Siirry pääsisältöön

Sari Vuoristo: Loppu hyvin (2006)


Kirjastomme piskuiselta suomenkieliseltä osastolta osui silmiini Sari Vuoriston kirja. Hetkinen, enkös ole lukenut Vuoristoa aiemminkin ja peräti pitänytkin? Kyllä vain, kotoa löytyi jostakin alelaatikosta ostamani novellikokoelma "Säätiedotus merenkulkijoille" (2008) jonka avausnovelli "Sumu" on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vuoristo kirjoittaa kaunista ja soinnikasta suomea ja tarinat ovat kuin akvarelleja, jotka jättävät lukijan mieleen tunnemuiston pitkäksi aikaa.

Myös tämä nyt lukemani "Loppu hyvin" on aihepiiriltään merellinen. Kaikki alkaa Jäämereltä:

Minä opin Jäämeressä uimaan.
     Minulla on siitä selvä muistikuva, laihoista käsistä jotka lohkaisivat vettä, ja kuinka vesi ympäröi ensiksi nilkat.
     Mutta: höpöhöpö, ne sanovat. Mitä sinä nyt oikein puhut, ethän sinä ole millään voinut, usko jo. Höpö höpö, emmehän me ole koskaan edes olleet siellä.

 Karoliinalla on muisto, joka on seurannut häntä koko elämän. Jäämeri ei jätä häntä rauhaan vaikka perhe väittää kaiken olevan vain mielikuvitusta. Aikuisena Karoliina saa vihdoin tietää häntä koskevan suuren salaisuuden ja välit äitiin katkeaa. Äiti on valehdellut, pimittänyt totuuden mutta pahin petos on se kuinka äiti on mitätöinyt Karoliinan vahvimman lapsuudenmuiston. Totuuden paljastuttua Karoliinan on koottava lapsuutensa palaset uudelleen yhteen.

"Loppu hyvin" on psykologisen tarkasti kirjoitettu kuvaus perhesuhteista ja erityisesti sisarten välisestä tasapainoilusta. Kirjan teema, petos, kytee jossakin pinnan alla muuttumatta kuitenkaan koskaan avoimeksi kismaksi. Tarinan kulkua avataan eri näkökulmista jolloin lukija saa mahdollisuuden luoda oman mielipiteensä tapahtuneesta. Ja lopussa, kuten kirjan nimikin lupaa, Karoliina tekee sovinnon menneisyytensä kanssa. Klassisesti tämä tapahtuu kun hän synnyttää oman lapsen.

Vastaavia perhesalaisuuksia on maailma pullollaan ja kuten kirjassa, aina niitä ei pystytä selvittämään aikuismaisen asiallisesti. Elämä kulkee kulkuaan ja mikä oli tarkoitus kertoa jääkin kaiken elämisen tohinassa sanomatta. Tarkoituksella tai sitten ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Vuoriston kirja on hieno todistus yhdestä prosessista, jossa tehty saadaan korjattua ja osapuolet lähestyvät toisiaan ymmärryksen kautta. Kirjan sanoma lienee kuitenkin selvä: kertokaa hyvät vanhemmat lapsillenne jo näiden ollessa pieniä kaikki mikä kerrottava on!

Yritin muuten löytää lisätietoja kirjailijasta itsestään mutta nähtävästi häneltä ei ole ilmestynyt uutta teosta vuoden 2010 jälkeen. Listalta löytyy kuitenkin kahdeksan teosta ja muun muassa Runeberg-ehdokkuus. Kahden lukemani kirjan jälkeen aion ehdottomasti tutustua myös muuhun tuotantoon!

**
Sari Vuoristo: Loppu hyvin
Gummerus 2006
Kirjastokappale


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi12/12/16 11:22

    Minä en ole lukenut Sari Vuoristoa ennen, mutta juuri löysin kirpputorilta hänen novellikokoelmansa Irti. Odotan mielenkiinnolla, millainen se on.

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee12/12/16 12:25

    Vuoristo onkin salaperäinen kirjailija, kirjoja löytyy kirppareilta ja kirjakauppojen alehyllyiltä mutta itse kirjailijasta on vähän tietoa. Sen sijaan kaikki löytämäni (muutamat) blogikirjoitukset ovat positiivisia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää