Siirry pääsisältöön

Joan Didion: The Year of Magical Thinking (2005) Blue Nights (2011)

Läheisen ihmisen poismenon jälkeen joutuu ihmeelliseen tilaan jossa mikään aikaisemmin koettu ei enää päde. Neljä vuotta sitten seisoin mieheni nuoremman tyttären sairaalavuoteen vierellä voimatta käsittää, että 15-vuotias tyttö voisi kuolla. Ja vieläpä ilman varoitusta. Toissa kesänä lomalla vastasin äitini puheluun iloisella äänellä mutta pysähdyin keskelle berliiniläistä katua äitini lausuessa puhelimen toisessa päässä: "E. kuoli tänä aamuna". Ja nyt viimeksi toukokuussa, eräänä kauniina tiistaiaamuna soitti siskoni ja kertoi, ettei mitään ole enää tehtävissä, äidillämme on enää muutama tunti jäljellä tässä elämässä.

Ja kuitenkin maapallo jatkaa pyörimistään, Ihmiset menevät töihin, junat kulkevat, televisio lähettää ohjelmaa, pihalla lapset leikkivät, linnut lentävät, postiauto tuo kasan mainoksia. Elämä jatkuu ja juuri se loukkaa niin syvästi sillä hetkellä. Myöhemmin se muuttuu kuitenkin lohdutukseksi. Elämä jatkuu!

Joan Didion on kokenut kaksi järkyttävää menetystä, ensin miehensä joka kuoli aivan yllättäen illallispöydässä saamaansa sydänkohtaukseen. Pari vuotta myöhemmin menehtyi pariskunnan tytär Quintana Roo sairasteltuaan pitkään mutta kuitenkin vain 39-vuotiaana. Didion on kirjoittanut molempien menetysten jälkimainingeissa kirjat joissa käsittelee tapahtunutta. Kirjat ovat myös henkilökohtaista muistelua ja surutyötä.

I know why we try to keep the dead alive: we try to keep them alive in order to keep them with us.
I also know that if we are to live ourselves there comes a point at which we must relinquish the dead, let them go, keep them dead.

Blue Nights on kirja Quintana Roosta. Didion käy läpi muistoja tytön elämän varrelta, alkaen siitä hetkestä kun syntyi päätös adoptoida lapsi. Hetki oli sattumien summa ja siihen tytärkin palasi myöhemmin. "Mitä jos ette olisi vastanneet sairaalasta tulleeseen puheluun. Mitä jos teille olisi tapahtunut jotakin kun olitte matkalla sairaalaan. Mitä minulle olisi tapahtunut?"

Hylkäämisen pelko vaivasi tytärtä mitä Didionin on vaikea ymmärtää. Eikö tytär ymmärtänyt, että äiti tarvitsi tytärtään vielä enemmän? Tästäkö johtui tyttären mielenterveys- ja myöhemmin alkoholiongelma? Didion yrittää ymmärtää missä meni vikaan eikä todellakaan säästä itseään. Teksti on paikoin sydäntäsärkevää lukea.

Five years since Gerry and I left her in the ICU overlooking the river at New York Cornell.
I can now afford to think about her.
I no longer cry when I hear her name.
I no longer imagine the transporter being called to take her to the morgue after we left the ICU.
Yet I still need her with me.

Molemmissa kirjoissaan Didion prosessoi läheistensä menetystä tavalla jonka lukija tunnistaa mahdollisesta omakohtaisesti koetusta surustaan. Mieli käy läpi sekä pieniä että suuria kysymyksiä jotka läheisen kuolema jälkeensä jättää. Hyvin usein mukana on myös syyllisyydentunteita. Didionin kirjat lohduttavat - en ole yksin näiden ajatuksieni kanssa, tämä on normaalia. Tämä on osa elämää. Nämä kaksi kirjaa ovatkin saaneet jo pysyvän paikan kirjahyllyssäni jossa ne päivystävät seuraavan suru-uutisen varalta.

Life changes fast.
Life changes in the instant.
You sit down to dinner and life as you know it ends.
The question of self-pity.


Molemmat kirjat löytyvät myös suomennoksina ja Liken kustantamina -  "Maagisen ajattelun aika" (2007) Marja Haapion suomentamana ja "Iltojen sinessä" (2012) jonka on kääntänyt Kirsi Luoma.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…