Siirry pääsisältöön

Rakkauden anatomiaa



Sally Rooneya on kehuttu niin monella taholla, että tietenkin halusin minäkin tutustua hänen tuotantoonsa. Esikoiskirja Keskusteluja ystävien kanssa oli ihan miellyttävä lukukokemus, vaikka tunsinkin jääväni hiukan kohdeyleisön ulkopuolelle. Vaikka en ikääni yleensä harmittele niin juuri tämän kirjan kohdalla se tuntui olevan väärä.

Vuonna 2018 ilmestynyt 'Normaaleja ihmisiä' jatkaa hyvin paljolti samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, joiden perhetausta kummittelee jollakin tavalla taustalla. Ja aiheena on edelleen se yksi ja sama: rakkaus.

Tällä kertaa Rooney kuvaa Mariannen ja Connellin välisen rakkaustarinan. He ovat luokkatovereita irlantilaisessa pikkukaupungissa, Marianne on rikkaan perheen tytär ja Connell taas Mariannen perheen kotiapulaisen, Lorrainen poika. Connell on koulussa suosittu ja varsinkin tyttöjen suosikki, jalkapallotaustansa ja komean ulkomuotonsa ansiosta. Mutta hän on myös hyvä koulussa ja lukee paljon kirjoja.

Älykäs on myös Marianne mutta hän on kotitaustansa ja kipakan luonteensa vuoksi joutunut luokkatovereittensa hyljeksimäksi. Mariannen ja Connellin välille syntyy kuitenkin kuin vaivihkaa rakkaussuhde, jonka Connell haluaa ehdottomasti salata muilta. Ja tätä on-off-suhdetta saamme seurata, vuosien ajan, siihen asti kunnes se saavuttaa tasapainon ja molempien tietoisen päätöksen: näin on hyvä emmekä enempää edes vaadi.

"He brought her goodness like a gift and now it belongs to her. Meanwhile his life opens out before him in all directions at once. They've done a lot of good for each other. Really, she thinks, really. People can really change one another."

Mutta tuon hetken saavuttaminen vaatii monia kipeitä tilanteita, pettymyksiä ja suuttumuksia. Rooney kuvaa nuorta rakkautta todella vivahteikkaasti ja yksityiskohtia myöten todentuntuisesti. Kaikki väärinkäsitykset ja ylpeyden vuoksi sanomatta jätetyt asiat... käsi ylös, jos olet kokenut saman. Täällä nousee heti yksi käsi.

Sattumoisin ruotsalainen SVT julkaisi samoihin aikoihin kirjasta tehdyn sarjan suoratoistopalvelussaan ja katsoinkin sen heti kirjan luettuani. Ja nyt annan neuvon: jos mietit lukeako kirja vai katsoako tv-sarja niin suosittelen valitsemaan jälkimmäisen. Sarja on nimittäin loistava! Ja pääosan esittäjät tekevät roolinsa niin vereslihalla, että en muista moista nähneeni aikoihin. Sarjan loppukohtaus on todella huikea, kaikessa yksinkertaisuudessaan täysillä ihon alle menevä (anteeksi kulunut sanonta mutta muuta en nyt tähän hätään keksi..).

Jostain syystä mieleeni tulee Pirkko Saision Elämänmeno-kirjasta tehty tv-versio ja sehän ilmestyi jo vuonna 1978. On tässä välivuosina toki muitakin hyviä tv-sarjoja tehty mutta olen varma, että muistelen Elämänmenon tavoin tätä Normal people -sarjaa vielä vuosikymmenien kuluttuakin.

Käsittääkseni YLE näyttää tv-sarjan myös tässä toukokuun aikana joten varatkaa oitis kuusi tuntia tälle helmelle.



Tarkempi juonikuvaus löytyy esimerkiksi Annelin Lukuvinkeistä ja Kirsin Book Club -blogista.

**
Sally Rooney: Normal People (2018)
Ruotsiksi: Normala människor  (2019)
Suomeksi: Normaaleja ihmisiä (2020)



Kommentit

  1. Kiitos tästä! Vakuuttauduin päätöksestäni luopua tästä muutaman sivun jälkeen. Sain e-lainana kirjastosta jokin aikaa sitten, mutta tuo e-varausten koordinointi on vielä vaikeampaa kuin normaalikirjojen. Onneksi häipyvät sitten omia aikojaan, jos ei ehdi lukea. Normal people vaikutti minusta teini-ikäiselle sopivalta, täältä vanhusperspektiivistä:)
    Mutta kiitos myös sarjasuosituksesta, laadukkaita sarjoja ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan näinä päivinä. Olen vieläkin ihan tokkurassa ranskalaisen Le Bureau -vakoilusarjan jäljiltä, jota katsoin parhaimmillaan 3 jaksoa samana iltana. Se oli hyvä ja autenttinen, vaikka aloinkin kyllästyä puhelimen pääosaan. Mutta vain ranskalaiset voivat lopettaa sarjan noin julmasti, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli ihan hyvä mutta tv-sarja ja varsinkin tuota pääparia esittävät näyttelijät vievät tarinan ihan toiselle levelille! Minullakin on tämä iän tuoma perspektiivi, joka häiritsi kirjaa lukiessa mutta ei tv-sarjaa katsoessani. Ja itse asiassa kirjaa lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että teksti oli kuin elokuvan kohtausten kuvausta mikä sitten osoittautuikin aivan oikeaksi formaatiksi tälle tarinalle.

      Tuo Le Bureau on minulta vielä näkemättä mutta voi mikä iloinen yllätys kun tajusin, että sehän löytyy täältä Ruotsin tv:n tarjonnasta nimellä "Falsk identitet". Kaikki viisi kautta :)

      Poista
    2. Oo, viisi kautta! Luulin että olen nähnyt kaikki eli neljä! Ihanaa, on siis vielä toivoa...neljäs loppui niin kurjasti.

      Poista
  2. Minä luulen, etten olisi täysin päässyt Keskusteluja ystävien kesken -kirjan imuun vaikka olisin ollut nuorempikin. Muutenkin kirjojen henkilöt ovat yleensä minua nuorempia eikä siutä seuraa ongelmia, mutta joku siinä tyylissä oli outoa... Olen lisännyt tämän uudemman silti äänikirjasovelluksen suosikkeihin, jos tulisin jossain välissä kuunnelleeksi. Rarinan lähtökohta on ainakin kiinnostava.

    Kiitos tv-vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen