Siirry pääsisältöön

Anne Enright: The Green Road (2015)


Joulu! Nyt se on täällä taas, halusimme tai emme. Itse nautin joulusta mutta ymmärrän heitä joille se aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Jouluun latautuu niin paljon odotuksia ja vaatimuksia joten ei ihme, että joskus menee pieleen.

Anne Enrightin romaani The Green Road (ei vielä suomennettu) rakentuu perinteisen "jouluksi kotiin"- teeman ympärille. Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka on nimetty "Leaving" ja "Coming home".  Kirjassa on mielenkiintoinen rakenne, se alkaa nimittäin viidellä novellin tyyppisellä luvulla, joissa kussakin esitellään yksi kirjan henkilöistä. Lisäksi kirjailija on valinnut novelleille eri ajat ja paikat mikä tuo tehokkaasti esille kirjan "hajonneen perheen" asetelman.

Aloitusnovelli kuvaa perheen nuorimmaista Hannaa lapsuudenkodissa vuonna 1980, jolloin perhe on vielä alkuperäisessä koossa. Seuraavassa novellissa olemme New Yorkissa ja vuodessa 1991. Papin uraa suunnitellut Dan on muuttanut kaupunkiin ja yrittää kotiutua aids-epidemian haavoittamaan homoyhteisöön. Constancen saamme tavata 1997. Hän asuu edelleen lähellä äitiään ja on perustanut oman perheen. Perheen toinen poika Emmet on avustustyöntekijänä Afrikassa, jossa hänet kuvataan Malissa vuonna 2002. Lopuksi saamme tavata vielä perheen äidin Rosaleenin perheen kodissa 2005.

Toisessa osassa perheen lapset tulevat viettämään joulua kotipaikkakunnalleen. Äiti on ilmoittanut myyvänsä talon, jossa hän asuu nyt yksin perheen isän kuoltua, joten tämä olisi viimeinen joulu lapsuudenkodissa. Tarinan taustalla häilyy se varjo, jonka me lukijat jälkiviisaana osaamme jo arvata - kiinteistökauppa käy vielä kuumana ja tästä kultasuonesta haluaa Rosaleenkin osansa.

Mutta kaikki nämä ulkoiset tapahtumat ovat vain rekvisiittaa Enrightin romaanissa. Pääosaan nousevat perheenjäsenten väliset jännitteet ja perheen sisäinen dynamiikka, erityisesti suhteessa äitiin. Enright kuvaa pirullisen taitavasti ne pienet kommentit ja silmäykset, jotka hallitsevat perheenjäsenten välisiä suhteita. Lisäksi pidin erityisesti siitä miten kirjailija myös jättää kertomatta, jolloin lukijan on itse mietittävä mahdollisia selityksiä aukkokohdille. Harvoin haluan lukea kirjoja uudestaan mutta tämä kirja suorastaan vaatii sitä!

Kirjan lopussa, itse joulupäivänä, tapahtuu käänne, jolloin perhe joutuu unohtamaan erimielisyytensä ja kokoamaan voimansa. Enright onnistuu välttämään turhan sentimentaalisuuden ja pystyy pitämään jännitteen loppuun asti.

She looked on her children as though we were a wonder to her, and indeed we were a bit of a wonder to ourselves. We had been, for those hours on the dark mountainside, a force. A family.

LUKURAUHAISAA JOULUA!

**
Anne Enright: The Green Road
Jonathan Cape. London 2015
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Luin joku aika sitten Enrightin romaanin The Forgotten Waltz ja aiemmin olen lukenut häneltä The Gathering. Kumpaankaan en oikein päässyt sisään tai jotenkin niin, että vaikka olivatkin sinänsä hienoja, niin jotain jäi puuttumaan.

    Tässä kirjassa rakenne vaikuttaa tosi kiinnostavalta, joten pitänee antaa Enrightille vielä kolmas mahdollisuus. Jos tämänkin kanssa käy huonosti, niin sitten annan olla ja keskityn toiseen irlantilaiseen eli Edna O'Brieniin, jolta olen lukenut vasta yhden kirjan, mutta se salpasi hengen.

    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Rauhallista joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. En ole aikaisemin lukenut Enrightiltä mitään mutta luin arvion ruotsinnoksesta ja kiinnostuin. Tykkään tällaisista perhehässäkkäkirjoista! Osa henkilöistä oli selvästikin kirjailijalle rakkaampia kuin toiset, erityisesti Dan ja Constance joista haluaisin lukea kokonaiset romaanit pelkästään heistä.

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän sinä tästä kirjoitit! Pidin myös tässä kovasti tuosta kuvailemastasi kommenttien ja silmäysten pirullisen tarkasta kuvaamisesta. Siinä Enright vaikuttaa olevan taitava. Ja joulun aikaan tämä oli varsin sopiva teos, vaikkei nyt mikään hilpeä olekaan.

    VastaaPoista
  5. Piti vähän sulatella tätä kirjaa :) Jossain wikipedia-artikkelissa Enrightiä kuvailtiin myös "zeitgeist-kirjailijaksi" ja se pisti silmään tässä kirjassa. Ja joulukirja tosiaan, ihan hyvää vastapainoa tällaisena realistisempana joulutarinana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...