Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 22. luukku



Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi Nannan kirjakimara ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu Tuijatan blogissa.

Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina".

Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahjoja hankittiin. Ailalle joulu merkitsi perheen kanssa olemista, kirjojen lukemista ja pitkää taukoa arjesta.

Mutta vuosien karttuessa joulu muuttaa muotoaan. Aila muuttuu ydinperheen äidistä kahden suuren perheen, "klaanin", kantaäidiksi. Aiempien vuosien intiimit perhejoulut vaihtuvat tapaninpäivän suureksi sukutapaamiseksi.

Vuonna 1961 Aila on vielä Helsingissä, lapset (Lauri Viidan kanssa saadut) ovat kouluikäisiä. Mielessä on rakkaus ruotsalaisen "CeGen" kanssa ja mies houkuttelee hänet myös lopulta Ruotsiin.

25.12.1961
Joulupäivä. Lapset pelaavat Prinsessa Ruususta, sähköjuna on käytössä, joulukuusi varisee jo. Lämpöä ja iloa. Jallu-setä tuli eilen pistäytymään ja jäi iltaan saakka. Sitten valvottiin pitkään ja minä valvoin ja luin vielä pitempään. Musiikkia radiosta  ja kirjoja, kerrankin riittämiin. (---) Tiedän ja myönnän nyt taas kerran, että minun tulevaisuuteni on siinä ja vain siinä että olen täysin vapaa kirjoittamaan. Se on tärkeintä.

Ja siitä huolimatta rakastan. Ehkä

Suhde CeGen kanssa päättyy kuitenkin suureen pettymykseen ja Aila masentuu.

5.11.1962
Kunpa selviäisin näistä puuskista ennen joulua, ennen Tytin tuloa. En saa pilata hänen kotijouluaan. Joulu... Tänään olen näperellyt huonekaluja Aijan joululahja-nukketaloon, mieleni rauhoitukseksi. Anna sanoi yhtenä päivänä pelkäävänsä että olen henkisesti romahtamassa. Mutta enhän minä koskaan ole ollutkaan ihan järkevä!

Aila muuttaa lopulta kuitenkin Ruotsiin ja asettautuu pesueensa kanssa Enköpingin pikkukaupunkiin. Tämä on se paikka, jossa Aila kasvattaa lapsensa aikuisiksi (ja ehkä myös jossain määrin itsensä?)

12. tai 13.1.1966 (yöllä siis)
Ulkona on myrsky. Ikkunoissa natisee. Joulu on mennyt - mikä joulu? Ilmaan piirretty kuvio jota tuli kipeä haikea ikävä sinä aamuna kun Tytti lensi tiehensä. Joulu jota ei koskaan tullut. Sillä se itse jäi toteutumatta. Oli vain joulunaluspäivien jännitys, se täyteläinen, runsas, touhuisa, se paras joka vuonna. Kielet valmiina melodiaa varten. Sitä voi sitten ikävöidäkin väkevämmin kuin itse sävelmää.

Ruotsin  joulut vilisevät ohi, usein vain ohimenevinä merkintöinä. Lapset olivat jo murrosikäisiä ja joulun idylli muuttunut arkisemmaksi.

5.1.1970
Ylipäänsä joulu oli aika rasittava eikä vähiten koiranpennun takia (sen nimi on Japp - ehdolla olivat myös Einstein ja Cognac - ja se on hurjan suloinen ja vaivalloinen) mutta ei yksinomaan, ainahan joulut ovat sellaisia, kun elämä on ylensyöntiä ja ylennukkumista ja sisälläoloa ja liikaa ihmisiä ja joulukuusi liian iso. Ja roskia joka paikassa.

Aila tapaa virolaisen Martin, joka asuu Ruotsissa vaimonsa kanssa. Syntyy kiihkeä suhde, joka kuitenkin kuihtuu mutta jää synkentämään Ailan mieltä pitkäksi aikaa. Lapset ottavat vetovastuun joulunvietosta.

21.12.1970
Tytti tuli, nuoriso siivosi kaikki huoneet ilman minua, on leivottu pullaa ja keitetty karkkia, piparkakkutaikina tehty huomiseksi, lahjoja on koko korillinen ja ylikin, tänään saapui Demosthenes, Ursulan uusin kreikkalainen. Joulu siis tulee sittenkin.

21.12.1971
Vuoroin lunta ja sadetta, tällä hetkellä sadetta ja lämmintä, tulee vihreä joulu. Piparkakkuja, pullaa, karkkeja, pikkuleipiä tehty pikkuhiljaa, ei erityistä jäktiä.

Vuonna 1973 iskee öljykriisi. Aila kertoo päiväkirjassaan, että lämmintä vettä tuli vain neljänä päivänä viikossa ja sekä katuvalaistusta että sisälämmitystä säännösteltiin.

2.1.1974
Muuten rauhallinen joulu, melkein unettava. Kirjapinot vain verkkaan hupenivat. Mutta joulukuuset ja adventtitähdet loistivat, nyt vasta kaikki on sammutettu mainosvaloja myöten. "Sverige släcks i dag", sanoi Expressen.

Vaarallista kokea -kirja päättyy vuoteen 1975. Aila on juuri muuttanut takaisin Suomeen, lapset ovat lentäneet pesästä.

6.1.1975
Joulu ohi, koko se identiteetitön kaksiviikkoa jolloin oli valoa ja lämpöä ja pesän ahtautta ja liikaa ruokaa ja levymusiikkia aamusta iltaan ja illasta aamuun (melkein).

70-luvun lopussa Aila tapaa Jouko Paakkasen, josta tulee hänen viimeinen elämänkumppaninsa. Kuvaan astuu Joukon myötä liuta Joukon lapsia - ja alkoholi. Ailan päiväkirja vaikenee, vuosien mittaan siihen ilmestyy vain muutamia merkintöjä silloin tällöin.

16.1.1991
Tuli joulukiireet ja Joukoltakin loppuivat luennot (ehkä ylenmääräinen alkoholinkäyttö myös), joten päiväkirjalle ei ole ollut tilaa. Nyt on joulu ohi ja etenkin klaanin perinteinen tapanin juhla ja tänään alkavat luennot, vastaanoton lisäksi. Tänään on myös Persianlahden jutun aikaraja mennyt umpeen, Saddam Hussein ei ole hievahtanut ja sodalla on siis "lupa". Vielä ei ole räjähtänyt. Räjähtääkö?

16.12.1993
Aika kuluu. Joululahjat tulivat ajoissa valmiiksi, viimeisiä paketoidaan. Olihan se melkoinen askare, pohtimista ja juoksua, mutta askarettahan tässä iässä tarvitseekin.

10.12.1995
Nyt on joulunvalmistelu täydessä käynnissä, lahjoja puuttuu yhä vain. Aija jo lietsoo kapinaa lahjojen antamista vastaan, mutta eihän se pakko ole kenellekään (---) Meille, Joukolle ja minulle, on tärkeätä antaa lahjoja (niin kauan kuin eläkkeet riittävät), niitten hankkiminen täyttää elämämme.

24.12.2001
Jouluaatto. Ei mitään. Sami soitti kun minä nukuin. Koko päivän huteruutta. Yhä useammin. Olenko minä nyt kuolemassa. Joululahjat jäävät yhä myöhempään, paketoin ja nimikoin tänään vain 9. Huomiseksi jää ainakin 10. Ensi vuonna ei enää jakseta, ei mitään (---)

Aviomiehen alkoholinkäyttö pahenee ja Aila tuskailee vanhenemistaan. Päiväkirja synkkenee ja jouluja tuskin enää mainitaan. Viimeinen yhteinen joulu vietetään 2003, Jouko Paakkanen kuolee tammikuun lopussa 2004. Siihen päättyy myös Ailan päiväkirja.

Jouko yhä nukkuu vieressäni. Silloin kun vielä itse nukuin. En tiedä nukunko enää koskaan.

**


Kiitos sanoistasi, Aila!



Aila Meriluoto vuonna 1947

Päiväkirjaotteet ovat seuraavista kirjoista:

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996)
Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)

Kommentit

  1. Kiitos. Ihana lukea Meriluodon päiväkirjaotteita. Blogiin olen arvioinut Peter Peter teoksen. Jotain muutakin voisin lukea Meriluodolta.

    Ihanaa jouluoloa ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut näitä päiväkirjoja ja joitakin runoja mutta tuo Peter Peter on vielä lukematta! Eli onneksi vielä paljon Meriluotoa odottamassa.

      Lukuiloa ja rauhaisaa joulua myös sinulle, Mai!! /Mari

      Poista
  2. Loistava aihe ja todella kiinnostavasti olet koonnut jouluisia mietteitä Meriluodolta. Rauhallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit lukemassa! Rauhallista joulua myös sinulle!! /Mari

      Poista
  3. Hieno aihe! Tätä olikin kiinnostavaa lukea, sillä hieman nolottaa, kun en ole lukenut Meriluodolta vielä mitään. Päiväkirjamerkinnät vaikuttavat tosi kiinnostavilta ja surullisiltakin loppua kohden. Hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meriluoto paljastaa itsensä armottoman rehellisesti näissä päiväkirjoissaan ja kyllähän hänelle sattui ja tapahtuikin! Hän ei esimerkiksi pelännyt rakastumista vaan pisti aina itsensä täysillä likoon. Suosittelen varsinkin tuota ensimmäistä osaa!

      Hyvää joulua!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...