Siirry pääsisältöön

Tukholman kaupunginteatteri: Isänmaa - Fosterlandet



Mrs Karlsson ei ole lukenut kuukauteen muuta kuin aamun lehden. Sen sijaan Mrs Karlsson on tehnyt töitä, hoitanut huushollia, reissannut työmatkoilla, huoltanut perheen pientä jääprinsessaa, vienyt samaista jääprinsessaa uimakouluun ja raivannut puutarhaa. Ja käynyt teatterissa!

Vapunaattona pääsin katsomaan tämän hetkistä "must-see"-esitystä, Lucas Svenssonin kirjoittaman ja Anna Takasen ohjaaman "Isänmaa - Fosterlandet". Anna Takanen on Göteborgista kotoisin oleva teatteriohjaaja jonka isä tuli aikoinaan Ruotsiin sotalapsena. Takanen teki tämän esityksen jäähyväisteoksekseen siirtyessään Göteborgista Tukholman kaupunginteatteriin ja nyt se menee siis täällä Takasen uudessa teatterissa. Esitys on käsittääkseni nähty myös Suomessa.

Näytelmän päähenkilö on göteborgilainen Lussa joka on lievästi sanoen hakoteillä etsiessään identiteettiään. Toisaalla on isä, sotalapsi Juhani, nykyinen perigöteborgilainen John joka sanoo tiukasti olevansa ruotsalainen.  Toisaalla taas isänäiti, ruotsia osaamaton Elsa jolle Lussa kirjoittaa kirjeitä ja vaatii tietää miksi Elsa jätti lapsensa. Tarinaa käydään läpi 30-luvun Karjalasta 80-luvun Göteborgin kautta Elsan kuolemaan Helsingissä. Elsa on yhtä vanha kuin Suomi ja molemmat täyttävät tarinan lopussa 90 vuotta.
Esitys on pitkä ja paikoin hyppää sivujuonteisiin jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Ruotsinsuomalaisuutta käsitellään huumorilla, Marimekon unikot ja muumimukit oli tähänkin napattu suomalaisuuden perisymboliksi ja suomalaismiehen tapa kommunikoida oli esitetty juuri niin humoristisena kuin se oikeasti onkin. Sen sijaan suomalaismiesten kännihaahuilun olisi voinut jättää pois. Näin suomalaisena se ei enää naurata vaikka osa yleisöstä sitä edelleen tuntui pitävän hauskana (ruotsalaisyleisö?).

Lussaa esittää Tanja Lorentzon joka teki aikaisemman ruotsinsuomalaisen merkkiteoksen "Mormors svarta ögon". Siinä hän kävi läpi omaa identiteettikriisiään: Ruotsissa syntynyt suomalaisperheen lapsi joka ei osaa suomea eikä pysty puhumaan mummunsa kanssa. Esitys oli todella vavisuttava ja se on nähty sittemmin sekä TV:ssä että radioversiona. Lorentzon lienee siis ollut aika itsestäänselvä valinta tähän rooliin mutta valitettavasti hän jää kahden muun vahvan naisroolin varjoon.Elsan roolissa nähdään nimittäin Birgitta Ulfsson - ihana, ihana Ulfsson!! Illan loistavin tähti on kuitenkin nuorta Elsaa esittävä Alma Pöysti. Kohtaus, jossa Elsa saa kuulla miehensä Eeron kaatuneen ja itkee pienet pojat sylissään tuskaansa - siinä kohtaa yleisö purskahti vuolaaseen itkuun. Moista joukkoitkua en ole itse koskaan aiemmin kokenut teatterissa. Ja kun Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun oppilaat kulkevat jonossa sotalapsen nimikyltit kaulassa - toinen kollektiivinen itkun purskahdus.

Näytelmä on vahva osoitus siitä, miten tämä 70 vuoden takainen tapahtuma on edelleen täysin ajankohtainen asia. Kuten Ruotsin tunnetuimpiin toimittajiin lukeutuva Fredrik Virtanen toteaa: missä hän itse olisi nyt, jos isä ei olisi tullut sotalapsena Ruotsiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...