Siirry pääsisältöön

Maalissa! - Jari Tervo: Loiri.



Loiri tuli taloon, sanoi viipyvänsä kaksi viikkoa, sitten pitäisi jo kiireesti lähteä seuraavan lukijan seuraksi. Syksyisen viikon ajan painiskelin Loirin kanssa, petikaveriksikin sen kelpuutin. Selätin kuitenkin lopulta ja nyt eroamme - väsyneinä mutta onnellisina.

Ja miltä nyt sitten tuntuu? Haastattelin itseäni heti luku-urakan päätyttyä:

Onnea hienosta suorituksesta ja maaliinpääsystä! Miltä nyt tuntuu?!

Kiitos, tuntuu mahtavalta! Tätä luku-urakkaa oli odotettu jo siitä asti kun uutisissa kerrottiin Tervon ryhtyvän kirjoittamaan kirjaa Loirista joten odotukset olivat kieltämättä korkealla. Tosin kun kirja ilmestyi ja siitä ilmestyi mediaan valittuja paloja niin pelästyin jo, että tämä olisikin ehkä liian iso pala. Äijäkirjat kun eivät ole minun kupillinen teetäni... Mutta koska arvostan Loiria suuresti ja erityisesti koska olen todella utelias luonteeltani niin päätin lähteä urakkaan. Ja nyt maaliin päästyäni voin todeta, että tämä riski kannatti ottaa!

Millaisin ennakko-odotuksin lähdit tähän luku-urakkaan?

En lähtenyt todellakaan millään voittaja-asenteella liikenteeseen ja tiesin, että keskeytyskin voisi olla mahdollinen. Etukäteen kuulemani tiedot kirjasta pistivät epäilemään lukukuntoani. Mutta nyt kun tiedän, että raskain osuus on jo alussa ja että viimeiset kolmesataa sivua menevät todella vauhdilla niin uskallan suositella kirjaa lämpimästi.

Olitko ennättänyt harjoitella ennen Loiria vai lähditkö lukemaan ihan kylmiltään?

Olin juuri ennen Loiriin tarttumista lukenut ruotsalaisen Birgitta Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanin "Kärlek i Europa", jossa pääsin sänkyyn muun muassa Egyptin kuningas Farukin kanssa. Stenberg kuvaili myös hyvin avoimesti seksuaalisia suhteitaan, joten osasin asennoitua Loirinkin avautumisiin melko rennolla otteella. Lisäksi olin jo keväällä harjoittanut käsivarsilihaksiani Hanya Yanagiharan tiiliskivellä "Pieni elämä" eikä tämä Loiri tuottanut siis senkään suhteen mitään ongelmia.

Mikä vaihe oli raskain?

Ehdottomasti raskain osuus alkoi siitä kun Loiri tuli sukukypsään ikään. Sitä kesti noin runsaat sata sivua ja vaikka olin kuullutkin jo mahdollisesta liukastumisvaarasta niin kyllä se vaativa osuus lopulta kuitenkin yllätti. Aika monta kertaa piti laittaa kirja sivuun kun tökki jo aika pahasti.

Kävikö mielessäsi mahdollinen keskeytys?

Kieltämättä se mielessä pari kertaa kävi mutta ajattelin, että kurkistan seuraavan luvun vielä ja yhtäkkiä lukeminen saikin aivan uutta potkua. Ja kun tultiin minua kiinnostavimpaan kohtaan eli Loirin musiikkiuraan niin lukeminen sujui kuin itsestään.

Haluatko lähettää terveisiä huoltojoukoille?

Aivan ensimmäiseksi kiitokset kotikuntani Botkyrkan kirjastolle, joka teki jälleen kerran aivan loistosuorituksen! Olin ensimmäisenä jonossa ja sain korkkaamattoman kappaleen vain pari viikkoa kirjan ilmestymispäivän jälkeen.

Otavalle haluaisin lähettää sellaisia terveisiä, että ne harmaalle pohjalle painetut tietoiskut olivat hieman liian pienellä kirjasinkoolla präntätty. Varsinkin Loirin kanssa sängyssä makoillessa ei tällainen ikänäköinen tahtonut enää kunnolla nähdä. Lisäksi mietitytti, että oliko kustantajan oikolukija uupahtanut jossakin puolen välin maissa, loppupuolella nimittäin alkoi tulla yllättävän paljon painovirheitä.

Mutta täydet pisteet kirjan muodolle ja koolle! Nyt oli löydetty optimaaliset ulottuvuudet sillä vaikka kirja oli paksu niin sitä oli mukava pidellä ja lukea makuuasennossakin. Sivujen määrää olisi varmasti pystytty vähentämään jos sivun kokoa olisi suurennettu mutta tämä oli todella toimiva koko.

Mitkä ovat nyt tavoitteesi onnistuneen Loirin luku-urakan jälkeen?

Kirja herätti paljon muistoja vuosikymmenten varrelta ja yhtäkkiä tekeekin mieli katsoa ja kuunnella Loirin tuotoksia uudestaan. Aivan ensimmäiseksi aion katsoa Pojat-elokuvan ja herkistellä nuoren Loirin parissa.

Ja tätä en olisi uskonut ikinä sanovani, mutta aion ehdottomasti katsoa uudestaan Turhapurot! Tai ainakin jonkun niistä, en ehkä ihan kaikkia...

Mitä neuvoja sinulla olisi muille, jotka ehkä vasta harkitsevat tähän luku-urakkaan ryhtymistä?

Jos tuntee vähääkään kiinnostusta Loiria ja hänen uraansa kohtaan niin suosittelen lämpimästi! Mutta jos on tunne, että Loiri on vain ärsyttävä tyyppi niin todennäköisesti se tunne tulee vain vahvistumaan tämän kirjan myötä.

Minun kohdallani arvostukseni Loiria kohtaan vain syveni, pitkän elämäntaipaleen on mies kulkenut ja käsittämättömän paljon saanut aikaan. Harva taiteilija voi pistää tällaisen ansioluettelon elämäkertansa päätteeksi. Nostan hattua ja kumarran syvään!

**
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Helmet-lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Kommentit

  1. Hei no ni, kiitti tästä! Ehkä mäkin kokeilen sit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kiinni, luvassa on oikea elämysmatka! /Mari

      Poista
  2. Kiitos, tämä oli hauskasti toteutettu teksti! En taida tarttua kirjaan. Nuo sukukypsyyden ajat vaikuttavat liian äijämäisiltä naisjutuilta, että jaksaisin. Minulta on Turhapurot jääneet väliin, mutta Niskasen Pojat on nuorelta Loirilta hieno roolisuoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli tosiaan vahvasti äijäkirjan makua enkä olisi jaksanutkaan tätä loppuun jos en olisi Loiri-fani jo entuudestaan. Hienosti kasattu elämäkerta joka tapauksessa! /Mari

      Poista
  3. Kiva postauksen muoto tämmöinen itsensä haastattelu.
    Lehdet ovat nostaneet kirjasta esiin vain kaikkein roiseimmat seksijutut, mutta uskon, että siinä on muutakin.

    Loirilla on hieno ura, mutta kyllä hän nyt jo voisi lopetttaa esiintymisen, koska ääni ei vain enää kulje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet nostivat juttuja noin sadan sivun alueelta mutta siinä on siis noin 600 muutakin sivua, paljon mielenkiintoista!

      Kirjan lopusta ymmärtää rivien välistä, että kyllä ne laulut nyt on taidettu laulaa. Loppusuoralla mennään :( /Mari

      Poista
  4. Olipa piristänä kirjoitus! Minäkin tunnustautudun Loiri-faniksi ja erityisesti nautin hänen Eino Leino -tulkinnoistaan, joita kuuntelen Youtubesta halutessani fiilistellä.

    Tämän kirjan alkutaivalta olen hieman seurannut ja sekitouhut ne on tosiaan lähinnä nostettu esiin. Hienoa lukea tällainen kirjoitus, jossa ei keskitytä spermassa liukasteluun niin kuin muutamien päiväläpysköjen "kritiikeissä". :D

    En tiedä aionko kirjan lukea. Ehkä luen joskus vuosien kuluttua luen. En oikein Tervosta innostu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että turha lähteä mitään syväanalyysia tästä tekemään koska kirja on jo niin reposteltu. Keskityn tällä kertaa vain omiin fiiliksiin :)

      Minullekin ne Loirin Leino-laulut ovat parasta Loiria ja ilokseni tässä elämäkerrassa niille oli annettu ihan kunnolla tilaa. Hauska tarina niidenkin laulujen taustalla!

      Tervon tyyli sopi tähän kirjaan hyvin, onnistunut ratkaisu tämä Loirin ja Tervon yhteensaattaminen vaikka minäkään en jälkimmäisen tyylistä ole aikaisemmin kauheasti innostunut. /Mari

      Poista
    2. Oikein! Miksi jättää elämänkerta itseään kiinnostavasta henkilöstä väliin sensaatiohakuisten etukäteis"arvioiden" takia. Musiikki edellä muuten katselen Loirin tekemisiä itsekin. Kirja-arvio täällä: https ://apusheriffi.blogspot.com/2019/10/kirjat-jari-tervo-loiri.html

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...