Siirry pääsisältöön

Pinnalla pysymisen tärkeydestä


Hellekesän uutisia ovat olleet jälleen lukuisat hukkumisonnettomuudet, sekä Suomessa että Ruotsissa. Varsinkin lasten hukkumiskuolemat saavat aina sydämen sykkyrälle. Edelleen muistan kuinka hysteerisesti valvoin taannoin omaa uimataidotonta taaperoani. Ja mikä ilonaihe oli koko perheelle kun lapsi oppi uimaan! Yksi iso huolenaihe vähemmän...

Niina Hakalahti on nimennyt tämän vuonna 2008 ilmestyneen romaaninsa juuri tämän tärkeän kansalaistaidon mukaan mutta hän leikittelee termillä ja laittaa sen kirjassaan merkitsemään sekä konkreettista uimataitoa että abstraktimpaa elämänhallintataitoa, taitoa pysyä pinnalla.

Hakalahti kertoo tarinassaan joukosta ihmisiä, jotka räpistelevät kukin tahoillaan ja yrittävät saada elämän ohjakset hallintaansa. Aviopari Erkki ja Kristiina ovat tarinan keskushenkilöt, heillä elämä onkin pahiten kallellaan. Erkki on töissä pankissa mutta työ ei suju eikä pahemmin edes maistu voimakkaiden aggressiokohtausten vuoksi. Kristiina on kotiäiti, joka yrittää opiskella samalla kun pistää kaikkensa peliin kasvattaakseen ainokaisensa Santerin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä. Tuloksena on kuitenkin pieni kotihirviö...

Vastapainona tarinassa on Kristiinan äiti-ystävä Marja, joka hallitsee lapsikatrastaan ja taloudellista ahdinkoaan näennäisen rauhallisesti. Mutta sekin on lopulta vain kulissia. Tarinan ainoa selviytyjä on turkkilainen Ahmet, joka pyörittää oma pizzeriaa. Hän päättää kirjan alussa mennä uimakouluun selättääkseen lapsesta asti kärsimänsä vesipelon. Myöhemmin tarinan kuluessa Ahmet kytkeytyy ratkaisevalla hetkellä sekä Erkkiin että Marjaan.

Niina Hakalahti oli minulle täysin uusi kirjailijanimi mutta tulen ehdottomasti lukemaan häntä enemmän! Tarina oli hurjan hauska ja vaikka monin paikoin Hakalahti vetää överiksi niin tarina pysyy kuitenkin hienosti kasassa. Kirjailija kritisoi monia vanhemmuuteen ja perhe-elämään liitettyjä kiiltokuvia, jotka harvoin toimivat oikeassa elämässä.

Kulissielämä aiheuttaa epävarmuutta ja kun oma sisäinen ääni on kadoksissa voi helposti painua pinnan alle. Hakalahti antaa kuitenkin henkilöhahmoilleen mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja ainakin yksi heistä tarttuukin lopulta tähän mahdollisuuteen.

Tämä kirja oli yksi oman hyllyni "hyllynlämmittäjistä", jotka pakkasin mukaan Suomen lomallemme. Olimme vuokranneet tällä kertaa vanhan opettajan asunnon entisestä kyläkoulusta ja nautimme vanhan ajan maalaistunnelmasta. Ehdimme sekä retkeillä että lukea ja sään jumalatkin olivat totisesti puolellamme.

Nyt loma jatkuu vielä täällä kotona Tukholmassa ja vaikka ohjelmassa on rästiinjääneitä kotitöitä niin tarkoitus on raivata myös kirjahyllyä ja lukea joitakin sen uumeniin unohtuneita helmiä. Sillä vaikka olen tietoisesti siirtynyt käyttämään pääosin kirjastoja niin varsinkin näiltä Suomen-reissuilta löytyy yleensä kirjoja kotiin tuomisiksi. Ja osa niistä osoittautuu varmasti taas hienoiksi yllätyksiksi kuten tämä Niina Hakalahden kirja!

Lomakotimme kiikkustuoli iltavalaistuksessa

**
Niina Hakalahti: Uimataito
Tammi 2008

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Kommentit

  1. Olen lukenut Uimataidon joskus kymmenen vuotta sitten (piti ihan tarkistaa, haha) ja pidin kirjasta muutamia tympiintymisiä lukuun ottamatta. Tuolloin jo mietin, että haluan lukea lisää Hakalahdelta mutta en ole vielä lukenut.

    Oi kuinka kauniisti iltavalo kultaa lomakodin keinutuolin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oiva lomakirja, tykkään tämän tyyppisestä huumorista!/Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...