Siirry pääsisältöön

Ikävä äitiä



Kuolema ei kysele aikaa tai paikkaa kun päättää soittaa. Se soittaa aamuviideltä ja ilmoittaa, että F. on kuollut auto-onnettomuudessa. Tai istuessani junassa matkalla kotiin mukavan viikonloppureissun päätteeksi se lähettää tekstiviestin - M. on saanut aivoverenvuodon ja puolen vuoden kuluttua M. olisi poissa kokonaan. Tai helteisenä kesäpäivänä lomalla Berliinissä, seisoessani vilkkaassa kadunkulmauksessa, Kuolema soittaa ja ilmoittaa, että E. on kuollut sydänkohtaukseen.

Äitini kohdalla Kuolema kenties ajatteli, että annetaan nyt hiukan armonaikaa. Niinpä se soitti eräänä aurinkoisena kevätpäivänä klo 10 aamulla ja ilmoitti, että kohta hän tulee mutta muutaman tunnin saatte armonaikaa. Että ehdit sieltä ulkomailta äitisi kuolinvuoteelle. Ja niin ehdinkin, sain jätettyä jäähyväiset, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Useimmat kai miettivät,
mistä kuollut muistetaan
tai miten kuollut meissä elää?

Minun päässäni kysymykset ovat tällaisia:
Missä muodossa äitiä pitäisi ajatella?
Eihän äiti voi olla imperfekti.

Kuolema ehkä vain ajattelee käväisensä ja poistuvansa sitten taas takavasemmalle mutta minkä tunnemyrskyn se jättääkään jälkeensä! Tuon tunnemyrskyn on Meiju Niskala onnistunut vangitsemaan loistavasti kirjaansa "Sata kirjettä kuolleelle äidille". Niskala ei aristele eikä edes häpeile pienintäkään tunnetta vaan palastelee nähtäväksemme kaikki oudot ja vähemmän oudot ajatuksensa.  Ja itse tuon tunnemyrskyn läpikäyneenä tunnistan ne tunteet, kaikki!

Niskalan kirja on käsittääkseni jakanut lukijoita kahteen leiriin - joko kirjaa rakastetaan tai sitten se ei herätä sen kummempia tuntemuksia. Me, jotka rakastamme kirjaa, tiedämme, että tämä kirja on totta. Ja me myös suosittelemme, että kaikki te, jotka olette vielä siinä onnellisessa asemassa, että äitinne on elossa: hankkikaa kirja hyllyynne valmiiksi jo nyt! Sillä kun aika koittaa ja yrität "tunnustella todellisuutta", tästä Niskalan kirjasta on suurta apua. Lupaan!


Aurinkoisina päivinä istun ulkona uurnasi päällä ja mietin, miltä tämä kokeilu sinusta tuntuu. Kun tällä tavoin yritän arkipäiväistää asioita, kun tällä tavalla yritän tunnustella todellisuutta ja sitä, että olet nyt harmaana läjänä tässä koivuisessa astiassa ahterini alla, ja minä syön puolukoita päälläsi.


PS. Hyllyssä kannattaa pitää myös Kuoleman vierailun varalta Joan Didionin kirjoja ja Hannu Mäkelän kirjaa äidistään. Lohtukirjoja jok'ikinen.

**
Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille
WSOY 2019

Muiden kirjabloggareiden arvioita Niskalan kirjasta löytyy esimerkiksi täältä:
Kirjaluotsi
Elämä on ihanaa

Kommentit

  1. Käyn varaamassa tämän. Saan sitten kun kirjasto taas aukeaa. Oman äitini kuolema on mielesssäni enää hämäränä, ikään kuin lukemanani kertomuksena. Hän kuoli 36-vuotiaana, aivan liian nuorena, ja nuori olin minäkin elämään ilman äitiä, 13-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin juuri murrosiän kynnyksellä kun isäni kuoli. Sitä asiaa ei ajan tavan mukaan sen kummemmin käsitelty, jatkettiin vain elämää kukin kykymme mukaan. Äitini kuoleman kävinkin sitten läpi oikein kunnolla ja sen takia vähän naurattikin tämä Niskalan kirja koska tunnistin itseni hyvin monesta kohtaa. Surutyö voi olla myös koomista touhua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Maria Jotuni: Huojuva talo (1963)

"Hän tunsi, että häntä oli rangaistu nyt. Koti, josta hän oli lapsellisesti haaveillut, oli tämä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi kuin eläin, joka oli kytketty häkkiin, ulospääsyä ei ole." Maria Jotunin (1880-1943) Huojuva talo valmistui jo 1936 jolloin Jotuni lähetti sen Otavan romaanikilpailuun. Kirjailijan kuuluisien saatesanojen "Tämä teos kilpailee vain ensimmäisestä palkinnosta" vuoksi käsikirjoitus kuitenkin palautettiin ja julkaistiin vasta 1963. Kirja osui nyt käteeni omasta kirjahyllystäni, jonne sen olin hankkinut joltakin divarikierrokseltani. Mielikuvani teoksesta perustuu vuonna 1990 esitettyyn TV-sarjaan, jossa Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen esittivät teoksen avioparia Leaa ja Eeroa. Heidän hahmonsa ovat mielessäni myös nyt lukiessani tätä lähes 600-sivuista romaania. Kirja on vahva dokumentti 30-luvulta ja siitä murroskaudesta, jota sen ajan naiset elivät. Kirjan henkilöt pohtivat läpi koko kirjan naisen ja miehen suhdetta, avioliittoa, r...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...