Siirry pääsisältöön

Tukholman kaupunginteatteri: Isänmaa - Fosterlandet



Mrs Karlsson ei ole lukenut kuukauteen muuta kuin aamun lehden. Sen sijaan Mrs Karlsson on tehnyt töitä, hoitanut huushollia, reissannut työmatkoilla, huoltanut perheen pientä jääprinsessaa, vienyt samaista jääprinsessaa uimakouluun ja raivannut puutarhaa. Ja käynyt teatterissa!

Vapunaattona pääsin katsomaan tämän hetkistä "must-see"-esitystä, Lucas Svenssonin kirjoittaman ja Anna Takasen ohjaaman "Isänmaa - Fosterlandet". Anna Takanen on Göteborgista kotoisin oleva teatteriohjaaja jonka isä tuli aikoinaan Ruotsiin sotalapsena. Takanen teki tämän esityksen jäähyväisteoksekseen siirtyessään Göteborgista Tukholman kaupunginteatteriin ja nyt se menee siis täällä Takasen uudessa teatterissa. Esitys on käsittääkseni nähty myös Suomessa.

Näytelmän päähenkilö on göteborgilainen Lussa joka on lievästi sanoen hakoteillä etsiessään identiteettiään. Toisaalla on isä, sotalapsi Juhani, nykyinen perigöteborgilainen John joka sanoo tiukasti olevansa ruotsalainen.  Toisaalla taas isänäiti, ruotsia osaamaton Elsa jolle Lussa kirjoittaa kirjeitä ja vaatii tietää miksi Elsa jätti lapsensa. Tarinaa käydään läpi 30-luvun Karjalasta 80-luvun Göteborgin kautta Elsan kuolemaan Helsingissä. Elsa on yhtä vanha kuin Suomi ja molemmat täyttävät tarinan lopussa 90 vuotta.
Esitys on pitkä ja paikoin hyppää sivujuonteisiin jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Ruotsinsuomalaisuutta käsitellään huumorilla, Marimekon unikot ja muumimukit oli tähänkin napattu suomalaisuuden perisymboliksi ja suomalaismiehen tapa kommunikoida oli esitetty juuri niin humoristisena kuin se oikeasti onkin. Sen sijaan suomalaismiesten kännihaahuilun olisi voinut jättää pois. Näin suomalaisena se ei enää naurata vaikka osa yleisöstä sitä edelleen tuntui pitävän hauskana (ruotsalaisyleisö?).

Lussaa esittää Tanja Lorentzon joka teki aikaisemman ruotsinsuomalaisen merkkiteoksen "Mormors svarta ögon". Siinä hän kävi läpi omaa identiteettikriisiään: Ruotsissa syntynyt suomalaisperheen lapsi joka ei osaa suomea eikä pysty puhumaan mummunsa kanssa. Esitys oli todella vavisuttava ja se on nähty sittemmin sekä TV:ssä että radioversiona. Lorentzon lienee siis ollut aika itsestäänselvä valinta tähän rooliin mutta valitettavasti hän jää kahden muun vahvan naisroolin varjoon.Elsan roolissa nähdään nimittäin Birgitta Ulfsson - ihana, ihana Ulfsson!! Illan loistavin tähti on kuitenkin nuorta Elsaa esittävä Alma Pöysti. Kohtaus, jossa Elsa saa kuulla miehensä Eeron kaatuneen ja itkee pienet pojat sylissään tuskaansa - siinä kohtaa yleisö purskahti vuolaaseen itkuun. Moista joukkoitkua en ole itse koskaan aiemmin kokenut teatterissa. Ja kun Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun oppilaat kulkevat jonossa sotalapsen nimikyltit kaulassa - toinen kollektiivinen itkun purskahdus.

Näytelmä on vahva osoitus siitä, miten tämä 70 vuoden takainen tapahtuma on edelleen täysin ajankohtainen asia. Kuten Ruotsin tunnetuimpiin toimittajiin lukeutuva Fredrik Virtanen toteaa: missä hän itse olisi nyt, jos isä ei olisi tullut sotalapsena Ruotsiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj