Siirry pääsisältöön

Maalissa! - Jari Tervo: Loiri.



Loiri tuli taloon, sanoi viipyvänsä kaksi viikkoa, sitten pitäisi jo kiireesti lähteä seuraavan lukijan seuraksi. Syksyisen viikon ajan painiskelin Loirin kanssa, petikaveriksikin sen kelpuutin. Selätin kuitenkin lopulta ja nyt eroamme - väsyneinä mutta onnellisina.

Ja miltä nyt sitten tuntuu? Haastattelin itseäni heti luku-urakan päätyttyä:

Onnea hienosta suorituksesta ja maaliinpääsystä! Miltä nyt tuntuu?!

Kiitos, tuntuu mahtavalta! Tätä luku-urakkaa oli odotettu jo siitä asti kun uutisissa kerrottiin Tervon ryhtyvän kirjoittamaan kirjaa Loirista joten odotukset olivat kieltämättä korkealla. Tosin kun kirja ilmestyi ja siitä ilmestyi mediaan valittuja paloja niin pelästyin jo, että tämä olisikin ehkä liian iso pala. Äijäkirjat kun eivät ole minun kupillinen teetäni... Mutta koska arvostan Loiria suuresti ja erityisesti koska olen todella utelias luonteeltani niin päätin lähteä urakkaan. Ja nyt maaliin päästyäni voin todeta, että tämä riski kannatti ottaa!

Millaisin ennakko-odotuksin lähdit tähän luku-urakkaan?

En lähtenyt todellakaan millään voittaja-asenteella liikenteeseen ja tiesin, että keskeytyskin voisi olla mahdollinen. Etukäteen kuulemani tiedot kirjasta pistivät epäilemään lukukuntoani. Mutta nyt kun tiedän, että raskain osuus on jo alussa ja että viimeiset kolmesataa sivua menevät todella vauhdilla niin uskallan suositella kirjaa lämpimästi.

Olitko ennättänyt harjoitella ennen Loiria vai lähditkö lukemaan ihan kylmiltään?

Olin juuri ennen Loiriin tarttumista lukenut ruotsalaisen Birgitta Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanin "Kärlek i Europa", jossa pääsin sänkyyn muun muassa Egyptin kuningas Farukin kanssa. Stenberg kuvaili myös hyvin avoimesti seksuaalisia suhteitaan, joten osasin asennoitua Loirinkin avautumisiin melko rennolla otteella. Lisäksi olin jo keväällä harjoittanut käsivarsilihaksiani Hanya Yanagiharan tiiliskivellä "Pieni elämä" eikä tämä Loiri tuottanut siis senkään suhteen mitään ongelmia.

Mikä vaihe oli raskain?

Ehdottomasti raskain osuus alkoi siitä kun Loiri tuli sukukypsään ikään. Sitä kesti noin runsaat sata sivua ja vaikka olin kuullutkin jo mahdollisesta liukastumisvaarasta niin kyllä se vaativa osuus lopulta kuitenkin yllätti. Aika monta kertaa piti laittaa kirja sivuun kun tökki jo aika pahasti.

Kävikö mielessäsi mahdollinen keskeytys?

Kieltämättä se mielessä pari kertaa kävi mutta ajattelin, että kurkistan seuraavan luvun vielä ja yhtäkkiä lukeminen saikin aivan uutta potkua. Ja kun tultiin minua kiinnostavimpaan kohtaan eli Loirin musiikkiuraan niin lukeminen sujui kuin itsestään.

Haluatko lähettää terveisiä huoltojoukoille?

Aivan ensimmäiseksi kiitokset kotikuntani Botkyrkan kirjastolle, joka teki jälleen kerran aivan loistosuorituksen! Olin ensimmäisenä jonossa ja sain korkkaamattoman kappaleen vain pari viikkoa kirjan ilmestymispäivän jälkeen.

Otavalle haluaisin lähettää sellaisia terveisiä, että ne harmaalle pohjalle painetut tietoiskut olivat hieman liian pienellä kirjasinkoolla präntätty. Varsinkin Loirin kanssa sängyssä makoillessa ei tällainen ikänäköinen tahtonut enää kunnolla nähdä. Lisäksi mietitytti, että oliko kustantajan oikolukija uupahtanut jossakin puolen välin maissa, loppupuolella nimittäin alkoi tulla yllättävän paljon painovirheitä.

Mutta täydet pisteet kirjan muodolle ja koolle! Nyt oli löydetty optimaaliset ulottuvuudet sillä vaikka kirja oli paksu niin sitä oli mukava pidellä ja lukea makuuasennossakin. Sivujen määrää olisi varmasti pystytty vähentämään jos sivun kokoa olisi suurennettu mutta tämä oli todella toimiva koko.

Mitkä ovat nyt tavoitteesi onnistuneen Loirin luku-urakan jälkeen?

Kirja herätti paljon muistoja vuosikymmenten varrelta ja yhtäkkiä tekeekin mieli katsoa ja kuunnella Loirin tuotoksia uudestaan. Aivan ensimmäiseksi aion katsoa Pojat-elokuvan ja herkistellä nuoren Loirin parissa.

Ja tätä en olisi uskonut ikinä sanovani, mutta aion ehdottomasti katsoa uudestaan Turhapurot! Tai ainakin jonkun niistä, en ehkä ihan kaikkia...

Mitä neuvoja sinulla olisi muille, jotka ehkä vasta harkitsevat tähän luku-urakkaan ryhtymistä?

Jos tuntee vähääkään kiinnostusta Loiria ja hänen uraansa kohtaan niin suosittelen lämpimästi! Mutta jos on tunne, että Loiri on vain ärsyttävä tyyppi niin todennäköisesti se tunne tulee vain vahvistumaan tämän kirjan myötä.

Minun kohdallani arvostukseni Loiria kohtaan vain syveni, pitkän elämäntaipaleen on mies kulkenut ja käsittämättömän paljon saanut aikaan. Harva taiteilija voi pistää tällaisen ansioluettelon elämäkertansa päätteeksi. Nostan hattua ja kumarran syvään!

**
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Helmet-lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Kommentit

  1. Hei no ni, kiitti tästä! Ehkä mäkin kokeilen sit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kiinni, luvassa on oikea elämysmatka! /Mari

      Poista
  2. Kiitos, tämä oli hauskasti toteutettu teksti! En taida tarttua kirjaan. Nuo sukukypsyyden ajat vaikuttavat liian äijämäisiltä naisjutuilta, että jaksaisin. Minulta on Turhapurot jääneet väliin, mutta Niskasen Pojat on nuorelta Loirilta hieno roolisuoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli tosiaan vahvasti äijäkirjan makua enkä olisi jaksanutkaan tätä loppuun jos en olisi Loiri-fani jo entuudestaan. Hienosti kasattu elämäkerta joka tapauksessa! /Mari

      Poista
  3. Kiva postauksen muoto tämmöinen itsensä haastattelu.
    Lehdet ovat nostaneet kirjasta esiin vain kaikkein roiseimmat seksijutut, mutta uskon, että siinä on muutakin.

    Loirilla on hieno ura, mutta kyllä hän nyt jo voisi lopetttaa esiintymisen, koska ääni ei vain enää kulje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet nostivat juttuja noin sadan sivun alueelta mutta siinä on siis noin 600 muutakin sivua, paljon mielenkiintoista!

      Kirjan lopusta ymmärtää rivien välistä, että kyllä ne laulut nyt on taidettu laulaa. Loppusuoralla mennään :( /Mari

      Poista
  4. Olipa piristänä kirjoitus! Minäkin tunnustautudun Loiri-faniksi ja erityisesti nautin hänen Eino Leino -tulkinnoistaan, joita kuuntelen Youtubesta halutessani fiilistellä.

    Tämän kirjan alkutaivalta olen hieman seurannut ja sekitouhut ne on tosiaan lähinnä nostettu esiin. Hienoa lukea tällainen kirjoitus, jossa ei keskitytä spermassa liukasteluun niin kuin muutamien päiväläpysköjen "kritiikeissä". :D

    En tiedä aionko kirjan lukea. Ehkä luen joskus vuosien kuluttua luen. En oikein Tervosta innostu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että turha lähteä mitään syväanalyysia tästä tekemään koska kirja on jo niin reposteltu. Keskityn tällä kertaa vain omiin fiiliksiin :)

      Minullekin ne Loirin Leino-laulut ovat parasta Loiria ja ilokseni tässä elämäkerrassa niille oli annettu ihan kunnolla tilaa. Hauska tarina niidenkin laulujen taustalla!

      Tervon tyyli sopi tähän kirjaan hyvin, onnistunut ratkaisu tämä Loirin ja Tervon yhteensaattaminen vaikka minäkään en jälkimmäisen tyylistä ole aikaisemmin kauheasti innostunut. /Mari

      Poista
    2. Oikein! Miksi jättää elämänkerta itseään kiinnostavasta henkilöstä väliin sensaatiohakuisten etukäteis"arvioiden" takia. Musiikki edellä muuten katselen Loirin tekemisiä itsekin. Kirja-arvio täällä: https ://apusheriffi.blogspot.com/2019/10/kirjat-jari-tervo-loiri.html

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...