Tukholman kaupunginteatteri: Isänmaa

Tukholman kaupunginteatteri: Isänmaa - Fosterlandet

Mrs Karlsson ei ole lukenut kuukauteen muuta kuin aamun lehden. Sen sijaan Mrs Karlsson on tehnyt töitä, hoitanut huushollia, reissannut työmatkoilla, huoltanut perheen pientä jääprinsessaa, vienyt samaista jääprinsessaa uimakouluun ja raivannut puutarhaa. Ja käynyt teatterissa!

Vapunaattona pääsin katsomaan tämän hetkistä "must-see"-esitystä, Lucas Svenssonin kirjoittaman ja Anna Takasen ohjaaman "Isänmaa - Fosterlandet". Anna Takanen on Göteborgista kotoisin oleva teatteriohjaaja jonka isä tuli aikoinaan Ruotsiin sotalapsena. Takanen teki tämän esityksen jäähyväisteoksekseen siirtyessään Göteborgista Tukholman kaupunginteatteriin ja nyt se menee siis täällä Takasen uudessa teatterissa. Esitys on käsittääkseni nähty myös Suomessa.

Näytelmän päähenkilö on göteborgilainen Lussa joka on lievästi sanoen hakoteillä etsiessään identiteettiään. Toisaalla on isä, sotalapsi Juhani, nykyinen perigöteborgilainen John joka sanoo tiukasti olevansa ruotsalainen. Toisaalla taas isänäiti, ruotsia osaamaton Elsa jolle Lussa kirjoittaa kirjeitä ja vaatii tietää miksi Elsa jätti lapsensa. Tarinaa käydään läpi 30-luvun Karjalasta 80-luvun Göteborgin kautta Elsan kuolemaan Helsingissä. Elsa on yhtä vanha kuin Suomi ja molemmat täyttävät tarinan lopussa 90 vuotta.

Esitys on pitkä ja paikoin hyppää sivujuonteisiin jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Ruotsinsuomalaisuutta käsitellään huumorilla, Marimekon unikot ja muumimukit oli tähänkin napattu suomalaisuuden perisymboliksi ja suomalaismiehen tapa kommunikoida oli esitetty juuri niin humoristisena kuin se oikeasti onkin. Sen sijaan suomalaismiesten kännihaahuilun olisi voinut jättää pois. Näin suomalaisena se ei enää naurata vaikka osa yleisöstä sitä edelleen tuntui pitävän hauskana (ruotsalaisyleisö?).

Lussaa esittää Tanja Lorentzon joka teki aikaisemman ruotsinsuomalaisen merkkiteoksen "Mormors svarta ögon". Siinä hän kävi läpi omaa identiteettikriisiään: Ruotsissa syntynyt suomalaisperheen lapsi joka ei osaa suomea eikä pysty puhumaan mummunsa kanssa. Esitys oli todella vavisuttava ja se on nähty sittemmin sekä TV:ssä että radioversiona. Lorentzon lienee siis ollut aika itsestäänselvä valinta tähän rooliin mutta valitettavasti hän jää kahden muun vahvan naisroolin varjoon.Elsan roolissa nähdään nimittäin Birgitta Ulfsson - ihana, ihana Ulfsson!! Illan loistavin tähti on kuitenkin nuorta Elsaa esittävä Alma Pöysti. Kohtaus, jossa Elsa saa kuulla miehensä Eeron kaatuneen ja itkee pienet pojat sylissään tuskaansa - siinä kohtaa yleisö purskahti vuolaaseen itkuun. Moista joukkoitkua en ole itse koskaan aiemmin kokenut teatterissa. Ja kun Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun oppilaat kulkevat jonossa sotalapsen nimikyltit kaulassa - toinen kollektiivinen itkun purskahdus.

Näytelmä on vahva osoitus siitä, miten tämä 70 vuoden takainen tapahtuma on edelleen täysin ajankohtainen asia. Kuten Ruotsin tunnetuimpiin toimittajiin lukeutuva Fredrik Virtanen toteaa: missä hän itse olisi nyt, jos isä ei olisi tullut sotalapsena Ruotsiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen Jenny Offillin kirjasta 'Weather' (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Lue lisää

Vihdoinkin Berliinissä!

Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...