Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 22. luukku

Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi Nannan kirjakimara ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu Tuijatan blogissa.

Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina".

Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahjoja hankittiin. Ailalle joulu merkitsi perheen kanssa olemista, kirjojen lukemista ja pitkää taukoa arjesta.

Mutta vuosien karttuessa joulu muuttaa muotoaan. Aila muuttuu ydinperheen äidistä kahden suuren perheen, "klaanin", kantaäidiksi. Aiempien vuosien intiimit perhejoulut vaihtuvat tapaninpäivän suureksi sukutapaamiseksi.

Vuonna 1961 Aila on vielä Helsingissä, lapset (Lauri Viidan kanssa saadut) ovat kouluikäisiä. Mielessä on rakkaus ruotsalaisen "CeGen" kanssa ja mies houkuttelee hänet myös lopulta Ruotsiin.

25.12.1961
Joulupäivä. Lapset pelaavat Prinsessa Ruususta, sähköjuna on käytössä, joulukuusi varisee jo. Lämpöä ja iloa. Jallu-setä tuli eilen pistäytymään ja jäi iltaan saakka. Sitten valvottiin pitkään ja minä valvoin ja luin vielä pitempään. Musiikkia radiosta  ja kirjoja, kerrankin riittämiin. (---) Tiedän ja myönnän nyt taas kerran, että minun tulevaisuuteni on siinä ja vain siinä että olen täysin vapaa kirjoittamaan. Se on tärkeintä.

Ja siitä huolimatta rakastan. Ehkä

Suhde CeGen kanssa päättyy kuitenkin suureen pettymykseen ja Aila masentuu.

5.11.1962

Kunpa selviäisin näistä puuskista ennen joulua, ennen Tytin tuloa. En saa pilata hänen kotijouluaan. Joulu... Tänään olen näperellyt huonekaluja Aijan joululahja-nukketaloon, mieleni rauhoitukseksi. Anna sanoi yhtenä päivänä pelkäävänsä että olen henkisesti romahtamassa. Mutta enhän minä koskaan ole ollutkaan ihan järkevä!

Aila muuttaa lopulta kuitenkin Ruotsiin ja asettautuu pesueensa kanssa Enköpingin pikkukaupunkiin. Tämä on se paikka, jossa Aila kasvattaa lapsensa aikuisiksi (ja ehkä myös jossain määrin itsensä?)

12. tai 13.1.1966 (yöllä siis)

Ulkona on myrsky. Ikkunoissa natisee. Joulu on mennyt - mikä joulu? Ilmaan piirretty kuvio jota tuli kipeä haikea ikävä sinä aamuna kun Tytti lensi tiehensä. Joulu jota ei koskaan tullut. Sillä se itse jäi toteutumatta. Oli vain joulunaluspäivien jännitys, se täyteläinen, runsas, touhuisa, se paras joka vuonna. Kielet valmiina melodiaa varten. Sitä voi sitten ikävöidäkin väkevämmin kuin itse sävelmää.

Ruotsin  joulut vilisevät ohi, usein vain ohimenevinä merkintöinä. Lapset olivat jo murrosikäisiä ja joulun idylli muuttunut arkisemmaksi.

5.1.1970

Ylipäänsä joulu oli aika rasittava eikä vähiten koiranpennun takia (sen nimi on Japp - ehdolla olivat myös Einstein ja Cognac - ja se on hurjan suloinen ja vaivalloinen) mutta ei yksinomaan, ainahan joulut ovat sellaisia, kun elämä on ylensyöntiä ja ylennukkumista ja sisälläoloa ja liikaa ihmisiä ja joulukuusi liian iso. Ja roskia joka paikassa.

Aila tapaa virolaisen Martin, joka asuu Ruotsissa vaimonsa kanssa. Syntyy kiihkeä suhde, joka kuitenkin kuihtuu mutta jää synkentämään Ailan mieltä pitkäksi aikaa. Lapset ottavat vetovastuun joulunvietosta.

21.12.1970

Tytti tuli, nuoriso siivosi kaikki huoneet ilman minua, on leivottu pullaa ja keitetty karkkia, piparkakkutaikina tehty huomiseksi, lahjoja on koko korillinen ja ylikin, tänään saapui Demosthenes, Ursulan uusin kreikkalainen. Joulu siis tulee sittenkin.

21.12.1971

Vuoroin lunta ja sadetta, tällä hetkellä sadetta ja lämmintä, tulee vihreä joulu. Piparkakkuja, pullaa, karkkeja, pikkuleipiä tehty pikkuhiljaa, ei erityistä jäktiä.

Vuonna 1973 iskee öljykriisi. Aila kertoo päiväkirjassaan, että lämmintä vettä tuli vain neljänä päivänä viikossa ja sekä katuvalaistusta että sisälämmitystä säännösteltiin.

2.1.1974

Muuten rauhallinen joulu, melkein unettava. Kirjapinot vain verkkaan hupenivat. Mutta joulukuuset ja adventtitähdet loistivat, nyt vasta kaikki on sammutettu mainosvaloja myöten. "Sverige släcks i dag", sanoi Expressen.

Vaarallista kokea -kirja päättyy vuoteen 1975. Aila on juuri muuttanut takaisin Suomeen, lapset ovat lentäneet pesästä.

6.1.1975

Joulu ohi, koko se identiteetitön kaksiviikkoa jolloin oli valoa ja lämpöä ja pesän ahtautta ja liikaa ruokaa ja levymusiikkia aamusta iltaan ja illasta aamuun (melkein).

70-luvun lopussa Aila tapaa Jouko Paakkasen, josta tulee hänen viimeinen elämänkumppaninsa. Kuvaan astuu Joukon myötä liuta Joukon lapsia - ja alkoholi. Ailan päiväkirja vaikenee, vuosien mittaan siihen ilmestyy vain muutamia merkintöjä silloin tällöin.

16.1.1991

Tuli joulukiireet ja Joukoltakin loppuivat luennot (ehkä ylenmääräinen alkoholinkäyttö myös), joten päiväkirjalle ei ole ollut tilaa. Nyt on joulu ohi ja etenkin klaanin perinteinen tapanin juhla ja tänään alkavat luennot, vastaanoton lisäksi. Tänään on myös Persianlahden jutun aikaraja mennyt umpeen, Saddam Hussein ei ole hievahtanut ja sodalla on siis "lupa". Vielä ei ole räjähtänyt. Räjähtääkö?

16.12.1993

Aika kuluu. Joululahjat tulivat ajoissa valmiiksi, viimeisiä paketoidaan. Olihan se melkoinen askare, pohtimista ja juoksua, mutta askarettahan tässä iässä tarvitseekin.

10.12.1995

Nyt on joulunvalmistelu täydessä käynnissä, lahjoja puuttuu yhä vain. Aija jo lietsoo kapinaa lahjojen antamista vastaan, mutta eihän se pakko ole kenellekään (---) Meille, Joukolle ja minulle, on tärkeätä antaa lahjoja (niin kauan kuin eläkkeet riittävät), niitten hankkiminen täyttää elämämme.

24.12.2001

Jouluaatto. Ei mitään. Sami soitti kun minä nukuin. Koko päivän huteruutta. Yhä useammin. Olenko minä nyt kuolemassa. Joululahjat jäävät yhä myöhempään, paketoin ja nimikoin tänään vain 9. Huomiseksi jää ainakin 10. Ensi vuonna ei enää jakseta, ei mitään (---)

Aviomiehen alkoholinkäyttö pahenee ja Aila tuskailee vanhenemistaan. Päiväkirja synkkenee ja jouluja tuskin enää mainitaan. Viimeinen yhteinen joulu vietetään 2003, Jouko Paakkanen kuolee tammikuun lopussa 2004. Siihen päättyy myös Ailan päiväkirja.

Jouko yhä nukkuu vieressäni. Silloin kun vielä itse nukuin. En tiedä nukunko enää koskaan.

**


Kiitos sanoistasi, Aila!

Aila Meriluoto vuonna 1947

Päiväkirjaotteet ovat seuraavista kirjoista:

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996)
Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)