Siirry pääsisältöön

Ikävä äitiä



Kuolema ei kysele aikaa tai paikkaa kun päättää soittaa. Se soittaa aamuviideltä ja ilmoittaa, että F. on kuollut auto-onnettomuudessa. Tai istuessani junassa matkalla kotiin mukavan viikonloppureissun päätteeksi se lähettää tekstiviestin - M. on saanut aivoverenvuodon ja puolen vuoden kuluttua M. olisi poissa kokonaan. Tai helteisenä kesäpäivänä lomalla Berliinissä, seisoessani vilkkaassa kadunkulmauksessa, Kuolema soittaa ja ilmoittaa, että E. on kuollut sydänkohtaukseen.

Äitini kohdalla Kuolema kenties ajatteli, että annetaan nyt hiukan armonaikaa. Niinpä se soitti eräänä aurinkoisena kevätpäivänä klo 10 aamulla ja ilmoitti, että kohta hän tulee mutta muutaman tunnin saatte armonaikaa. Että ehdit sieltä ulkomailta äitisi kuolinvuoteelle. Ja niin ehdinkin, sain jätettyä jäähyväiset, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Useimmat kai miettivät,
mistä kuollut muistetaan
tai miten kuollut meissä elää?

Minun päässäni kysymykset ovat tällaisia:
Missä muodossa äitiä pitäisi ajatella?
Eihän äiti voi olla imperfekti.

Kuolema ehkä vain ajattelee käväisensä ja poistuvansa sitten taas takavasemmalle mutta minkä tunnemyrskyn se jättääkään jälkeensä! Tuon tunnemyrskyn on Meiju Niskala onnistunut vangitsemaan loistavasti kirjaansa "Sata kirjettä kuolleelle äidille". Niskala ei aristele eikä edes häpeile pienintäkään tunnetta vaan palastelee nähtäväksemme kaikki oudot ja vähemmän oudot ajatuksensa.  Ja itse tuon tunnemyrskyn läpikäyneenä tunnistan ne tunteet, kaikki!

Niskalan kirja on käsittääkseni jakanut lukijoita kahteen leiriin - joko kirjaa rakastetaan tai sitten se ei herätä sen kummempia tuntemuksia. Me, jotka rakastamme kirjaa, tiedämme, että tämä kirja on totta. Ja me myös suosittelemme, että kaikki te, jotka olette vielä siinä onnellisessa asemassa, että äitinne on elossa: hankkikaa kirja hyllyynne valmiiksi jo nyt! Sillä kun aika koittaa ja yrität "tunnustella todellisuutta", tästä Niskalan kirjasta on suurta apua. Lupaan!


Aurinkoisina päivinä istun ulkona uurnasi päällä ja mietin, miltä tämä kokeilu sinusta tuntuu. Kun tällä tavoin yritän arkipäiväistää asioita, kun tällä tavalla yritän tunnustella todellisuutta ja sitä, että olet nyt harmaana läjänä tässä koivuisessa astiassa ahterini alla, ja minä syön puolukoita päälläsi.


PS. Hyllyssä kannattaa pitää myös Kuoleman vierailun varalta Joan Didionin kirjoja ja Hannu Mäkelän kirjaa äidistään. Lohtukirjoja jok'ikinen.

**
Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille
WSOY 2019

Muiden kirjabloggareiden arvioita Niskalan kirjasta löytyy esimerkiksi täältä:
Kirjaluotsi
Elämä on ihanaa

Kommentit

  1. Käyn varaamassa tämän. Saan sitten kun kirjasto taas aukeaa. Oman äitini kuolema on mielesssäni enää hämäränä, ikään kuin lukemanani kertomuksena. Hän kuoli 36-vuotiaana, aivan liian nuorena, ja nuori olin minäkin elämään ilman äitiä, 13-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin juuri murrosiän kynnyksellä kun isäni kuoli. Sitä asiaa ei ajan tavan mukaan sen kummemmin käsitelty, jatkettiin vain elämää kukin kykymme mukaan. Äitini kuoleman kävinkin sitten läpi oikein kunnolla ja sen takia vähän naurattikin tämä Niskalan kirja koska tunnistin itseni hyvin monesta kohtaa. Surutyö voi olla myös koomista touhua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...