Siirry pääsisältöön

Pinnalla pysymisen tärkeydestä


Hellekesän uutisia ovat olleet jälleen lukuisat hukkumisonnettomuudet, sekä Suomessa että Ruotsissa. Varsinkin lasten hukkumiskuolemat saavat aina sydämen sykkyrälle. Edelleen muistan kuinka hysteerisesti valvoin taannoin omaa uimataidotonta taaperoani. Ja mikä ilonaihe oli koko perheelle kun lapsi oppi uimaan! Yksi iso huolenaihe vähemmän...

Niina Hakalahti on nimennyt tämän vuonna 2008 ilmestyneen romaaninsa juuri tämän tärkeän kansalaistaidon mukaan mutta hän leikittelee termillä ja laittaa sen kirjassaan merkitsemään sekä konkreettista uimataitoa että abstraktimpaa elämänhallintataitoa, taitoa pysyä pinnalla.

Hakalahti kertoo tarinassaan joukosta ihmisiä, jotka räpistelevät kukin tahoillaan ja yrittävät saada elämän ohjakset hallintaansa. Aviopari Erkki ja Kristiina ovat tarinan keskushenkilöt, heillä elämä onkin pahiten kallellaan. Erkki on töissä pankissa mutta työ ei suju eikä pahemmin edes maistu voimakkaiden aggressiokohtausten vuoksi. Kristiina on kotiäiti, joka yrittää opiskella samalla kun pistää kaikkensa peliin kasvattaakseen ainokaisensa Santerin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä. Tuloksena on kuitenkin pieni kotihirviö...

Vastapainona tarinassa on Kristiinan äiti-ystävä Marja, joka hallitsee lapsikatrastaan ja taloudellista ahdinkoaan näennäisen rauhallisesti. Mutta sekin on lopulta vain kulissia. Tarinan ainoa selviytyjä on turkkilainen Ahmet, joka pyörittää oma pizzeriaa. Hän päättää kirjan alussa mennä uimakouluun selättääkseen lapsesta asti kärsimänsä vesipelon. Myöhemmin tarinan kuluessa Ahmet kytkeytyy ratkaisevalla hetkellä sekä Erkkiin että Marjaan.

Niina Hakalahti oli minulle täysin uusi kirjailijanimi mutta tulen ehdottomasti lukemaan häntä enemmän! Tarina oli hurjan hauska ja vaikka monin paikoin Hakalahti vetää överiksi niin tarina pysyy kuitenkin hienosti kasassa. Kirjailija kritisoi monia vanhemmuuteen ja perhe-elämään liitettyjä kiiltokuvia, jotka harvoin toimivat oikeassa elämässä.

Kulissielämä aiheuttaa epävarmuutta ja kun oma sisäinen ääni on kadoksissa voi helposti painua pinnan alle. Hakalahti antaa kuitenkin henkilöhahmoilleen mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja ainakin yksi heistä tarttuukin lopulta tähän mahdollisuuteen.

Tämä kirja oli yksi oman hyllyni "hyllynlämmittäjistä", jotka pakkasin mukaan Suomen lomallemme. Olimme vuokranneet tällä kertaa vanhan opettajan asunnon entisestä kyläkoulusta ja nautimme vanhan ajan maalaistunnelmasta. Ehdimme sekä retkeillä että lukea ja sään jumalatkin olivat totisesti puolellamme.

Nyt loma jatkuu vielä täällä kotona Tukholmassa ja vaikka ohjelmassa on rästiinjääneitä kotitöitä niin tarkoitus on raivata myös kirjahyllyä ja lukea joitakin sen uumeniin unohtuneita helmiä. Sillä vaikka olen tietoisesti siirtynyt käyttämään pääosin kirjastoja niin varsinkin näiltä Suomen-reissuilta löytyy yleensä kirjoja kotiin tuomisiksi. Ja osa niistä osoittautuu varmasti taas hienoiksi yllätyksiksi kuten tämä Niina Hakalahden kirja!

Lomakotimme kiikkustuoli iltavalaistuksessa

**
Niina Hakalahti: Uimataito
Tammi 2008

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Kommentit

  1. Olen lukenut Uimataidon joskus kymmenen vuotta sitten (piti ihan tarkistaa, haha) ja pidin kirjasta muutamia tympiintymisiä lukuun ottamatta. Tuolloin jo mietin, että haluan lukea lisää Hakalahdelta mutta en ole vielä lukenut.

    Oi kuinka kauniisti iltavalo kultaa lomakodin keinutuolin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oiva lomakirja, tykkään tämän tyyppisestä huumorista!/Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...