Siirry pääsisältöön

Amy


Eilen saimme kuulla uutisen George Michaelin äkillisestä kuolemasta. "Taas yksi tähti poissa!" Tähtiä lähtee mutta harvat heistä kuitenkaan jäävät loistamaan kollektiiviseen tajuntaamme kuten esimerkiksi Elvis tai Marilyn. Mutta yhden soisin jäävän muistoihimme - ei kohtalonsa vuoksi vaan nimenomaan musiikillisen suuruutensa vuoksi.

Amy Winehouse on edelleen suuri arvoitus. Mistä sielujensa syövereistä hän ammensi kaiken sen lyriikan, musiikin ja käsittämättömän vivahteikkaan äänensä? Hänhän oli julkisuuteen tullessaan vielä käytännöllisesti katsoen lapsi mutta kuulosti jo kaiken nähneeltä.

I can't play myself again
I should just be my own best friend
Not fuck myself in the head
With stupid men...

Amy astui elämääni vasta pari vuotta kuolemansa jälkeen kun satuin näkemään televisiossa konserttinauhoituksen Amyn uran alkuvaiheilta. Siihen asti olin mielessäni yhdistänyt Amy Winehousen "siihen julkkislaulajaan joka kuoli huumeisiin" mutta yhtäkkiä seisoin suu auki television edessä. Se tyttöhän osasikin oikeasti laulaa! Ja mikä ääni... Hankin Amyn isän kirjoittaman kirjan tyttärestään ja järkytyin. Isä kertoi koko tarinan lapsuutta ja huumetaistelua myöten. Amyn itsetuhoisuus tuntui käsittämättömältä.

I don't ever want to drink again
I just need a friend
I'm not gonna spend ten weeks
Have everyone think I'm on the mend.
And it's not just my pride
It's just till these tears have dried.

Mutta palaset loksahtivat paikoilleen vasta kun näin Asif Kapadian dokumenttielokuvan "Amy". Se paikkaa kaikki ne aukkokohdat, jotka isä oli - nyt ymmärrettävistä syistä - jättänyt pois omasta kirjastaan. Amy oli kärsinyt jo lapsena masennuksesta ja bulimiasta saamatta niihin kunnon apua. Viimeinen tikki oli vanhempien avioero, jolloin isän läsnäolo Amyn elämässä väheni. Amy tunsi jääneensä tuuliajolle ja otti ohjat omiin käsiinsä.

Suurin tragedia lienee kuitenkin ollut se, että Amy oli sielunpohjiaan myöten lauluntekijä ja jazzmuusikko. Kuten Tony Bennett sanoo dokumentissa, Amy ei ollut suurten lavojen artisti vaan Ella Fitgeraldin ja Billie Holidayn veroinen intiimien klubien esiintyjä. Amyn henkivartija kertoi Amyn jopa sanoneen, että antaisi pois lauluäänensä jos vain saisi kävellä rauhassa kadulla. Hänelle julkisuus ja menestys olivat musiikintekemisen varjopuolia.

Näin dokumentin eilen toistamiseen ja kaivoin hyllystä esiin myös Mitch Winehousen kirjan. Suosittelen Kapadian Amy-elokuvaa, jossa on paljon videomateriaalia Amysta itsestään "puhuvien päiden" sijaan. Amyn isän kirjaa en suosittele muuten kuin pinttyneimmille faneille. Mutta kuunnelkaa Amy Winehousea ja muistakaa hänet!

Kaikkia liian varhain lähteneitä tähtiä muistaen... "When I am laid, am laid in earth, may my wrongs create. No trouble, no trouble in thy breast. Remember me, remember me, but ah! Forget my fate..."





**
Amy Winehouse: Tears Dry On Their Own
Amy Winehouse: Rehab

Mitch Winehouse: My Daughter Amy (2013)

Asif Kapadia: Amy (2015)

Henry Purcell: Didon valitus oopperasta 'Dido ja Aeneas'

Kommentit

  1. Dokumentti on varmasti mielenkiintoista katsottavaa, koska no... Amy. En ole varsinainen fani, joten kirja ei ehkä iskisi, mutta Amyn ääni. Pitääkin kuunnella pitkästä aikaa :)
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Filmiä suosittelen jos olet vähääkään kiinnostunut! Se Amy jonka itse muistan on se nuori uran alkuvaiheen Amy, joka onneksi on paljon esillä dokumentissä./ Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...