Siirry pääsisältöön

Ikävä äitiä



Kuolema ei kysele aikaa tai paikkaa kun päättää soittaa. Se soittaa aamuviideltä ja ilmoittaa, että F. on kuollut auto-onnettomuudessa. Tai istuessani junassa matkalla kotiin mukavan viikonloppureissun päätteeksi se lähettää tekstiviestin - M. on saanut aivoverenvuodon ja puolen vuoden kuluttua M. olisi poissa kokonaan. Tai helteisenä kesäpäivänä lomalla Berliinissä, seisoessani vilkkaassa kadunkulmauksessa, Kuolema soittaa ja ilmoittaa, että E. on kuollut sydänkohtaukseen.

Äitini kohdalla Kuolema kenties ajatteli, että annetaan nyt hiukan armonaikaa. Niinpä se soitti eräänä aurinkoisena kevätpäivänä klo 10 aamulla ja ilmoitti, että kohta hän tulee mutta muutaman tunnin saatte armonaikaa. Että ehdit sieltä ulkomailta äitisi kuolinvuoteelle. Ja niin ehdinkin, sain jätettyä jäähyväiset, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Useimmat kai miettivät,
mistä kuollut muistetaan
tai miten kuollut meissä elää?

Minun päässäni kysymykset ovat tällaisia:
Missä muodossa äitiä pitäisi ajatella?
Eihän äiti voi olla imperfekti.

Kuolema ehkä vain ajattelee käväisensä ja poistuvansa sitten taas takavasemmalle mutta minkä tunnemyrskyn se jättääkään jälkeensä! Tuon tunnemyrskyn on Meiju Niskala onnistunut vangitsemaan loistavasti kirjaansa "Sata kirjettä kuolleelle äidille". Niskala ei aristele eikä edes häpeile pienintäkään tunnetta vaan palastelee nähtäväksemme kaikki oudot ja vähemmän oudot ajatuksensa.  Ja itse tuon tunnemyrskyn läpikäyneenä tunnistan ne tunteet, kaikki!

Niskalan kirja on käsittääkseni jakanut lukijoita kahteen leiriin - joko kirjaa rakastetaan tai sitten se ei herätä sen kummempia tuntemuksia. Me, jotka rakastamme kirjaa, tiedämme, että tämä kirja on totta. Ja me myös suosittelemme, että kaikki te, jotka olette vielä siinä onnellisessa asemassa, että äitinne on elossa: hankkikaa kirja hyllyynne valmiiksi jo nyt! Sillä kun aika koittaa ja yrität "tunnustella todellisuutta", tästä Niskalan kirjasta on suurta apua. Lupaan!


Aurinkoisina päivinä istun ulkona uurnasi päällä ja mietin, miltä tämä kokeilu sinusta tuntuu. Kun tällä tavoin yritän arkipäiväistää asioita, kun tällä tavalla yritän tunnustella todellisuutta ja sitä, että olet nyt harmaana läjänä tässä koivuisessa astiassa ahterini alla, ja minä syön puolukoita päälläsi.


PS. Hyllyssä kannattaa pitää myös Kuoleman vierailun varalta Joan Didionin kirjoja ja Hannu Mäkelän kirjaa äidistään. Lohtukirjoja jok'ikinen.

**
Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille
WSOY 2019

Muiden kirjabloggareiden arvioita Niskalan kirjasta löytyy esimerkiksi täältä:
Kirjaluotsi
Elämä on ihanaa

Kommentit

  1. Käyn varaamassa tämän. Saan sitten kun kirjasto taas aukeaa. Oman äitini kuolema on mielesssäni enää hämäränä, ikään kuin lukemanani kertomuksena. Hän kuoli 36-vuotiaana, aivan liian nuorena, ja nuori olin minäkin elämään ilman äitiä, 13-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin juuri murrosiän kynnyksellä kun isäni kuoli. Sitä asiaa ei ajan tavan mukaan sen kummemmin käsitelty, jatkettiin vain elämää kukin kykymme mukaan. Äitini kuoleman kävinkin sitten läpi oikein kunnolla ja sen takia vähän naurattikin tämä Niskalan kirja koska tunnistin itseni hyvin monesta kohtaa. Surutyö voi olla myös koomista touhua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...