Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 22. luukku



Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi Nannan kirjakimara ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu Tuijatan blogissa.

Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina".

Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahjoja hankittiin. Ailalle joulu merkitsi perheen kanssa olemista, kirjojen lukemista ja pitkää taukoa arjesta.

Mutta vuosien karttuessa joulu muuttaa muotoaan. Aila muuttuu ydinperheen äidistä kahden suuren perheen, "klaanin", kantaäidiksi. Aiempien vuosien intiimit perhejoulut vaihtuvat tapaninpäivän suureksi sukutapaamiseksi.

Vuonna 1961 Aila on vielä Helsingissä, lapset (Lauri Viidan kanssa saadut) ovat kouluikäisiä. Mielessä on rakkaus ruotsalaisen "CeGen" kanssa ja mies houkuttelee hänet myös lopulta Ruotsiin.

25.12.1961
Joulupäivä. Lapset pelaavat Prinsessa Ruususta, sähköjuna on käytössä, joulukuusi varisee jo. Lämpöä ja iloa. Jallu-setä tuli eilen pistäytymään ja jäi iltaan saakka. Sitten valvottiin pitkään ja minä valvoin ja luin vielä pitempään. Musiikkia radiosta  ja kirjoja, kerrankin riittämiin. (---) Tiedän ja myönnän nyt taas kerran, että minun tulevaisuuteni on siinä ja vain siinä että olen täysin vapaa kirjoittamaan. Se on tärkeintä.

Ja siitä huolimatta rakastan. Ehkä

Suhde CeGen kanssa päättyy kuitenkin suureen pettymykseen ja Aila masentuu.

5.11.1962
Kunpa selviäisin näistä puuskista ennen joulua, ennen Tytin tuloa. En saa pilata hänen kotijouluaan. Joulu... Tänään olen näperellyt huonekaluja Aijan joululahja-nukketaloon, mieleni rauhoitukseksi. Anna sanoi yhtenä päivänä pelkäävänsä että olen henkisesti romahtamassa. Mutta enhän minä koskaan ole ollutkaan ihan järkevä!

Aila muuttaa lopulta kuitenkin Ruotsiin ja asettautuu pesueensa kanssa Enköpingin pikkukaupunkiin. Tämä on se paikka, jossa Aila kasvattaa lapsensa aikuisiksi (ja ehkä myös jossain määrin itsensä?)

12. tai 13.1.1966 (yöllä siis)
Ulkona on myrsky. Ikkunoissa natisee. Joulu on mennyt - mikä joulu? Ilmaan piirretty kuvio jota tuli kipeä haikea ikävä sinä aamuna kun Tytti lensi tiehensä. Joulu jota ei koskaan tullut. Sillä se itse jäi toteutumatta. Oli vain joulunaluspäivien jännitys, se täyteläinen, runsas, touhuisa, se paras joka vuonna. Kielet valmiina melodiaa varten. Sitä voi sitten ikävöidäkin väkevämmin kuin itse sävelmää.

Ruotsin  joulut vilisevät ohi, usein vain ohimenevinä merkintöinä. Lapset olivat jo murrosikäisiä ja joulun idylli muuttunut arkisemmaksi.

5.1.1970
Ylipäänsä joulu oli aika rasittava eikä vähiten koiranpennun takia (sen nimi on Japp - ehdolla olivat myös Einstein ja Cognac - ja se on hurjan suloinen ja vaivalloinen) mutta ei yksinomaan, ainahan joulut ovat sellaisia, kun elämä on ylensyöntiä ja ylennukkumista ja sisälläoloa ja liikaa ihmisiä ja joulukuusi liian iso. Ja roskia joka paikassa.

Aila tapaa virolaisen Martin, joka asuu Ruotsissa vaimonsa kanssa. Syntyy kiihkeä suhde, joka kuitenkin kuihtuu mutta jää synkentämään Ailan mieltä pitkäksi aikaa. Lapset ottavat vetovastuun joulunvietosta.

21.12.1970
Tytti tuli, nuoriso siivosi kaikki huoneet ilman minua, on leivottu pullaa ja keitetty karkkia, piparkakkutaikina tehty huomiseksi, lahjoja on koko korillinen ja ylikin, tänään saapui Demosthenes, Ursulan uusin kreikkalainen. Joulu siis tulee sittenkin.

21.12.1971
Vuoroin lunta ja sadetta, tällä hetkellä sadetta ja lämmintä, tulee vihreä joulu. Piparkakkuja, pullaa, karkkeja, pikkuleipiä tehty pikkuhiljaa, ei erityistä jäktiä.

Vuonna 1973 iskee öljykriisi. Aila kertoo päiväkirjassaan, että lämmintä vettä tuli vain neljänä päivänä viikossa ja sekä katuvalaistusta että sisälämmitystä säännösteltiin.

2.1.1974
Muuten rauhallinen joulu, melkein unettava. Kirjapinot vain verkkaan hupenivat. Mutta joulukuuset ja adventtitähdet loistivat, nyt vasta kaikki on sammutettu mainosvaloja myöten. "Sverige släcks i dag", sanoi Expressen.

Vaarallista kokea -kirja päättyy vuoteen 1975. Aila on juuri muuttanut takaisin Suomeen, lapset ovat lentäneet pesästä.

6.1.1975
Joulu ohi, koko se identiteetitön kaksiviikkoa jolloin oli valoa ja lämpöä ja pesän ahtautta ja liikaa ruokaa ja levymusiikkia aamusta iltaan ja illasta aamuun (melkein).

70-luvun lopussa Aila tapaa Jouko Paakkasen, josta tulee hänen viimeinen elämänkumppaninsa. Kuvaan astuu Joukon myötä liuta Joukon lapsia - ja alkoholi. Ailan päiväkirja vaikenee, vuosien mittaan siihen ilmestyy vain muutamia merkintöjä silloin tällöin.

16.1.1991
Tuli joulukiireet ja Joukoltakin loppuivat luennot (ehkä ylenmääräinen alkoholinkäyttö myös), joten päiväkirjalle ei ole ollut tilaa. Nyt on joulu ohi ja etenkin klaanin perinteinen tapanin juhla ja tänään alkavat luennot, vastaanoton lisäksi. Tänään on myös Persianlahden jutun aikaraja mennyt umpeen, Saddam Hussein ei ole hievahtanut ja sodalla on siis "lupa". Vielä ei ole räjähtänyt. Räjähtääkö?

16.12.1993
Aika kuluu. Joululahjat tulivat ajoissa valmiiksi, viimeisiä paketoidaan. Olihan se melkoinen askare, pohtimista ja juoksua, mutta askarettahan tässä iässä tarvitseekin.

10.12.1995
Nyt on joulunvalmistelu täydessä käynnissä, lahjoja puuttuu yhä vain. Aija jo lietsoo kapinaa lahjojen antamista vastaan, mutta eihän se pakko ole kenellekään (---) Meille, Joukolle ja minulle, on tärkeätä antaa lahjoja (niin kauan kuin eläkkeet riittävät), niitten hankkiminen täyttää elämämme.

24.12.2001
Jouluaatto. Ei mitään. Sami soitti kun minä nukuin. Koko päivän huteruutta. Yhä useammin. Olenko minä nyt kuolemassa. Joululahjat jäävät yhä myöhempään, paketoin ja nimikoin tänään vain 9. Huomiseksi jää ainakin 10. Ensi vuonna ei enää jakseta, ei mitään (---)

Aviomiehen alkoholinkäyttö pahenee ja Aila tuskailee vanhenemistaan. Päiväkirja synkkenee ja jouluja tuskin enää mainitaan. Viimeinen yhteinen joulu vietetään 2003, Jouko Paakkanen kuolee tammikuun lopussa 2004. Siihen päättyy myös Ailan päiväkirja.

Jouko yhä nukkuu vieressäni. Silloin kun vielä itse nukuin. En tiedä nukunko enää koskaan.

**


Kiitos sanoistasi, Aila!



Aila Meriluoto vuonna 1947

Päiväkirjaotteet ovat seuraavista kirjoista:

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996)
Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)

Kommentit

  1. Kiitos. Ihana lukea Meriluodon päiväkirjaotteita. Blogiin olen arvioinut Peter Peter teoksen. Jotain muutakin voisin lukea Meriluodolta.

    Ihanaa jouluoloa ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut näitä päiväkirjoja ja joitakin runoja mutta tuo Peter Peter on vielä lukematta! Eli onneksi vielä paljon Meriluotoa odottamassa.

      Lukuiloa ja rauhaisaa joulua myös sinulle, Mai!! /Mari

      Poista
  2. Loistava aihe ja todella kiinnostavasti olet koonnut jouluisia mietteitä Meriluodolta. Rauhallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit lukemassa! Rauhallista joulua myös sinulle!! /Mari

      Poista
  3. Hieno aihe! Tätä olikin kiinnostavaa lukea, sillä hieman nolottaa, kun en ole lukenut Meriluodolta vielä mitään. Päiväkirjamerkinnät vaikuttavat tosi kiinnostavilta ja surullisiltakin loppua kohden. Hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meriluoto paljastaa itsensä armottoman rehellisesti näissä päiväkirjoissaan ja kyllähän hänelle sattui ja tapahtuikin! Hän ei esimerkiksi pelännyt rakastumista vaan pisti aina itsensä täysillä likoon. Suosittelen varsinkin tuota ensimmäistä osaa!

      Hyvää joulua!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...