Siirry pääsisältöön

Loma! Ja dekkarit...


Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla!

Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa.

Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin Kiltti tyttö -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä.

No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän kajahtanut nainen mutta siihen se sitten jääkin. Gone Girlin tasolle tässä ei ylletä kuin parissa kohtaa.

Mutta hyvä lomaseuralainen tämä on joka tapauksessa! Päähenkilö Anna Fox on lastenpsykologi, joka kärsii traumaattisen tapahtuman seurauksena agorafobiasta eli hän ei voi mennä ulos avoimille paikoille. Niinpä Anna istuu kotona, tietokoneensa, kissansa ja iso varasto merlot-viiniä seuranaan. Annan intohimo on katsoa vanhoja mustavalkoisia elokuvia, jotka hän osaa jo ulkoa. Ja Hitchcockin Takaikkuna-elokuvan päähenkilön tavoin Annakin seuraa ikkunastaan naapuriensa elämää. Kunnes hän eräänä päivänä näkee murhan...

Enempää en sitten paljastakaan, ken kiinnostui lukekoon kirjan ja voin luvata pari yllättävää juonenkäännettä joihin en itse ainakaan osannut varautua laisinkaan. Ja juonenkuljetus onkin kirjan parasta antia. Sen sijaan en innostunut kovinkaan paljon henkilöhahmoista, jotka olivat mielestäni liian yksioikoisia. Tarinan rytmitys oli mielestäni myös hiukan kankea. Alku junnasi niin, että meinasin jo jättää kesken kunnes seurasi 50 sivua hurjaa menoa. Vauhtia olisi voinut jakaa tasaisemmin, jolloin jännitys olisi herännyt jo aikaisemmin.

Pidin hyvin paljon kirjassa käytetyistä viitteistä vanhoihin Hollywood-filmeihin! Hitchcock oli selkeästi kunnia-asemassa, Takaikkuna ja Vertigo olivat tiiviisti mukana juonenkulussa. Osa dialogista oli taas kuin suoraan à la Humphrey Bogart ja Lauren Bacall - nasevaa, lyhyttä ja lakonista.

Kirjan vasta luettuani huomasin, että tästähän tulee myös (tietysti!) elokuva. Annan roolissa nähdään Amy Adams (joka näytteli pääosan Gillian Flynnin Sharp Objects -romaaniin perustuvassa sarjassa), naapurin miestä näyttelee Gary Oldman ja mysteerinaista Jane Russelia Julianne Moore. Erittäin lupaava roolilista!

Jännää luettavaa on muuten myös kirjailijan oma tarina. A.J. Finnin taakse kätkeytyy amerikkalainen Dan Mallory, joka kevään 2019 aikana  on paljastunut patologiseksi valehtelijaksi. Kirjailija itse kertoo syyn olevan sairastamansa kaksisuuntainen mielialahäiriö mutta monet lukijat ovat harmistuneet ja tulkinneet sepitetyt aivosyöpä-diagnoosit yritykseksi saada kirja myymään paremmin.

Kustantaja on kuitenkin vakuuttanut, että seuraava kirja julkaistaan sovitun mukaisesti. Kirjailjan mukaan uuden kirjan tapahtumapaikka San Francisco on "ainoa amerikkalainen hitchcockmainen paikka, joka ei ole New York". Lisää Vertigo-henkeä siis luvassa...?

**
A.J. Finn: The Woman In The Window
(Suom. Nainen ikkunassa)
HarperCollins 2017

Helmet-lukuhaaste 2019: 4. Kirjailijan ainoa teos
Kirjankansibingo 2019: Ovi

Kommentit

  1. Hyvää lomaa sinulle! Samaa mieltä, dekkarit ovat mitä parasta lomaseuraa. Tosin tuo Nainen ikkunassa ei minulle oikein napannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Tuossa kirjassa oli hetkensä mutta kokonaisuutena oli pettymys. /Mari

      Poista
  2. Kyllä minä luin tämän sujuvasti ja sopivasti ahdistuneena - teemat, kotiin linnoittautuminen, nettielämä ja alkoholismi kiinnostivat. Jotain samaa oli tässä psykologihahmossa ja Nainen junassa-dekkarin päähenkilössä, ainakin vaikea juoppous. Mutta nuo Nainen siellä täällä tuolla-kirjan nimet ovat minulla jo pannassa.

    En tiennyt Flynnin persoonasta mitään, joten paljastit jotain kutkuttavaa. Minua ei tämän kirjan pariin saatu markkinoinnin kautta, joten en syytä häntä valehtelemisesta. Minusta kirjailijat saavat olla yksityiselämässään niin sekopäisiä kuin kehtaavat, ainoastaan tekstillä on merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nainen junassa onkin vielä lukematta! Olen samaa mieltä, kirjat puhuvat puolestaan ja tämä paljastus kirjailijan elämästä ei muuttanut mielipidettäni suuntaan tai toiseen. Goodsreadissä vain huomasin, että monet olivat närkästyneitä :) /Mari

      Poista
  3. Mietin edelleen, että miksi en jättänyt tätä kirjaa kesken. En siis pitänyt siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä kuitenkin hetkensä :) Olin jo luovuttamassa 100 sivun jälkeen mutta sinnittelin kuitenkin loppuun. /Mari

      Poista
  4. A.J. Finn on muutamassa kohdassa tekstissä (ja kommentissa) muuttunut jo A.J. Flynniksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista! Kiitos kun huomasit, nyt ovat taas Flynnit ja Finnit ojennuksessa :) / Mari

      Poista
  5. Minulla on sama, että raa'at dekkarit ei houkuttele, mutta sitten erona se, etten oikein kestä psykologista jännitystäkään. Näin Vertigo-elokuvan joskus lapsena ja se ahdisti niin, että piti mennä vanhempien viereen nukkumaan, mikä ei ollut minulle muuten tyypillistä.

    Nainen ikkunassa ei ole minulle tuttu. Asetelma vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta lukukokeuksesi ja muiden kommenttien perusteella ei tule ainakaan sellaista oloa, että olisi pakko tarttua teokseen. Oikein mukavaa loman jatkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!

      Ei ole pakko tarttua tosiaankaan mutta ihan ok, ihmetyttää vain että tätä kirjaa hypetetään niin hurjasti. Vertigo on muuten yksi lempielokuviani mutta näin sen onneksi ekan kerran vasta vähän myöhemmällä iällä :) /Mari

      Poista
  6. Minä en ole Nainen ikkunassa -teosta lukenut, mutta kylläkin Nainen junassa ja Nainen parvekkeella!

    Olen kyllä nyt kesällä lukenut dekkareita, jopa niin paljon, että tekee mieli pitää taukoa. Dekkarit eivät ole normaalisti suosikkigenreni, mutta nyt Viveca Sten on saanut minut ihan koukkuun: tyylikkäitä, älykkäitä ja rikos on jo tapahtunut. Plus ihmissuhteet ovat tärkeässä roolissa. Ja vielä merkittävämpi plus, kävin Sandhamnissa ja näen nyt lukiessani viehättävät paikat silmieni edessä.

    Luen kyllä väkivaltaistakin, mutta se pitää olla perusteltua. Esim. Pascal Engmanin Patriootit on yhteiskunnallinen ja Niklas Natt och Dagin 1793 avarsi historiallista näkemystäni.

    Nainen ikkunassa -kirjailijan henkilökohtaiset käänteet vaikuttavat minulla haluuni tarttua kirjaan. En halua tukea tyyppiä, joka sepittelee itselleen aivokasvaimia. Se menee minun markkinoinnin etiikkani väärälle puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Tuota Niklas Natt och Dagin kirjaa näen ihmisten lukevan usein Tukholman tunnelbanassa, sen olenkin suunnitellut lukevani heti kun ehdin. /Mari

      Poista
  7. Dekkarit eivät ole minun ykkösgenreni, mutta niitäkin tulee kyllä luettua aina silloin tällöin. Raakuudet eivät minulle kuitenkaan maistu, vaan lemppareitani ovat olleet Alan Bradleyn Flavia de Lucet, mutta nyt kun sarja saavutti suomennoksenakin viimeisen osansa, on etsittävä uusia dekkareita luettavaksi. Olen lukenut myös Nora Robertsin salanimellä J.D. Robb kirjoittamaa Eve Dallas-sarjaa, jonka suomentaminen lopetettiin 8. osan jälkeen (englanniksi uusin on jo osa 50!) ja Elly Griffithsin Ruth Gallowayta, jossa ärsyttää ihan kamalasti ftahame, jota kirjailija osoittaa hahmoaan kohtaan. Kivat lukusuositukset otetaan siis vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eve Dallas ja Ruth Galloway ovat minulle aivan tuntemattomia suuruuksia, kiitos vinkistä! /Mari

      Poista
  8. Oi! No tämä kyllä kiinnostaa! Olen aikoinani ollut kova Hitchcock-fani ja lapsena tykkäsin erityisesti Takaikkunasta. Minulta on mennyt tämä A.J. Finnin episodi kokonaan ohi! Erikoista...
    Aurinkoisia lomapäiviä ja lukuhetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoitan jo etukäteen, että tämä ei vedä juoneltaan vertoja Takaikkunalle mutta meille Hitchcock-faneille kirja tarjoaa nautinnollisia tunnistamisen hetkiä :) /Mari

      Poista
  9. Myös mä lomailen tällä hetkellä, mutta poikkueuksellisesti loman tbr-listaan ei päätynyt yhtään dekkaria. Pohdin kyllä asiaa jonkun tovin, mutta kun listalle oli muutenkin niin kovasti tunkua, piti tehdä tällainen ratkaisi. Kuuntelin Naisen ikkunassa äänikirjana, ja koko tarina jäi aika etäiseksi. Pitkäveteisyys sai huomion herpaantumaan ja kun asiat alkoivat äkkiä vyöryä eteenpäin, ei tapahtumissa pysynyt mukana. Itse asiassa olen ehtinyt jo unohtaakin osan juonikuvioista, joten mikään mullistava kuuntelukokemus tämä ei minulle ollut. –Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juuri - ensin ei tapahdu mitään ja sitten yhtäkkiä kauhea hässäkkä :) Toivottavasti kirjailija treenaa tuota juonen rytmitystä ennen seuraavaa kirjaansa. /Mari

      Poista
  10. Minun piti ihan googleettaa, että onko tämä nyt eri juttu kuin se Nainen junassa -kirja, josta puhuttiin pari vuotta sitten. Eipä ollut! Naisia tuntuu nyt vain olevan joka paikassa, junissa ja ikkunoissa nyt ainakin. :D

    Minulla on nyrkkisääntö, että luen korkeintaan yhden dekkarin vuodessa. Tällaisella tahdilla pystyn nauttimaan niiden murhamysteerijuonesta ilman, että ne alkavat toistaa toisiaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...