioon, jossa ryhtyi kaupanpitäjäksi. Kauppa menestyi mutta samalla Minna aloitti myös aktiivisen kirjailijantyönsä. Minnan elämästä ei säpinää puuttunutkaan. Hän kertoi rakastavansa kauppiaan työtä mutta samanaikaisesti hän seurasi tarkkaan yhteiskunnallista keskustelua, seurusteli nuorten kirjailijoiden kanssa ja kirjoitti siis itse.

Suvi Ahola on onnistunut kokoamaan todella osuvan kokoelman Canthin kirjoituksia eri teoksista ja kirjeistä ja lisäksi hän on kirjoittanut esittelytekstit jokaisen kappaleen alkuun. Ahola esittelee Canthia eri näkökulmista ja saamme pieniä makupaloja Canthin ajatuksista koskien lapsuutta, rakkautta ja seksiä, naisten ja miesten elämästä, yhteiskunnasta, kirjoittamisesta, uskonnosta ja tietysti myös itse naisena olemisesta.

Ehkäpä suurimman vaikutuksen minuun teki juuri Canthin avaramielisyys ja hänen intohimonsa keskusteluihin,  erimielisyyksistä välittämättä. Canth ei pelännyt vastapuolen eriävää mielipidettä, päinvastoin! Häntä vain harmitti vallitseva "mielipiteiden taistelu", joka saattoi johtaa jopa väkivaltaan. (Voi Minna, hyvä ettet joutunut kokemaan tätä 2000-luvun hullunmyllyä!). Canthin ajatukset ovat todella päteviä edelleenkin:

Kun kaikki järjelliset ja hyväksyttävät syyt ovat lopussa, selitetään, että omatunto pakottaa vainoomaan toisin ajattelevia. Ei huomata, että omatunto on silloin väärässä, kun se hyväksyy toista vastaan käytettäväksi semmoisia aseita, joita ei soisi toisen käyttävän itseään vastaan. Suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta toisin ajattelevia kohtaan, sitä meidän aikanamme näyttää olevan yhtä vähän kuin ennenkin.

Mikään ei ole siis muuttunut auringon alla...

Kirjan lopussa Ahola ottaa esille myös ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn (1849-1926), jota Minna ihaili ja luki paljon mutta Keyn naisen seksuaalisuutta käsittelevät ajatukset menivät Minnan mielestä kuitenkin liian pitkälle. Ellen Key onkin toinen kirjallisuushistorian naisnimi, jota en ole vielä lukenut vaikka hän täällä Ruotsissa on edelleen paljon esillä. Suvi Ahola antaakin kirjassaan mielenkiintoisen täyn, jonka ehdottomasti nappaan. Matkani 1800-luvun lopun naishistoriaan jatkuu!

**
Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?
WSOY 2019

Takakannesta poimittua: 

"Minna Canth pohtii naisena ja ihmisenä olemista, lapsuutta, rakkautta, erotiikkaa ja elämän tarkoitusta, Suomen ensimmäisen feministin ääni on särmikäs, vihainen ja lempeä - ristiriitainenkin. Tähän kirjaan on koottu Minna Canthin lehtiartikkeleita, kirjeitä ja proosaa, joita Suvi Ahola kiinnostavasti taustoittaa ja tulkitsee".

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...