Siirry pääsisältöön

Rakkauden anatomiaa



Sally Rooneya on kehuttu niin monella taholla, että tietenkin halusin minäkin tutustua hänen tuotantoonsa. Esikoiskirja Keskusteluja ystävien kanssa oli ihan miellyttävä lukukokemus, vaikka tunsinkin jääväni hiukan kohdeyleisön ulkopuolelle. Vaikka en ikääni yleensä harmittele niin juuri tämän kirjan kohdalla se tuntui olevan väärä.

Vuonna 2018 ilmestynyt 'Normaaleja ihmisiä' jatkaa hyvin paljolti samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, joiden perhetausta kummittelee jollakin tavalla taustalla. Ja aiheena on edelleen se yksi ja sama: rakkaus.

Tällä kertaa Rooney kuvaa Mariannen ja Connellin välisen rakkaustarinan. He ovat luokkatovereita irlantilaisessa pikkukaupungissa, Marianne on rikkaan perheen tytär ja Connell taas Mariannen perheen kotiapulaisen, Lorrainen poika. Connell on koulussa suosittu ja varsinkin tyttöjen suosikki, jalkapallotaustansa ja komean ulkomuotonsa ansiosta. Mutta hän on myös hyvä koulussa ja lukee paljon kirjoja.

Älykäs on myös Marianne mutta hän on kotitaustansa ja kipakan luonteensa vuoksi joutunut luokkatovereittensa hyljeksimäksi. Mariannen ja Connellin välille syntyy kuitenkin kuin vaivihkaa rakkaussuhde, jonka Connell haluaa ehdottomasti salata muilta. Ja tätä on-off-suhdetta saamme seurata, vuosien ajan, siihen asti kunnes se saavuttaa tasapainon ja molempien tietoisen päätöksen: näin on hyvä emmekä enempää edes vaadi.

"He brought her goodness like a gift and now it belongs to her. Meanwhile his life opens out before him in all directions at once. They've done a lot of good for each other. Really, she thinks, really. People can really change one another."

Mutta tuon hetken saavuttaminen vaatii monia kipeitä tilanteita, pettymyksiä ja suuttumuksia. Rooney kuvaa nuorta rakkautta todella vivahteikkaasti ja yksityiskohtia myöten todentuntuisesti. Kaikki väärinkäsitykset ja ylpeyden vuoksi sanomatta jätetyt asiat... käsi ylös, jos olet kokenut saman. Täällä nousee heti yksi käsi.

Sattumoisin ruotsalainen SVT julkaisi samoihin aikoihin kirjasta tehdyn sarjan suoratoistopalvelussaan ja katsoinkin sen heti kirjan luettuani. Ja nyt annan neuvon: jos mietit lukeako kirja vai katsoako tv-sarja niin suosittelen valitsemaan jälkimmäisen. Sarja on nimittäin loistava! Ja pääosan esittäjät tekevät roolinsa niin vereslihalla, että en muista moista nähneeni aikoihin. Sarjan loppukohtaus on todella huikea, kaikessa yksinkertaisuudessaan täysillä ihon alle menevä (anteeksi kulunut sanonta mutta muuta en nyt tähän hätään keksi..).

Jostain syystä mieleeni tulee Pirkko Saision Elämänmeno-kirjasta tehty tv-versio ja sehän ilmestyi jo vuonna 1978. On tässä välivuosina toki muitakin hyviä tv-sarjoja tehty mutta olen varma, että muistelen Elämänmenon tavoin tätä Normal people -sarjaa vielä vuosikymmenien kuluttuakin.

Käsittääkseni YLE näyttää tv-sarjan myös tässä toukokuun aikana joten varatkaa oitis kuusi tuntia tälle helmelle.



Tarkempi juonikuvaus löytyy esimerkiksi Annelin Lukuvinkeistä ja Kirsin Book Club -blogista.

**
Sally Rooney: Normal People (2018)
Ruotsiksi: Normala människor  (2019)
Suomeksi: Normaaleja ihmisiä (2020)



Kommentit

  1. Kiitos tästä! Vakuuttauduin päätöksestäni luopua tästä muutaman sivun jälkeen. Sain e-lainana kirjastosta jokin aikaa sitten, mutta tuo e-varausten koordinointi on vielä vaikeampaa kuin normaalikirjojen. Onneksi häipyvät sitten omia aikojaan, jos ei ehdi lukea. Normal people vaikutti minusta teini-ikäiselle sopivalta, täältä vanhusperspektiivistä:)
    Mutta kiitos myös sarjasuosituksesta, laadukkaita sarjoja ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan näinä päivinä. Olen vieläkin ihan tokkurassa ranskalaisen Le Bureau -vakoilusarjan jäljiltä, jota katsoin parhaimmillaan 3 jaksoa samana iltana. Se oli hyvä ja autenttinen, vaikka aloinkin kyllästyä puhelimen pääosaan. Mutta vain ranskalaiset voivat lopettaa sarjan noin julmasti, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli ihan hyvä mutta tv-sarja ja varsinkin tuota pääparia esittävät näyttelijät vievät tarinan ihan toiselle levelille! Minullakin on tämä iän tuoma perspektiivi, joka häiritsi kirjaa lukiessa mutta ei tv-sarjaa katsoessani. Ja itse asiassa kirjaa lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että teksti oli kuin elokuvan kohtausten kuvausta mikä sitten osoittautuikin aivan oikeaksi formaatiksi tälle tarinalle.

      Tuo Le Bureau on minulta vielä näkemättä mutta voi mikä iloinen yllätys kun tajusin, että sehän löytyy täältä Ruotsin tv:n tarjonnasta nimellä "Falsk identitet". Kaikki viisi kautta :)

      Poista
    2. Oo, viisi kautta! Luulin että olen nähnyt kaikki eli neljä! Ihanaa, on siis vielä toivoa...neljäs loppui niin kurjasti.

      Poista
  2. Minä luulen, etten olisi täysin päässyt Keskusteluja ystävien kesken -kirjan imuun vaikka olisin ollut nuorempikin. Muutenkin kirjojen henkilöt ovat yleensä minua nuorempia eikä siutä seuraa ongelmia, mutta joku siinä tyylissä oli outoa... Olen lisännyt tämän uudemman silti äänikirjasovelluksen suosikkeihin, jos tulisin jossain välissä kuunnelleeksi. Rarinan lähtökohta on ainakin kiinnostava.

    Kiitos tv-vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...