Siirry pääsisältöön

Jos elämästäni tuleekin joskus kirja?


Korona-arki alkaa mennä jo omalla painollaan ja työnantajan viimeviikkoinen ilmoitus, että etätyö jatkuu ainakin toukokuun loppuun asti, ei herättänyt mitään suurempia mielenkuohuja. Työ sujuu jouhevasti ja hommat tulee näköjään tehtyä näin keittiönpöydän äärestäkin.

Ja onneksi en ole yksin vaan on tämä pieni perhe ympärillä. Siitä olen kiitollinen! Ja kiitollinen tavallaan myös siitä, että omat vanhempani ovat jo rajan toisella puolella eikä tarvitse murehtia heidän karanteenistaan ja mahdollisista sairastumisistaan. Vaikka on tässä muutaman kerran tullut mieleen, että kyllä isällä ja äidillä olisi ollut ihmettelemistä, jos tämän olisivat päässeet kokemaan.

Omat perhesuhteeni ovat olleet melko mutkattomia ja vaikka välillä onkin ollut ristiriitoja niin niistä ollaan päästy aina jossain välissä yli. Niinpä tämä Vigdis Hjorthin perhedraama "Perintötekijät" oli välillä melko rankkaa luettavaa, sillä tarinassa jahkattiin ja jauhettiin yhden ja saman asian ympärillä. Näennäisesti draaman ydin kiertyy perinnön jaon ympärille mutta suurempi tarina käsittelee kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kaipuuta.

Bergljot on yksi neljästä sisaruksesta, joka yhdessä veljensä Bårdin kanssa kapinoi kun vanhemmat yllättäin kertovatkin jättävänsä perheen kaksi mökkiä nuoremmille sisaruksille Åsalle ja Astridille. Alkuperäinen ajatus on ollut, että sisarukset voisivat jakaa mökit ja käyttää niitä vuorotellen. Ovathan kaikki neljä ja sittemmin heidän lapsensakin viettäneet mökillä lapsuuden kesiä. Vuosien aikana vanhempien sisarusten Bergljotin ja Bårdin välit vanhempiin ovat kuitenkin tulehtuneet ja vanhemmat ovat muodostaneet uuden ydinperheen kahden nuoremman tyttären kanssa.

Kirjan alkuosa keskittyy tarinan kertojan Bergljotin sisäiseen tunne-elämään. Tämä kokee ennen kaikkea tulleensa kohdelluksi kaltoin. Sillä vaikka Bergljot ei halua olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa hän haluaa, että vanhemmat vahvistaisivat hänen kokemuksensa perheestä. Myös Bård on jäädyttänyt välinsä vanhempiin ja perinnön tullessa ajankohtaiseksi Bergljot lähentyy veljensä kanssa.

Pappa var så glad över att bo på Bråteveien. Pappa var så glad över att flytta från Skaus vei till Bråteveien, mamma också. Mamma sa en gång att hon aldrig hade ångrat att de flyttade från Skaus vei till Bråteveien, att hon inte hade saknat Skaus vei en sekund. Det var inte konstigt. Vem vill bo på en brottsplats.

Menee kauan ennen kuin lukija saa tietää mitä oikeastaan on tapahtunut. Kirjan puolivälissä Bergljot vihjaa, että hän on joutunut rikoksen uhriksi ja tunnelma sähköistyy, Lukijana toki arvaan mistä saattaisi olla kysymys ja epäilykseni vahvistuu myös oikeaksi. Kirjan loppuosassa Bergljot kertoo jo yksityiskohtaisemmin rikoksesta - hän on joutunut isänsä hyväksikäytön uhriksi.

Tiesin jo etukäteen, että kirja on vahvasti omaelämäkerrallinen ja Hjorth on avannut tätä myös haastatteluissa.  Norjassa kirja herätti ilmestyessään suurta huomiota ja viimeisin kiemura tarinassa nähtiin kun Hjorthin sisar julkaisi oman kirjansa, jossa kertoo isän olevan syytön. Hjorth itse ottaa syytökset perheen suunnalta rauhallisesti: ehkä pikemminkin kannattaisi elää niin, että pystyy lukemaan elämästään jos se jossain vaiheessa päätyy romaanin aiheeksi?

Olin aluksi hieman epäileväinen Hjorthin kirjaa lukiessani mutta kun kirjan puolivälissä ymmärsin kirjan dramaturgisen kaaren, ryhdyin lukemaan uudella mielenkiinnolla. Hjorth kuvaa hienosti perheen sisäiset jännitteet ja sen, miten lapsen kokema vääryys voi siirtyä myös seuraaville sukupolville.

Satuin muuten juuri Hjorthin kirjan luettuani näkemään Ruotsin SVT:n ohjelmistossa olevan tanskalaisen dokumentin "Varjot, jotka perimme", joka liikkuu samassa aihepiirissä kuin Hjorthin kirja. Dokumenttifilmin tekijä Susanne Kovács kertoo oman perheensä tarinan ja elokuvan vavahduttavin kohta kuvaa kuinka Kovács yrittää saada vastauksia isoäidiltään. Miksi tämä ei halua kertoa tarinaansa - tarinaa, joka on ilmiselvästi vaikuttanut siihen, miten isoäiti on suhtautunut omaan poikaansa ja myöhemmin pojantyttäreensä.

Perhe on se elämämme ydin, josta ammennamme - sekä hyvää että pahaa. Mitä mahdan antaa perinnöksi omalle lapselleni - kaikki ne sukuni evakkomatkat, sotavuodet eturintamassa, lamavuosien taloudelliset ongelmat, sairaudet... Vai iloisen laulun, huumorin ja seikkailumielen? Minkälaisen kirjan tyttäreni kirjoittaisi äidistään?

Osaanko elää ihmisiksi niin, että minusta saisi kelpo henkilöhahmon?

De skygger vi arver Farmor Some klip from Copenhagen Film Company on Vimeo.

**
Vigdis Hjoth: Arv och miljö
(Arv og miljø, 2016)
Ruotsinkielinen käännös Ninni Holmqvist
Natur & Kultur 2018

Ilmestynyt suomeksi nimellä Perintötekijät
Kustantamo S&S 2020
Suomennos Katriina Huttunen


Kommentit

  1. Tämän aihepiirin kirjat kiinnostavat. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhe on kyllä aiheena ehtymätön aarrearkku! /Mari

      Poista
  2. Kiinnostavasti esittelit kirjan. Tällä hetkellä tämä hyväksikäyttö-teema ei jaksa kiinnostaa, ei ole kauaa kun luin Tikkasen Toinen silmä kiinni.
    Tämän kirjan on suomentanut Katriina Huttunen, jonka käännöksiä arvostan suuresti.
    Hyvää kevättä sinulle etätyön merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Anneli!

      Tämä on siitä "armollinen" kirja, että itse hyväksikäytön kuvaaminen jää sivuseikaksi. Hjorth kuvaa enemmänkin sitä ihmisen sisäistä tunnemyrskyä, jonka tällainen perhesuhteiden sotku saa aikaan. Joten uskallan suositella kirjaa :)

      Luin tämän ruotsiksi joten en päässyt vielä tutustumaan Katriina Huttusen käännöstyöhön. Pistänpä nimen korvan taakse!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...