Siirry pääsisältöön

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni



Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Takaselle Suomi oli kesäinen lomamaa, jonne mentiin joka vuosi tapaamaan isän äitiä. Yhteistä kieltä ei enää ollut mutta eleet, katset, halaukset - ne toimivat edelleen. Lisäksi isän veli Leevi oli ollut Ruotsissa pidempiä aikoja tapaamassa Timo-veljeään ja veljekset olivat kehittäneet uuden yhteisen kielen.

Takasten tapauksessa tragedia alkoi siitä hetkestä kun Timon ja Leevin isä kaatui rintamalla. Pojat olivat pieniä ja äiti Saara kamppaili yksinhuoltajana. Lähiympäristö painosti äitiä lähettämään pojat Ruotsiin mutta tämä kieltäytyi. Kunnes 4-vuotias Timo sairastui niin pahaan keuhkokuumeeseen, että Ruotsi jäi jäljelle ainoana vaihtoehtona pojan hengen pelastamiseksi. Leevi jäi kotiin äidin luokse mutta lähetettiin myöhemmin isovanhempien luokse kun äiti lähti Helsinkiin sotateollisuuden palvelukseen. Myöhemmin äiti meni uusiin naimisiin mutta aviomies ei katsonut myötämielisesti poikia. Timo jäi lopulta Ruotsiin.

Anna Takanen (s. 1968) on ammatiltaan näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on toiminut Göteborgin kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ja nyt viimeksi Tukholman kaupunginteatterin johtajana. Takasen näytelmä Fosterlandet sai ensi-iltansa 2015. Näytelmässä hän käsitteli ensimmäisen kerran sotalapsi-teemaa ja isoäitiä esitti Birgitta Ulfsson, jolle rooli jäi viimeiseksi suureksi rooliksi.

Näytelmä käsitteli ehkä enemmän sotalapsen äidin sekä sotalapsen lapsen traumoja mihin saattoi vaikuttaa se, että Timo-isä oli tiukasti kieltänyt tytärtään kirjoittamasta asiasta. Mutta tytär piti päänsä, hänellä oli oikeus kertoa oma tarinansa! Työprosessin kuluessa isä muuttui myötämielisemmäksi ja lopulta oli mukana myös näytelmän ensi-illoissa, sekä Ruotsissa että Suomessa.

Mutta nyt Takanen on siis kehittänyt teemaa ja kertoo kirjassa isänsä Timon tarinan. Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siihen on mahdutettu kolmen sukupolven suru ja ikävä. Takanen on käyttänyt kirjassaan autenttisia kirjeitä, Ruotsin äiti oli nimittäin tarkkaan tallettanut Saara-äidin pojalleen kirjoittamat kirjeet. Timo sai kuitenkin kirjeet käsinsä vasta päälle viisikymppisenä kun kirjelaatikko löytyi. Tällöin hän vihdoin ymmärsi, että äiti olisi halunnut hänet takaisin Suomeen.

Ja nyt ilouutinen: kirja ilmestyy suomeksi helmikuussa!  Kirja tuleekin todella tarpeeseen. Sotalapsien tarinoita ei ole pahemmin kuultu, mutta ne kytevät pinnan alla. Ja välillä roihahtavat suureen loimuun, kuten tämä Takasen kirja. Tapasin Takasen Tullingen kirjaston järjestämässä kirjailijatapaamisessa ja tilaisuudessa Takanen kertoi niistä lukuisista kirjeistä, joita hän oli saanut sotalapsilta. Eikä pelkästään suomalaisilta sotalapsilta, kirja koskettaa kaikkia jotka tämän kohtalon ovat joutuneet jakamaan.

Itselleni kirjan varsinainen teema jäi hiukan sivuun sillä sain kokea kirjan alkusivuilla pienen shokin: kun Takanen zoomaa kertojanäänensä Timo-isän lapsuudenmaisemiin käy ilmi, että maisemat ovat täsmälleen samat kuin äitini lapsuudenmaisemat ja samalla minun kesäpaikkakuntani. Tämä on Kuorevedellä, järvien ja kuusimetsien maisemissa. Tutut paikannimet nousevat tekstistä ja se tuttu kuusimetsän tuoksu, joka äitini kotitalon takaisella metsäpolulla muodostui ensimmäiseksi vahvaksi muistokseni - juuri sen tuoksun Takanen onnistuu kirjassaan vangitsemaan. On maagista lukea tätä kaunokirjallista tekstiä alueesta, jonka olen aina ajatellut olevan vain pieni pahainen takakylä. Nyt se onkin yhtäkkiä osa kaunokirjallisuutta!

Takasen kirja on saanut täällä Ruotsissa hyvät arvostelut mutta ei ihan sitä huomiota, mikä kirjalle kuuluisi. Mutta tämä on lähinnä oire siitä ruotsalaisten ominaisuudesta onnistua katsomaan yli kaiken sen mikä koskettaa maan suomalaista vähemmistöä. Useimmat ruotsalaiset eivät edes tiedä, että osa heidän kohtaamistaan suomalaisnimistä on rantautunut maahan sodan myötä. Eivätkä sotalapset ole itsestään kovin suurta ääntä pitäneetkään. Toivottavasti kirja saa enemmän huomiota siellä Suomessa!

Alla videolinkki Tukholman Suomi-Instituutissa järjestettyyn kirjailijatapaamiseen, jossa Anna Takasta haastattelee hänen serkkunsa, Leevin tytär Päivi Storgård.


**
Anna Takanen: Sörjen som blev
Albert Bonniers 2019
(Ilmestyy suomeksi helmikuussa 2020 Gummeruksen kustantamana nimellä "Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta.)

Kommentit

  1. Uskon, että kirjalle riittää paljon lukijoita myös Suomessa, myös sellaisia, joita tämä historia ei henk.koht. liippaa. Tuoreen Asko Sahlbergin romaanin luin aiheesta (Irinan kuolemat), muuten en ole teemaa lähestynyt kirjallisuuden kautta, leffojen ja tv-sarjojen kautta enemmänkin. Kuinka paljon lasten jäämispäätöksissä on sitten painanut suomalaisten äitien heikko asema ja sosiaaliturvan riittämättömyys, siitä haluaisin lukea enemmänkin. PS: Piti ihan googlata Kuorevesi, kun en entistä kuntaa tunnistanut, ja sehän on tässä melkein hoodeilla Tampereelta katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sahlbergin romaanin on minulta mennyt ihan ohi, kiitos vinkistä!!

      Tämä on sellainen vyyhti, jossa riittää vielä purkamista pitkään. Jaoin tämän postauksen eilen twitterissä ja siellä jo tuli esille monta tarinaa, sekä positiviisia että vähemmän positiivisia. /Mari

      Poista
  2. Odotan kovasti tämän kirjan julkaisua suomeksi! Monia muita sotaan liittyviä kohtaloita on käsitelty kirjallisuudessa taiten, mutta sotalapsien kohtalot ovat ainakin minulle suhteellisen tuntematonta kenttää. Jollain tavalla tämä aihe on henkilökohtainen minullekin. Isoäitini isä kaatui sodassa, ja vaikka mummiani ja tämän veljeä ei lähetetty Ruotsiin (en tiedä keskusteltiinko tästä edes), en voi olla miettimättä millaiseksi mummini elämä olisi muodostunut, jos hänet olisi lähetetty Ruotsiin. Ja olisiko minuakaan olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on se kysymys varmasti jokaisen kohdalla! Oma isäni oli 8-vuotias sodan syttyessä ja he lähtivät kaksi kertaa evakkoon Viipurista. Asia ei tullut koskaan puheeksi mutta mietin myös, että oliko tämä kysymys ajankohtainen isäni kohdalla. Nyt ei ole enää ketään jolta voisi kysyä :(

      Tämä Takasen kirja on todella koskettava ja jotenkin niin konkreettinen esimerkki maidemme välisestä yhteydestä. Molemmilla puolilla on surtu ja kaivattu - ja vaiettu! /Mari

      Poista
  3. Uskon, että kirja saa paljon suomalaislukijoita. Minutkin.

    Vaikka suvuistani ei tietääkseni ole lähetetty lapsia Ruotsiin, koskettaa sota-ajan lapsuus vanhempieni kautta silti. Keskelle sotaa itärajan pintaan syntyminen (1943) on kova alku ihmistaimelle. Äitini joutui heti synnyttyään evakkomatkalle, joka oli kova paitsi hänelle myös hänen äidilleen ja kahdelle sisarukselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut jo 80 vuotta niin kyllä se vain vaikuttaa meihin edelleenkin! /Mari

      Poista
  4. On tärkeää, että kirja suomennetaan. Uskon, että kirjalle löytyy lukijakuntansa ja että kirja koetaan merkitykselliseksi, onhan asia koskettanut niin monia suomalaisia. Luin Birgitta Ulfssonin muistelmat ja siinä hän kuvasi laajasti Fosterlandet-näytelmää. On ollut mielenkiintoinen produktio. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulunalusaikaa myös sinulle, Anneli!

      Harmittaa, ettei kirjaa ehditty suomentaa jo nyt. Tämä olisi ollut oiva kirja lahjakirjamarkkinoille. /Mari

      Poista
  5. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Sotalapsista aina välillä puhutaan, mutta jotenkin silleen pintapuolisesti ja yksittäisiä hahmoteltuja tarinoita kertoen. On hienoa, jos joku menee vähän syvemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mielenkiintoinen juuri se sukupolvien yli ulottuva vaikutus. Takanen on uskaltanut nostaa tämän asian pöydälle ja tutkii sitä joka kulmasta. Erittäin koskettava kirja vaikka omassa suvussamme ei olekaan sotalapsikokemuksia. /Mari

      Poista
  6. Aloin itsekin miettiä omassa suvussani olevia sotatraumoja ja sitä, ettei niistä todellakaan olla päästy yli vielä minunkaan kohdallani. Olen kolmatta sukupolvea, isovanhempani ovat joko olleet sodassa tai evakossa. Äitini puolen isovanhemmat olivat Ruotsissa evakossa, mutta he kuuluivat Lapin evakkoihin, jotka pakenivat koko perheenä Ruotsin puolelle saksalaisten polttaessa talot. Siihen ei ainakaan minun suvussani kuulu paljon perheiden rikkoutumisia, mutta kyllä evakkoaikaa muistellaan.

    Mukavaa, että kirja suomennetaan. Olen kuullut enimmäkseen tarinoita Suomeen palanneista evakoista, mutta en tarinoita niistä, jotka jäivät evakkomaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä kirjassa mielenkiintoinen on juuri tuo näkövinkkeli, että mitä siellä uudessa maassa oikein tapahtui! /Mari

      Poista
  7. Mukava kuulla, että tämä kirja saadaan myös suomeksi. Meidän suvussa ei tietääkseni ole sotalapsikokemuksia, mutta aihe on kyllä tosi koskettava ilman henk. koht. sidettäkin. On hienoa, että näitä tarinoita saadaan julkisuuteen. Suomessahan ovat juuri nyt pinnalla Al-Holin lasten kohtalot (ja no, äitienkin). Tilanne on tietysti ihan eri mutta joka tapauksessa, siellä sitä on taas lapsia sodan jaloissa. Ei voi olla miettimättä, millaisia tarinoita heidän elämästään aikoinaan muodostuu. Toivottavasti ovat positiivisen suuntaan kallellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös miettinyt al-Holin lapsia tämän kirjan taustaa vasten. Myös Takanen on ottanut esille myös tämän asian ajankohtaisuuden. Ei sotalapset mihinkään ole kadonneet!

      Harmillista, että suomennos ei ehtinyt joulumarkkinoille, varsinkin kun tässä muisteltiin juuri myös Talvisodan syttymisen 80-vuotispäivää. Sotalapsia ei ole sen kummemmin - taaskaan - muisteltu. Toivottavasti kirjan ilmestyminen suomeksi helmikuussa herättää muistelemaan ja miettimään asian ajankohtaisuutta! /Mari

      Poista
  8. Todella mielenkiintoinen kirjoitus ja kirja siten myös varmasti! Jäin miettimään, miksei Ruotsin äiti koskaan näyttänyt Saaran kirjeitä Timolle. Syitähän voi tietty olla monia, mutta olen utelias. Avautuvatko nuo syyt kirjassa?

    Aloinkin jo miettiä suomennetaanko tätä kirjaa ja sieltähän se vastaus tuli. Aion ehdottomasti ottaa tämän lukuun seuraavalla suomireissulla. Onneksi kirja julkaistaan jo helmikuussa, niin se ehtii tulla markkinoille ennen minun ”laskettua aikaa”!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takanen kertoo kirjassaan, että Ruotsin vanhemmat eivät pystyneet saamaan omia lapsia, joten he halusivat pitää Timon luonaan. Ja lopulta Suomen äitikin ajattelee "järkevästi", että Timon on parempi olla Ruotsissa (mihin päätökseen vaikuttaa myös Saara-äidin uuden aviomiehen haluttomuus huolehtia aikaisemman liiton lapsista).

      Tässä oli kuitenkin siinä mielessä hyvä loppu, että Timo onnistui vanhemmiten yhdistämään nämä kaksi perhettään. Sekä Ruotsin vanhemmat että Suomen äiti olivat esimerkiksi mukana Timon häissä.

      Takanen kertoo kirjassaan aseistariisuvan avoimesti perheensä tarinan, hän on päättänyt että enää ei tästä asiasta vaieta!

      Poista
  9. Sotalapsien kohtalosta on tosiaan puhuttu verrattain vähän, vaikka toki jonkin verran parina viimeisenä vuosikymmenenä. Sotalasten tarinat ehkä jäivät sotaveteraanien varjoon, toisaalta aihe on varmasti ollut monessa perheessä myös liian kipeä käsiteltäväksi. On hyvä, että seuraavat sukupolvet nyt avaavat tuntoja, sillä tosiaan, vaikutukset tuntuvat varmasti myös jälkeläisistä. Kiinnostavan oloinen kirja!

    VastaaPoista
  10. Olen juuri lukemassa Takasen koskettavan kirjan. Jäljellä vain muutamia sivuja. Takanen on kyllä oikeassa, että sota jättää muistijälkeensä moneen sukupolveen. On muuten kerrottu sotalasten kohtaloista myös elokuvassa nimeltään ”Den bästa av mödrar” (”Äideistä parhain”), vuodesta 2005. Ohjaaja oli Klaus Härö, ja muistaakseni arvostelut olivat hyvin myönteisiä.

    Syitä vaikenemiseen on monta, luulisin ihan henkilökohtaisesti että häpeäminen on niin vaikea nostaa esiin. Jos olisin itse sotatilanteessa ja olisin menettänyt puolisoni, isäni ja ehkä veljeni rintamaalla – niin kyllä haluaisin säästää omia lapsiani kovasta arkielämästä siihen saakka, kunhan sota vaan loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ollut aivan hirveä päätös lähettääkö lapsensa vieraaseen maahan, Ja sitten kaikki se sotku sodan jälkeen kun lapsen pitäisi palata takaisin kotiin. Näin aikoinaan tuon Härön elokuvan ja muistan se koskettaneen todella syvältä. Ja niin teki myös tämä Takasen kirja, joka tuo hyvin esille kaiken sen tunnemyllerryksen, jota siis tosiaan riittää sukupolvien ajaksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...