Siirry pääsisältöön

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

 

Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin.

Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat:

TAKINKÄÄNTÖ

Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään...

NOSTALGIATRIPPI

Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha!

KAUNEIN KANSI

Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut.

JALAT ALTA -LUKUKOKEMUS

Tämä kirja jakaa lukijansa vahvasti, itse pidin erittäin paljon!

SAINPAS LUETTUA

Tämän kirjan lukeminen oli iso saavutus, mutta tunsin vahvasti, että Miki Liukkoselta tulisi nyt lukea ainakin yksi teos. Harmi vain, että aloitin sieltä vaikeammasta päädystä.

YLLÄTTÄJÄ

Löysin kirpparilta Erica Jongin teoksen, jonka luettuani imuroin paikalliset kirjastoni kaikesta mitä Jong on kirjoittanut. Kaupan päälle luin vielä Jongin tyttären tuoreen kirjan nyt jo dementoituneesta äidistään, joka heittikin koko stoorin lopuksi aivan päälaelleen. 

PARAS SEURALAINEN

Seela Sellan tarinointia olisin lukenut kevyesti vielä toiset 600 sivua!

OLISI PITÄNYT JÄTTÄÄ LUKEMATTA

Olen suuri Joan Didion -fani ja tiedän hänen olleen hyvinkin ristiriitainen persoona. Mutta tässä Lili Anolikin kirjassa on aivan liikaa pahansuopuutta ja ilkeää juoruilua ja kaduin lopulta, että olin ylipäänsä tarttunut kirjaan. 

KIRJA, JONKA HALUAN LUKEA UUDESTAAN

Petri Tammisen ytimekäs ja tarkoin punnittu teksti kätkee niin paljon rivien väliin, että tämä on ehdottomasti jossain vaiheessa luettava uudestaan.

VUODEN VAIKUTTAVIN KIRJA

Tämä japanilaisen Michiko Aoyaman kirja saattaa olla se teos, joka lopulta muutti vuoden aikana lukemistani kirjoista eniten omaa ajatusmaailmaani. Luin kirjan alkuvuodesta ja olen palannut siihen ajatuksissani monen monta kertaa. 


***

Vuosi 2026 alkaa kohdallani jännittävästi, sillä toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja lähden kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Blogissani saattaa olla siis tammikuussa hiljaista, mutta instassa on luvassa tuoreita Berliinin tunnelmia!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2026, KIRJAYSTÄVÄNI! 



Kommentit

  1. Enpä ollut lukenut yhtään esille nostamistasi kirjoista. Sain vinkkejä.
    Hyvää Berliinin-matkaa ja onnea opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä myös pari vinkkiä kirjoista, joita ei kannata lukea 😅

      Poista
  2. Hyvää uutta lukuvuotta ja ihanaa reissua Berliiniin <3

    VastaaPoista
  3. Tässä on useampi tuttu kirja. Tuo Lili Anolikin Didion & Babitz alkoi tietenkin kiinnostaa.
    Hyvää opintomatkaa ja muuta hyvää ensi vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kirjan aihe on todella kiinnostava mutta toteutus kehno 🫤 Kirjan kirjoittaja on estoitta Babitzin puolella, joten Didion saa kuulla kunniansa. En oikein edes ymmärrä, miksi Didion oli vedetty tähän soppaan mukaan. Todennäköisesti siksi, että Babitzin on ihan kiinnostava henkilö mutta ei kuitenkaan niin kiinnostava, että olisi riittänyt yksinään kirjan aiheeksi. Siksi tässä on sitten mukana kaikki Even Joania kohtaan tuntemat kaunat...

      Poista
  4. Hyvää Berliinin-matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki!! Nyt jo kotona, onnistuneen matkan jälkeen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...