Siirry pääsisältöön

Sari Vuoristo: Loppu hyvin (2006)


Kirjastomme piskuiselta suomenkieliseltä osastolta osui silmiini Sari Vuoriston kirja. Hetkinen, enkös ole lukenut Vuoristoa aiemminkin ja peräti pitänytkin? Kyllä vain, kotoa löytyi jostakin alelaatikosta ostamani novellikokoelma "Säätiedotus merenkulkijoille" (2008) jonka avausnovelli "Sumu" on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vuoristo kirjoittaa kaunista ja soinnikasta suomea ja tarinat ovat kuin akvarelleja, jotka jättävät lukijan mieleen tunnemuiston pitkäksi aikaa.

Myös tämä nyt lukemani "Loppu hyvin" on aihepiiriltään merellinen. Kaikki alkaa Jäämereltä:

Minä opin Jäämeressä uimaan.
     Minulla on siitä selvä muistikuva, laihoista käsistä jotka lohkaisivat vettä, ja kuinka vesi ympäröi ensiksi nilkat.
     Mutta: höpöhöpö, ne sanovat. Mitä sinä nyt oikein puhut, ethän sinä ole millään voinut, usko jo. Höpö höpö, emmehän me ole koskaan edes olleet siellä.

 Karoliinalla on muisto, joka on seurannut häntä koko elämän. Jäämeri ei jätä häntä rauhaan vaikka perhe väittää kaiken olevan vain mielikuvitusta. Aikuisena Karoliina saa vihdoin tietää häntä koskevan suuren salaisuuden ja välit äitiin katkeaa. Äiti on valehdellut, pimittänyt totuuden mutta pahin petos on se kuinka äiti on mitätöinyt Karoliinan vahvimman lapsuudenmuiston. Totuuden paljastuttua Karoliinan on koottava lapsuutensa palaset uudelleen yhteen.

"Loppu hyvin" on psykologisen tarkasti kirjoitettu kuvaus perhesuhteista ja erityisesti sisarten välisestä tasapainoilusta. Kirjan teema, petos, kytee jossakin pinnan alla muuttumatta kuitenkaan koskaan avoimeksi kismaksi. Tarinan kulkua avataan eri näkökulmista jolloin lukija saa mahdollisuuden luoda oman mielipiteensä tapahtuneesta. Ja lopussa, kuten kirjan nimikin lupaa, Karoliina tekee sovinnon menneisyytensä kanssa. Klassisesti tämä tapahtuu kun hän synnyttää oman lapsen.

Vastaavia perhesalaisuuksia on maailma pullollaan ja kuten kirjassa, aina niitä ei pystytä selvittämään aikuismaisen asiallisesti. Elämä kulkee kulkuaan ja mikä oli tarkoitus kertoa jääkin kaiken elämisen tohinassa sanomatta. Tarkoituksella tai sitten ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Vuoriston kirja on hieno todistus yhdestä prosessista, jossa tehty saadaan korjattua ja osapuolet lähestyvät toisiaan ymmärryksen kautta. Kirjan sanoma lienee kuitenkin selvä: kertokaa hyvät vanhemmat lapsillenne jo näiden ollessa pieniä kaikki mikä kerrottava on!

Yritin muuten löytää lisätietoja kirjailijasta itsestään mutta nähtävästi häneltä ei ole ilmestynyt uutta teosta vuoden 2010 jälkeen. Listalta löytyy kuitenkin kahdeksan teosta ja muun muassa Runeberg-ehdokkuus. Kahden lukemani kirjan jälkeen aion ehdottomasti tutustua myös muuhun tuotantoon!

**
Sari Vuoristo: Loppu hyvin
Gummerus 2006
Kirjastokappale


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi12/12/16 11:22

    Minä en ole lukenut Sari Vuoristoa ennen, mutta juuri löysin kirpputorilta hänen novellikokoelmansa Irti. Odotan mielenkiinnolla, millainen se on.

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee12/12/16 12:25

    Vuoristo onkin salaperäinen kirjailija, kirjoja löytyy kirppareilta ja kirjakauppojen alehyllyiltä mutta itse kirjailijasta on vähän tietoa. Sen sijaan kaikki löytämäni (muutamat) blogikirjoitukset ovat positiivisia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...
24 kommenttia
Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...
18 kommenttia
Lue lisää