Siirry pääsisältöön

Maalissa! - Jari Tervo: Loiri.



Loiri tuli taloon, sanoi viipyvänsä kaksi viikkoa, sitten pitäisi jo kiireesti lähteä seuraavan lukijan seuraksi. Syksyisen viikon ajan painiskelin Loirin kanssa, petikaveriksikin sen kelpuutin. Selätin kuitenkin lopulta ja nyt eroamme - väsyneinä mutta onnellisina.

Ja miltä nyt sitten tuntuu? Haastattelin itseäni heti luku-urakan päätyttyä:

Onnea hienosta suorituksesta ja maaliinpääsystä! Miltä nyt tuntuu?!

Kiitos, tuntuu mahtavalta! Tätä luku-urakkaa oli odotettu jo siitä asti kun uutisissa kerrottiin Tervon ryhtyvän kirjoittamaan kirjaa Loirista joten odotukset olivat kieltämättä korkealla. Tosin kun kirja ilmestyi ja siitä ilmestyi mediaan valittuja paloja niin pelästyin jo, että tämä olisikin ehkä liian iso pala. Äijäkirjat kun eivät ole minun kupillinen teetäni... Mutta koska arvostan Loiria suuresti ja erityisesti koska olen todella utelias luonteeltani niin päätin lähteä urakkaan. Ja nyt maaliin päästyäni voin todeta, että tämä riski kannatti ottaa!

Millaisin ennakko-odotuksin lähdit tähän luku-urakkaan?

En lähtenyt todellakaan millään voittaja-asenteella liikenteeseen ja tiesin, että keskeytyskin voisi olla mahdollinen. Etukäteen kuulemani tiedot kirjasta pistivät epäilemään lukukuntoani. Mutta nyt kun tiedän, että raskain osuus on jo alussa ja että viimeiset kolmesataa sivua menevät todella vauhdilla niin uskallan suositella kirjaa lämpimästi.

Olitko ennättänyt harjoitella ennen Loiria vai lähditkö lukemaan ihan kylmiltään?

Olin juuri ennen Loiriin tarttumista lukenut ruotsalaisen Birgitta Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanin "Kärlek i Europa", jossa pääsin sänkyyn muun muassa Egyptin kuningas Farukin kanssa. Stenberg kuvaili myös hyvin avoimesti seksuaalisia suhteitaan, joten osasin asennoitua Loirinkin avautumisiin melko rennolla otteella. Lisäksi olin jo keväällä harjoittanut käsivarsilihaksiani Hanya Yanagiharan tiiliskivellä "Pieni elämä" eikä tämä Loiri tuottanut siis senkään suhteen mitään ongelmia.

Mikä vaihe oli raskain?

Ehdottomasti raskain osuus alkoi siitä kun Loiri tuli sukukypsään ikään. Sitä kesti noin runsaat sata sivua ja vaikka olin kuullutkin jo mahdollisesta liukastumisvaarasta niin kyllä se vaativa osuus lopulta kuitenkin yllätti. Aika monta kertaa piti laittaa kirja sivuun kun tökki jo aika pahasti.

Kävikö mielessäsi mahdollinen keskeytys?

Kieltämättä se mielessä pari kertaa kävi mutta ajattelin, että kurkistan seuraavan luvun vielä ja yhtäkkiä lukeminen saikin aivan uutta potkua. Ja kun tultiin minua kiinnostavimpaan kohtaan eli Loirin musiikkiuraan niin lukeminen sujui kuin itsestään.

Haluatko lähettää terveisiä huoltojoukoille?

Aivan ensimmäiseksi kiitokset kotikuntani Botkyrkan kirjastolle, joka teki jälleen kerran aivan loistosuorituksen! Olin ensimmäisenä jonossa ja sain korkkaamattoman kappaleen vain pari viikkoa kirjan ilmestymispäivän jälkeen.

Otavalle haluaisin lähettää sellaisia terveisiä, että ne harmaalle pohjalle painetut tietoiskut olivat hieman liian pienellä kirjasinkoolla präntätty. Varsinkin Loirin kanssa sängyssä makoillessa ei tällainen ikänäköinen tahtonut enää kunnolla nähdä. Lisäksi mietitytti, että oliko kustantajan oikolukija uupahtanut jossakin puolen välin maissa, loppupuolella nimittäin alkoi tulla yllättävän paljon painovirheitä.

Mutta täydet pisteet kirjan muodolle ja koolle! Nyt oli löydetty optimaaliset ulottuvuudet sillä vaikka kirja oli paksu niin sitä oli mukava pidellä ja lukea makuuasennossakin. Sivujen määrää olisi varmasti pystytty vähentämään jos sivun kokoa olisi suurennettu mutta tämä oli todella toimiva koko.

Mitkä ovat nyt tavoitteesi onnistuneen Loirin luku-urakan jälkeen?

Kirja herätti paljon muistoja vuosikymmenten varrelta ja yhtäkkiä tekeekin mieli katsoa ja kuunnella Loirin tuotoksia uudestaan. Aivan ensimmäiseksi aion katsoa Pojat-elokuvan ja herkistellä nuoren Loirin parissa.

Ja tätä en olisi uskonut ikinä sanovani, mutta aion ehdottomasti katsoa uudestaan Turhapurot! Tai ainakin jonkun niistä, en ehkä ihan kaikkia...

Mitä neuvoja sinulla olisi muille, jotka ehkä vasta harkitsevat tähän luku-urakkaan ryhtymistä?

Jos tuntee vähääkään kiinnostusta Loiria ja hänen uraansa kohtaan niin suosittelen lämpimästi! Mutta jos on tunne, että Loiri on vain ärsyttävä tyyppi niin todennäköisesti se tunne tulee vain vahvistumaan tämän kirjan myötä.

Minun kohdallani arvostukseni Loiria kohtaan vain syveni, pitkän elämäntaipaleen on mies kulkenut ja käsittämättömän paljon saanut aikaan. Harva taiteilija voi pistää tällaisen ansioluettelon elämäkertansa päätteeksi. Nostan hattua ja kumarran syvään!

**
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Helmet-lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Kommentit

  1. Hei no ni, kiitti tästä! Ehkä mäkin kokeilen sit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kiinni, luvassa on oikea elämysmatka! /Mari

      Poista
  2. Kiitos, tämä oli hauskasti toteutettu teksti! En taida tarttua kirjaan. Nuo sukukypsyyden ajat vaikuttavat liian äijämäisiltä naisjutuilta, että jaksaisin. Minulta on Turhapurot jääneet väliin, mutta Niskasen Pojat on nuorelta Loirilta hieno roolisuoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli tosiaan vahvasti äijäkirjan makua enkä olisi jaksanutkaan tätä loppuun jos en olisi Loiri-fani jo entuudestaan. Hienosti kasattu elämäkerta joka tapauksessa! /Mari

      Poista
  3. Kiva postauksen muoto tämmöinen itsensä haastattelu.
    Lehdet ovat nostaneet kirjasta esiin vain kaikkein roiseimmat seksijutut, mutta uskon, että siinä on muutakin.

    Loirilla on hieno ura, mutta kyllä hän nyt jo voisi lopetttaa esiintymisen, koska ääni ei vain enää kulje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet nostivat juttuja noin sadan sivun alueelta mutta siinä on siis noin 600 muutakin sivua, paljon mielenkiintoista!

      Kirjan lopusta ymmärtää rivien välistä, että kyllä ne laulut nyt on taidettu laulaa. Loppusuoralla mennään :( /Mari

      Poista
  4. Olipa piristänä kirjoitus! Minäkin tunnustautudun Loiri-faniksi ja erityisesti nautin hänen Eino Leino -tulkinnoistaan, joita kuuntelen Youtubesta halutessani fiilistellä.

    Tämän kirjan alkutaivalta olen hieman seurannut ja sekitouhut ne on tosiaan lähinnä nostettu esiin. Hienoa lukea tällainen kirjoitus, jossa ei keskitytä spermassa liukasteluun niin kuin muutamien päiväläpysköjen "kritiikeissä". :D

    En tiedä aionko kirjan lukea. Ehkä luen joskus vuosien kuluttua luen. En oikein Tervosta innostu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että turha lähteä mitään syväanalyysia tästä tekemään koska kirja on jo niin reposteltu. Keskityn tällä kertaa vain omiin fiiliksiin :)

      Minullekin ne Loirin Leino-laulut ovat parasta Loiria ja ilokseni tässä elämäkerrassa niille oli annettu ihan kunnolla tilaa. Hauska tarina niidenkin laulujen taustalla!

      Tervon tyyli sopi tähän kirjaan hyvin, onnistunut ratkaisu tämä Loirin ja Tervon yhteensaattaminen vaikka minäkään en jälkimmäisen tyylistä ole aikaisemmin kauheasti innostunut. /Mari

      Poista
    2. Oikein! Miksi jättää elämänkerta itseään kiinnostavasta henkilöstä väliin sensaatiohakuisten etukäteis"arvioiden" takia. Musiikki edellä muuten katselen Loirin tekemisiä itsekin. Kirja-arvio täällä: https ://apusheriffi.blogspot.com/2019/10/kirjat-jari-tervo-loiri.html

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen