Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 22. luukku



Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi Nannan kirjakimara ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu Tuijatan blogissa.

Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina".

Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahjoja hankittiin. Ailalle joulu merkitsi perheen kanssa olemista, kirjojen lukemista ja pitkää taukoa arjesta.

Mutta vuosien karttuessa joulu muuttaa muotoaan. Aila muuttuu ydinperheen äidistä kahden suuren perheen, "klaanin", kantaäidiksi. Aiempien vuosien intiimit perhejoulut vaihtuvat tapaninpäivän suureksi sukutapaamiseksi.

Vuonna 1961 Aila on vielä Helsingissä, lapset (Lauri Viidan kanssa saadut) ovat kouluikäisiä. Mielessä on rakkaus ruotsalaisen "CeGen" kanssa ja mies houkuttelee hänet myös lopulta Ruotsiin.

25.12.1961
Joulupäivä. Lapset pelaavat Prinsessa Ruususta, sähköjuna on käytössä, joulukuusi varisee jo. Lämpöä ja iloa. Jallu-setä tuli eilen pistäytymään ja jäi iltaan saakka. Sitten valvottiin pitkään ja minä valvoin ja luin vielä pitempään. Musiikkia radiosta  ja kirjoja, kerrankin riittämiin. (---) Tiedän ja myönnän nyt taas kerran, että minun tulevaisuuteni on siinä ja vain siinä että olen täysin vapaa kirjoittamaan. Se on tärkeintä.

Ja siitä huolimatta rakastan. Ehkä

Suhde CeGen kanssa päättyy kuitenkin suureen pettymykseen ja Aila masentuu.

5.11.1962
Kunpa selviäisin näistä puuskista ennen joulua, ennen Tytin tuloa. En saa pilata hänen kotijouluaan. Joulu... Tänään olen näperellyt huonekaluja Aijan joululahja-nukketaloon, mieleni rauhoitukseksi. Anna sanoi yhtenä päivänä pelkäävänsä että olen henkisesti romahtamassa. Mutta enhän minä koskaan ole ollutkaan ihan järkevä!

Aila muuttaa lopulta kuitenkin Ruotsiin ja asettautuu pesueensa kanssa Enköpingin pikkukaupunkiin. Tämä on se paikka, jossa Aila kasvattaa lapsensa aikuisiksi (ja ehkä myös jossain määrin itsensä?)

12. tai 13.1.1966 (yöllä siis)
Ulkona on myrsky. Ikkunoissa natisee. Joulu on mennyt - mikä joulu? Ilmaan piirretty kuvio jota tuli kipeä haikea ikävä sinä aamuna kun Tytti lensi tiehensä. Joulu jota ei koskaan tullut. Sillä se itse jäi toteutumatta. Oli vain joulunaluspäivien jännitys, se täyteläinen, runsas, touhuisa, se paras joka vuonna. Kielet valmiina melodiaa varten. Sitä voi sitten ikävöidäkin väkevämmin kuin itse sävelmää.

Ruotsin  joulut vilisevät ohi, usein vain ohimenevinä merkintöinä. Lapset olivat jo murrosikäisiä ja joulun idylli muuttunut arkisemmaksi.

5.1.1970
Ylipäänsä joulu oli aika rasittava eikä vähiten koiranpennun takia (sen nimi on Japp - ehdolla olivat myös Einstein ja Cognac - ja se on hurjan suloinen ja vaivalloinen) mutta ei yksinomaan, ainahan joulut ovat sellaisia, kun elämä on ylensyöntiä ja ylennukkumista ja sisälläoloa ja liikaa ihmisiä ja joulukuusi liian iso. Ja roskia joka paikassa.

Aila tapaa virolaisen Martin, joka asuu Ruotsissa vaimonsa kanssa. Syntyy kiihkeä suhde, joka kuitenkin kuihtuu mutta jää synkentämään Ailan mieltä pitkäksi aikaa. Lapset ottavat vetovastuun joulunvietosta.

21.12.1970
Tytti tuli, nuoriso siivosi kaikki huoneet ilman minua, on leivottu pullaa ja keitetty karkkia, piparkakkutaikina tehty huomiseksi, lahjoja on koko korillinen ja ylikin, tänään saapui Demosthenes, Ursulan uusin kreikkalainen. Joulu siis tulee sittenkin.

21.12.1971
Vuoroin lunta ja sadetta, tällä hetkellä sadetta ja lämmintä, tulee vihreä joulu. Piparkakkuja, pullaa, karkkeja, pikkuleipiä tehty pikkuhiljaa, ei erityistä jäktiä.

Vuonna 1973 iskee öljykriisi. Aila kertoo päiväkirjassaan, että lämmintä vettä tuli vain neljänä päivänä viikossa ja sekä katuvalaistusta että sisälämmitystä säännösteltiin.

2.1.1974
Muuten rauhallinen joulu, melkein unettava. Kirjapinot vain verkkaan hupenivat. Mutta joulukuuset ja adventtitähdet loistivat, nyt vasta kaikki on sammutettu mainosvaloja myöten. "Sverige släcks i dag", sanoi Expressen.

Vaarallista kokea -kirja päättyy vuoteen 1975. Aila on juuri muuttanut takaisin Suomeen, lapset ovat lentäneet pesästä.

6.1.1975
Joulu ohi, koko se identiteetitön kaksiviikkoa jolloin oli valoa ja lämpöä ja pesän ahtautta ja liikaa ruokaa ja levymusiikkia aamusta iltaan ja illasta aamuun (melkein).

70-luvun lopussa Aila tapaa Jouko Paakkasen, josta tulee hänen viimeinen elämänkumppaninsa. Kuvaan astuu Joukon myötä liuta Joukon lapsia - ja alkoholi. Ailan päiväkirja vaikenee, vuosien mittaan siihen ilmestyy vain muutamia merkintöjä silloin tällöin.

16.1.1991
Tuli joulukiireet ja Joukoltakin loppuivat luennot (ehkä ylenmääräinen alkoholinkäyttö myös), joten päiväkirjalle ei ole ollut tilaa. Nyt on joulu ohi ja etenkin klaanin perinteinen tapanin juhla ja tänään alkavat luennot, vastaanoton lisäksi. Tänään on myös Persianlahden jutun aikaraja mennyt umpeen, Saddam Hussein ei ole hievahtanut ja sodalla on siis "lupa". Vielä ei ole räjähtänyt. Räjähtääkö?

16.12.1993
Aika kuluu. Joululahjat tulivat ajoissa valmiiksi, viimeisiä paketoidaan. Olihan se melkoinen askare, pohtimista ja juoksua, mutta askarettahan tässä iässä tarvitseekin.

10.12.1995
Nyt on joulunvalmistelu täydessä käynnissä, lahjoja puuttuu yhä vain. Aija jo lietsoo kapinaa lahjojen antamista vastaan, mutta eihän se pakko ole kenellekään (---) Meille, Joukolle ja minulle, on tärkeätä antaa lahjoja (niin kauan kuin eläkkeet riittävät), niitten hankkiminen täyttää elämämme.

24.12.2001
Jouluaatto. Ei mitään. Sami soitti kun minä nukuin. Koko päivän huteruutta. Yhä useammin. Olenko minä nyt kuolemassa. Joululahjat jäävät yhä myöhempään, paketoin ja nimikoin tänään vain 9. Huomiseksi jää ainakin 10. Ensi vuonna ei enää jakseta, ei mitään (---)

Aviomiehen alkoholinkäyttö pahenee ja Aila tuskailee vanhenemistaan. Päiväkirja synkkenee ja jouluja tuskin enää mainitaan. Viimeinen yhteinen joulu vietetään 2003, Jouko Paakkanen kuolee tammikuun lopussa 2004. Siihen päättyy myös Ailan päiväkirja.

Jouko yhä nukkuu vieressäni. Silloin kun vielä itse nukuin. En tiedä nukunko enää koskaan.

**


Kiitos sanoistasi, Aila!



Aila Meriluoto vuonna 1947

Päiväkirjaotteet ovat seuraavista kirjoista:

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996)
Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)

Kommentit

  1. Kiitos. Ihana lukea Meriluodon päiväkirjaotteita. Blogiin olen arvioinut Peter Peter teoksen. Jotain muutakin voisin lukea Meriluodolta.

    Ihanaa jouluoloa ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut näitä päiväkirjoja ja joitakin runoja mutta tuo Peter Peter on vielä lukematta! Eli onneksi vielä paljon Meriluotoa odottamassa.

      Lukuiloa ja rauhaisaa joulua myös sinulle, Mai!! /Mari

      Poista
  2. Loistava aihe ja todella kiinnostavasti olet koonnut jouluisia mietteitä Meriluodolta. Rauhallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit lukemassa! Rauhallista joulua myös sinulle!! /Mari

      Poista
  3. Hieno aihe! Tätä olikin kiinnostavaa lukea, sillä hieman nolottaa, kun en ole lukenut Meriluodolta vielä mitään. Päiväkirjamerkinnät vaikuttavat tosi kiinnostavilta ja surullisiltakin loppua kohden. Hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meriluoto paljastaa itsensä armottoman rehellisesti näissä päiväkirjoissaan ja kyllähän hänelle sattui ja tapahtuikin! Hän ei esimerkiksi pelännyt rakastumista vaan pisti aina itsensä täysillä likoon. Suosittelen varsinkin tuota ensimmäistä osaa!

      Hyvää joulua!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...