Siirry pääsisältöön

Rakkauden anatomiaa



Sally Rooneya on kehuttu niin monella taholla, että tietenkin halusin minäkin tutustua hänen tuotantoonsa. Esikoiskirja Keskusteluja ystävien kanssa oli ihan miellyttävä lukukokemus, vaikka tunsinkin jääväni hiukan kohdeyleisön ulkopuolelle. Vaikka en ikääni yleensä harmittele niin juuri tämän kirjan kohdalla se tuntui olevan väärä.

Vuonna 2018 ilmestynyt 'Normaaleja ihmisiä' jatkaa hyvin paljolti samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, joiden perhetausta kummittelee jollakin tavalla taustalla. Ja aiheena on edelleen se yksi ja sama: rakkaus.

Tällä kertaa Rooney kuvaa Mariannen ja Connellin välisen rakkaustarinan. He ovat luokkatovereita irlantilaisessa pikkukaupungissa, Marianne on rikkaan perheen tytär ja Connell taas Mariannen perheen kotiapulaisen, Lorrainen poika. Connell on koulussa suosittu ja varsinkin tyttöjen suosikki, jalkapallotaustansa ja komean ulkomuotonsa ansiosta. Mutta hän on myös hyvä koulussa ja lukee paljon kirjoja.

Älykäs on myös Marianne mutta hän on kotitaustansa ja kipakan luonteensa vuoksi joutunut luokkatovereittensa hyljeksimäksi. Mariannen ja Connellin välille syntyy kuitenkin kuin vaivihkaa rakkaussuhde, jonka Connell haluaa ehdottomasti salata muilta. Ja tätä on-off-suhdetta saamme seurata, vuosien ajan, siihen asti kunnes se saavuttaa tasapainon ja molempien tietoisen päätöksen: näin on hyvä emmekä enempää edes vaadi.

"He brought her goodness like a gift and now it belongs to her. Meanwhile his life opens out before him in all directions at once. They've done a lot of good for each other. Really, she thinks, really. People can really change one another."

Mutta tuon hetken saavuttaminen vaatii monia kipeitä tilanteita, pettymyksiä ja suuttumuksia. Rooney kuvaa nuorta rakkautta todella vivahteikkaasti ja yksityiskohtia myöten todentuntuisesti. Kaikki väärinkäsitykset ja ylpeyden vuoksi sanomatta jätetyt asiat... käsi ylös, jos olet kokenut saman. Täällä nousee heti yksi käsi.

Sattumoisin ruotsalainen SVT julkaisi samoihin aikoihin kirjasta tehdyn sarjan suoratoistopalvelussaan ja katsoinkin sen heti kirjan luettuani. Ja nyt annan neuvon: jos mietit lukeako kirja vai katsoako tv-sarja niin suosittelen valitsemaan jälkimmäisen. Sarja on nimittäin loistava! Ja pääosan esittäjät tekevät roolinsa niin vereslihalla, että en muista moista nähneeni aikoihin. Sarjan loppukohtaus on todella huikea, kaikessa yksinkertaisuudessaan täysillä ihon alle menevä (anteeksi kulunut sanonta mutta muuta en nyt tähän hätään keksi..).

Jostain syystä mieleeni tulee Pirkko Saision Elämänmeno-kirjasta tehty tv-versio ja sehän ilmestyi jo vuonna 1978. On tässä välivuosina toki muitakin hyviä tv-sarjoja tehty mutta olen varma, että muistelen Elämänmenon tavoin tätä Normal people -sarjaa vielä vuosikymmenien kuluttuakin.

Käsittääkseni YLE näyttää tv-sarjan myös tässä toukokuun aikana joten varatkaa oitis kuusi tuntia tälle helmelle.



Tarkempi juonikuvaus löytyy esimerkiksi Annelin Lukuvinkeistä ja Kirsin Book Club -blogista.

**
Sally Rooney: Normal People (2018)
Ruotsiksi: Normala människor  (2019)
Suomeksi: Normaaleja ihmisiä (2020)



Kommentit

  1. Kiitos tästä! Vakuuttauduin päätöksestäni luopua tästä muutaman sivun jälkeen. Sain e-lainana kirjastosta jokin aikaa sitten, mutta tuo e-varausten koordinointi on vielä vaikeampaa kuin normaalikirjojen. Onneksi häipyvät sitten omia aikojaan, jos ei ehdi lukea. Normal people vaikutti minusta teini-ikäiselle sopivalta, täältä vanhusperspektiivistä:)
    Mutta kiitos myös sarjasuosituksesta, laadukkaita sarjoja ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan näinä päivinä. Olen vieläkin ihan tokkurassa ranskalaisen Le Bureau -vakoilusarjan jäljiltä, jota katsoin parhaimmillaan 3 jaksoa samana iltana. Se oli hyvä ja autenttinen, vaikka aloinkin kyllästyä puhelimen pääosaan. Mutta vain ranskalaiset voivat lopettaa sarjan noin julmasti, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli ihan hyvä mutta tv-sarja ja varsinkin tuota pääparia esittävät näyttelijät vievät tarinan ihan toiselle levelille! Minullakin on tämä iän tuoma perspektiivi, joka häiritsi kirjaa lukiessa mutta ei tv-sarjaa katsoessani. Ja itse asiassa kirjaa lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että teksti oli kuin elokuvan kohtausten kuvausta mikä sitten osoittautuikin aivan oikeaksi formaatiksi tälle tarinalle.

      Tuo Le Bureau on minulta vielä näkemättä mutta voi mikä iloinen yllätys kun tajusin, että sehän löytyy täältä Ruotsin tv:n tarjonnasta nimellä "Falsk identitet". Kaikki viisi kautta :)

      Poista
    2. Oo, viisi kautta! Luulin että olen nähnyt kaikki eli neljä! Ihanaa, on siis vielä toivoa...neljäs loppui niin kurjasti.

      Poista
  2. Minä luulen, etten olisi täysin päässyt Keskusteluja ystävien kesken -kirjan imuun vaikka olisin ollut nuorempikin. Muutenkin kirjojen henkilöt ovat yleensä minua nuorempia eikä siutä seuraa ongelmia, mutta joku siinä tyylissä oli outoa... Olen lisännyt tämän uudemman silti äänikirjasovelluksen suosikkeihin, jos tulisin jossain välissä kuunnelleeksi. Rarinan lähtökohta on ainakin kiinnostava.

    Kiitos tv-vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...