Siirry pääsisältöön

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni



Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Takaselle Suomi oli kesäinen lomamaa, jonne mentiin joka vuosi tapaamaan isän äitiä. Yhteistä kieltä ei enää ollut mutta eleet, katset, halaukset - ne toimivat edelleen. Lisäksi isän veli Leevi oli ollut Ruotsissa pidempiä aikoja tapaamassa Timo-veljeään ja veljekset olivat kehittäneet uuden yhteisen kielen.

Takasten tapauksessa tragedia alkoi siitä hetkestä kun Timon ja Leevin isä kaatui rintamalla. Pojat olivat pieniä ja äiti Saara kamppaili yksinhuoltajana. Lähiympäristö painosti äitiä lähettämään pojat Ruotsiin mutta tämä kieltäytyi. Kunnes 4-vuotias Timo sairastui niin pahaan keuhkokuumeeseen, että Ruotsi jäi jäljelle ainoana vaihtoehtona pojan hengen pelastamiseksi. Leevi jäi kotiin äidin luokse mutta lähetettiin myöhemmin isovanhempien luokse kun äiti lähti Helsinkiin sotateollisuuden palvelukseen. Myöhemmin äiti meni uusiin naimisiin mutta aviomies ei katsonut myötämielisesti poikia. Timo jäi lopulta Ruotsiin.

Anna Takanen (s. 1968) on ammatiltaan näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on toiminut Göteborgin kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ja nyt viimeksi Tukholman kaupunginteatterin johtajana. Takasen näytelmä Fosterlandet sai ensi-iltansa 2015. Näytelmässä hän käsitteli ensimmäisen kerran sotalapsi-teemaa ja isoäitiä esitti Birgitta Ulfsson, jolle rooli jäi viimeiseksi suureksi rooliksi.

Näytelmä käsitteli ehkä enemmän sotalapsen äidin sekä sotalapsen lapsen traumoja mihin saattoi vaikuttaa se, että Timo-isä oli tiukasti kieltänyt tytärtään kirjoittamasta asiasta. Mutta tytär piti päänsä, hänellä oli oikeus kertoa oma tarinansa! Työprosessin kuluessa isä muuttui myötämielisemmäksi ja lopulta oli mukana myös näytelmän ensi-illoissa, sekä Ruotsissa että Suomessa.

Mutta nyt Takanen on siis kehittänyt teemaa ja kertoo kirjassa isänsä Timon tarinan. Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siihen on mahdutettu kolmen sukupolven suru ja ikävä. Takanen on käyttänyt kirjassaan autenttisia kirjeitä, Ruotsin äiti oli nimittäin tarkkaan tallettanut Saara-äidin pojalleen kirjoittamat kirjeet. Timo sai kuitenkin kirjeet käsinsä vasta päälle viisikymppisenä kun kirjelaatikko löytyi. Tällöin hän vihdoin ymmärsi, että äiti olisi halunnut hänet takaisin Suomeen.

Ja nyt ilouutinen: kirja ilmestyy suomeksi helmikuussa!  Kirja tuleekin todella tarpeeseen. Sotalapsien tarinoita ei ole pahemmin kuultu, mutta ne kytevät pinnan alla. Ja välillä roihahtavat suureen loimuun, kuten tämä Takasen kirja. Tapasin Takasen Tullingen kirjaston järjestämässä kirjailijatapaamisessa ja tilaisuudessa Takanen kertoi niistä lukuisista kirjeistä, joita hän oli saanut sotalapsilta. Eikä pelkästään suomalaisilta sotalapsilta, kirja koskettaa kaikkia jotka tämän kohtalon ovat joutuneet jakamaan.

Itselleni kirjan varsinainen teema jäi hiukan sivuun sillä sain kokea kirjan alkusivuilla pienen shokin: kun Takanen zoomaa kertojanäänensä Timo-isän lapsuudenmaisemiin käy ilmi, että maisemat ovat täsmälleen samat kuin äitini lapsuudenmaisemat ja samalla minun kesäpaikkakuntani. Tämä on Kuorevedellä, järvien ja kuusimetsien maisemissa. Tutut paikannimet nousevat tekstistä ja se tuttu kuusimetsän tuoksu, joka äitini kotitalon takaisella metsäpolulla muodostui ensimmäiseksi vahvaksi muistokseni - juuri sen tuoksun Takanen onnistuu kirjassaan vangitsemaan. On maagista lukea tätä kaunokirjallista tekstiä alueesta, jonka olen aina ajatellut olevan vain pieni pahainen takakylä. Nyt se onkin yhtäkkiä osa kaunokirjallisuutta!

Takasen kirja on saanut täällä Ruotsissa hyvät arvostelut mutta ei ihan sitä huomiota, mikä kirjalle kuuluisi. Mutta tämä on lähinnä oire siitä ruotsalaisten ominaisuudesta onnistua katsomaan yli kaiken sen mikä koskettaa maan suomalaista vähemmistöä. Useimmat ruotsalaiset eivät edes tiedä, että osa heidän kohtaamistaan suomalaisnimistä on rantautunut maahan sodan myötä. Eivätkä sotalapset ole itsestään kovin suurta ääntä pitäneetkään. Toivottavasti kirja saa enemmän huomiota siellä Suomessa!

Alla videolinkki Tukholman Suomi-Instituutissa järjestettyyn kirjailijatapaamiseen, jossa Anna Takasta haastattelee hänen serkkunsa, Leevin tytär Päivi Storgård.


**
Anna Takanen: Sörjen som blev
Albert Bonniers 2019
(Ilmestyy suomeksi helmikuussa 2020 Gummeruksen kustantamana nimellä "Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta.)

Kommentit

  1. Uskon, että kirjalle riittää paljon lukijoita myös Suomessa, myös sellaisia, joita tämä historia ei henk.koht. liippaa. Tuoreen Asko Sahlbergin romaanin luin aiheesta (Irinan kuolemat), muuten en ole teemaa lähestynyt kirjallisuuden kautta, leffojen ja tv-sarjojen kautta enemmänkin. Kuinka paljon lasten jäämispäätöksissä on sitten painanut suomalaisten äitien heikko asema ja sosiaaliturvan riittämättömyys, siitä haluaisin lukea enemmänkin. PS: Piti ihan googlata Kuorevesi, kun en entistä kuntaa tunnistanut, ja sehän on tässä melkein hoodeilla Tampereelta katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sahlbergin romaanin on minulta mennyt ihan ohi, kiitos vinkistä!!

      Tämä on sellainen vyyhti, jossa riittää vielä purkamista pitkään. Jaoin tämän postauksen eilen twitterissä ja siellä jo tuli esille monta tarinaa, sekä positiviisia että vähemmän positiivisia. /Mari

      Poista
  2. Odotan kovasti tämän kirjan julkaisua suomeksi! Monia muita sotaan liittyviä kohtaloita on käsitelty kirjallisuudessa taiten, mutta sotalapsien kohtalot ovat ainakin minulle suhteellisen tuntematonta kenttää. Jollain tavalla tämä aihe on henkilökohtainen minullekin. Isoäitini isä kaatui sodassa, ja vaikka mummiani ja tämän veljeä ei lähetetty Ruotsiin (en tiedä keskusteltiinko tästä edes), en voi olla miettimättä millaiseksi mummini elämä olisi muodostunut, jos hänet olisi lähetetty Ruotsiin. Ja olisiko minuakaan olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on se kysymys varmasti jokaisen kohdalla! Oma isäni oli 8-vuotias sodan syttyessä ja he lähtivät kaksi kertaa evakkoon Viipurista. Asia ei tullut koskaan puheeksi mutta mietin myös, että oliko tämä kysymys ajankohtainen isäni kohdalla. Nyt ei ole enää ketään jolta voisi kysyä :(

      Tämä Takasen kirja on todella koskettava ja jotenkin niin konkreettinen esimerkki maidemme välisestä yhteydestä. Molemmilla puolilla on surtu ja kaivattu - ja vaiettu! /Mari

      Poista
  3. Uskon, että kirja saa paljon suomalaislukijoita. Minutkin.

    Vaikka suvuistani ei tietääkseni ole lähetetty lapsia Ruotsiin, koskettaa sota-ajan lapsuus vanhempieni kautta silti. Keskelle sotaa itärajan pintaan syntyminen (1943) on kova alku ihmistaimelle. Äitini joutui heti synnyttyään evakkomatkalle, joka oli kova paitsi hänelle myös hänen äidilleen ja kahdelle sisarukselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut jo 80 vuotta niin kyllä se vain vaikuttaa meihin edelleenkin! /Mari

      Poista
  4. On tärkeää, että kirja suomennetaan. Uskon, että kirjalle löytyy lukijakuntansa ja että kirja koetaan merkitykselliseksi, onhan asia koskettanut niin monia suomalaisia. Luin Birgitta Ulfssonin muistelmat ja siinä hän kuvasi laajasti Fosterlandet-näytelmää. On ollut mielenkiintoinen produktio. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulunalusaikaa myös sinulle, Anneli!

      Harmittaa, ettei kirjaa ehditty suomentaa jo nyt. Tämä olisi ollut oiva kirja lahjakirjamarkkinoille. /Mari

      Poista
  5. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Sotalapsista aina välillä puhutaan, mutta jotenkin silleen pintapuolisesti ja yksittäisiä hahmoteltuja tarinoita kertoen. On hienoa, jos joku menee vähän syvemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mielenkiintoinen juuri se sukupolvien yli ulottuva vaikutus. Takanen on uskaltanut nostaa tämän asian pöydälle ja tutkii sitä joka kulmasta. Erittäin koskettava kirja vaikka omassa suvussamme ei olekaan sotalapsikokemuksia. /Mari

      Poista
  6. Aloin itsekin miettiä omassa suvussani olevia sotatraumoja ja sitä, ettei niistä todellakaan olla päästy yli vielä minunkaan kohdallani. Olen kolmatta sukupolvea, isovanhempani ovat joko olleet sodassa tai evakossa. Äitini puolen isovanhemmat olivat Ruotsissa evakossa, mutta he kuuluivat Lapin evakkoihin, jotka pakenivat koko perheenä Ruotsin puolelle saksalaisten polttaessa talot. Siihen ei ainakaan minun suvussani kuulu paljon perheiden rikkoutumisia, mutta kyllä evakkoaikaa muistellaan.

    Mukavaa, että kirja suomennetaan. Olen kuullut enimmäkseen tarinoita Suomeen palanneista evakoista, mutta en tarinoita niistä, jotka jäivät evakkomaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä kirjassa mielenkiintoinen on juuri tuo näkövinkkeli, että mitä siellä uudessa maassa oikein tapahtui! /Mari

      Poista
  7. Mukava kuulla, että tämä kirja saadaan myös suomeksi. Meidän suvussa ei tietääkseni ole sotalapsikokemuksia, mutta aihe on kyllä tosi koskettava ilman henk. koht. sidettäkin. On hienoa, että näitä tarinoita saadaan julkisuuteen. Suomessahan ovat juuri nyt pinnalla Al-Holin lasten kohtalot (ja no, äitienkin). Tilanne on tietysti ihan eri mutta joka tapauksessa, siellä sitä on taas lapsia sodan jaloissa. Ei voi olla miettimättä, millaisia tarinoita heidän elämästään aikoinaan muodostuu. Toivottavasti ovat positiivisen suuntaan kallellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös miettinyt al-Holin lapsia tämän kirjan taustaa vasten. Myös Takanen on ottanut esille myös tämän asian ajankohtaisuuden. Ei sotalapset mihinkään ole kadonneet!

      Harmillista, että suomennos ei ehtinyt joulumarkkinoille, varsinkin kun tässä muisteltiin juuri myös Talvisodan syttymisen 80-vuotispäivää. Sotalapsia ei ole sen kummemmin - taaskaan - muisteltu. Toivottavasti kirjan ilmestyminen suomeksi helmikuussa herättää muistelemaan ja miettimään asian ajankohtaisuutta! /Mari

      Poista
  8. Todella mielenkiintoinen kirjoitus ja kirja siten myös varmasti! Jäin miettimään, miksei Ruotsin äiti koskaan näyttänyt Saaran kirjeitä Timolle. Syitähän voi tietty olla monia, mutta olen utelias. Avautuvatko nuo syyt kirjassa?

    Aloinkin jo miettiä suomennetaanko tätä kirjaa ja sieltähän se vastaus tuli. Aion ehdottomasti ottaa tämän lukuun seuraavalla suomireissulla. Onneksi kirja julkaistaan jo helmikuussa, niin se ehtii tulla markkinoille ennen minun ”laskettua aikaa”!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takanen kertoo kirjassaan, että Ruotsin vanhemmat eivät pystyneet saamaan omia lapsia, joten he halusivat pitää Timon luonaan. Ja lopulta Suomen äitikin ajattelee "järkevästi", että Timon on parempi olla Ruotsissa (mihin päätökseen vaikuttaa myös Saara-äidin uuden aviomiehen haluttomuus huolehtia aikaisemman liiton lapsista).

      Tässä oli kuitenkin siinä mielessä hyvä loppu, että Timo onnistui vanhemmiten yhdistämään nämä kaksi perhettään. Sekä Ruotsin vanhemmat että Suomen äiti olivat esimerkiksi mukana Timon häissä.

      Takanen kertoo kirjassaan aseistariisuvan avoimesti perheensä tarinan, hän on päättänyt että enää ei tästä asiasta vaieta!

      Poista
  9. Sotalapsien kohtalosta on tosiaan puhuttu verrattain vähän, vaikka toki jonkin verran parina viimeisenä vuosikymmenenä. Sotalasten tarinat ehkä jäivät sotaveteraanien varjoon, toisaalta aihe on varmasti ollut monessa perheessä myös liian kipeä käsiteltäväksi. On hyvä, että seuraavat sukupolvet nyt avaavat tuntoja, sillä tosiaan, vaikutukset tuntuvat varmasti myös jälkeläisistä. Kiinnostavan oloinen kirja!

    VastaaPoista
  10. Olen juuri lukemassa Takasen koskettavan kirjan. Jäljellä vain muutamia sivuja. Takanen on kyllä oikeassa, että sota jättää muistijälkeensä moneen sukupolveen. On muuten kerrottu sotalasten kohtaloista myös elokuvassa nimeltään ”Den bästa av mödrar” (”Äideistä parhain”), vuodesta 2005. Ohjaaja oli Klaus Härö, ja muistaakseni arvostelut olivat hyvin myönteisiä.

    Syitä vaikenemiseen on monta, luulisin ihan henkilökohtaisesti että häpeäminen on niin vaikea nostaa esiin. Jos olisin itse sotatilanteessa ja olisin menettänyt puolisoni, isäni ja ehkä veljeni rintamaalla – niin kyllä haluaisin säästää omia lapsiani kovasta arkielämästä siihen saakka, kunhan sota vaan loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ollut aivan hirveä päätös lähettääkö lapsensa vieraaseen maahan, Ja sitten kaikki se sotku sodan jälkeen kun lapsen pitäisi palata takaisin kotiin. Näin aikoinaan tuon Härön elokuvan ja muistan se koskettaneen todella syvältä. Ja niin teki myös tämä Takasen kirja, joka tuo hyvin esille kaiken sen tunnemyllerryksen, jota siis tosiaan riittää sukupolvien ajaksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...