Siirry pääsisältöön

Kun keski-ikäinen ihminen alkaa miettiä elämäänsä uusiksi

 


Olin todella hämmästynyt kun viime vuoden lukusaldoani laskiessani sain tulokseksi 90 luettua kirjaa. Yleensä luen noin 60-70 kirjaa vuosittain. Mutta sitten äkkäsin, että aloin viime vuonna käydä tiheämmin toimistolla töissä, mikä taas tarkoitti enemmän metrossa istumista. Ja metrossa luen aina kirjaa. Yksi toimistopäivä tarkoittaa 2 x 42 minuuttia lukuaikaa!  

Luenkin sitten työmatkoillani ihan kaikkea, laidasta laitaan. Ainoa kirja, jota en vuoden aikana kelpuuttanut mukaan, oli Heini Junkkaalan Saisio-kirja, mutta sekin seuloutui vain kokonsa vuoksi. 1000 sivua on yksinkertaisesti liikaa.

Joskus kohdalle osuu kirja, joka on kuin räätälöity työmoodiin pääsemiseksi. Sellainen oli tämä Michiko Aoyaman "What you are looking for is in the library". Ja kiitos siitä, että ylipäänsä löysin kirjan menee Elegialle, jolta olen saanut paljon muitakin osuvia vinkkejä aasialaiseen kulttuuriin liittyen. Elegia kirjottaa omassa postauksessaan Aoyaman kirjasta, että se on "toiveikas ja lohdullinen olematta siirappinen". Hän jopa lupaili, että tämä saattaisi palauttaa uskon ihmiskuntaan. Ja kyllä - näin kävi!

Kirja sisältää viiden eri ihmisen elämäntarinan, joilla kaikilla on jonkinlainen pattitilanne elämässä, monilla juuri työuraan liittyen. Kaikkien tiet vievät kuin sattumien kautta paikallisessa toimintakeskuksessa sijaitsevaan kirjastoon, jossa työskentelevät kirjastonhoitaja Sayuri Komachi sekä kirjastoharjoittelija Nozomi Morinaga. Tämä parivaljakko onnistuu palauttamaan kunkin viidestä henkilöstä taas raiteilleen. Tähän tarvitaan kirjastonhoitajan tiukka kysymys "Mitä etsit?" ja etsittyjen kirjojen päälle bonuskirja, joka on jotain aivan muuta kuin henkilö on tullut hakemaan. Mutta juuri tästä kirjasta löytyy aina lopulta vastaus siihen alkuperäiseen kysymykseen. Maagista!

Sain kirjasta niin monta hyvää ja oivaltavaa elämänohjetta, että mietin jo pitäisikö tämä kirja hankkia omaan hyllyyn. Mutta ehkä riittää, jos pistän ne tähän nyt muistiin:

Ensinnäkin, ei tarvitse pistää koko elämää uusiksi jos haluaa toteuttaa jonkun haaveen. Elämää voi yrittää suunnata pikkuhiljaa siihen suuntaan, että pystyy tekemään myös itselleen tärkeitä asioita. Palkkatyö, jos sellainen on, voi olla todella hyödyllinen tulonlähteenä, jonka turvin voi sitten toteuttaa itseään muilla elämänalueilla.

Ja sitten ehkä se tärkein ohje: kaiva sieltä, missä seisot. Rakenna ympärillesi yhteisö, jossa viihdyt ja jonka kanssa voit yhdessä rakentaa maailmaa sellaiseksi, jossa viihdyt. Aoyaman kirjan kaunein sanoma on juuri yhteisöllisyys ja se miten tärkeitä asioita voi oppia yllättäviltäkin tahoilta. Kun puhuu haaveistaan ääneen, ne saattavat yhtäkkiä lähteä lentoon.

On myös turha stressata tulevasta, tärkeintä on elää tässä ja nyt. Kannattaa tehdä asioita, esimerkiksi opiskella, vaikka ei välttämättä ole vielä selvillä mihin suuntaan on menossa. Pahin virhe on, jos jää vain odottelemaan jotain "jumalaista" sattumaa tai tienviittaa. Koska sitten kun se "sattuma" tulee, on paikalleen jämähtänyt kivi sammaloitunut jo aikoja sitten.

**

Sattumoisin luin samoihin aikoihin työpaikan lounaskeittiössä artikkelin Svenska Dagbladetissa (valitettavasti maksumuurin takana), jossa ruotsalainen historioitsija David Larsson Heidenblad miettii keski-iän mukanaan tuomia muutoksia ja miten niihin pitäisi suhtautua. Hän siteeraa Herminia Ibarran kirjaa "Working identity; Unconventional strategies for reinventing your career" vuodelta 2003, jossa Ibarra painottaa meillä kaikilla olevan monia "mahdollisia itsejä" (possible selves). Näitä ei voi kuitenkaan löytää vain kirjoja lukemalla tai itsekseen ajattelemalla vaan nimenomaan tutkimalla, mitä erilaiset vaihtoehdot käytännössä tarkoittaisivat. 

Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi jonkun sivutoimen ottamista tai muunlaisten kokeilujen harjoittamista. Ibarran tutkimustyö osoittaa, että jos haluaa muuttaa elämäänsä on käännyttävä pikemminkin ulos- kuin sisäänpäin. Keski-iässä oleva ihminen kehittää uusia identiteettejä ja olosuhteita nimenomaan tekojen kautta.

Olen itse juuri sellaisessa solmukohdassa, jossa mietin työuralleni uutta polkua ja ehkä juuri sen takia tämä Aoyaman kirja sai pääni surisemaan. Ehkäpä palaan vielä tuohon Ibarrankin kirjaan täällä blogissani, tulin nimittäin siihen tulokseen että se kirja on saatava pikimmiten omaan hyllyyn. 

Kokeiluja olen jo tehnytkin, työurani ohessa. Saksankielen opiskeluni on todella arvoituksellinen ovi - löytyisikö sieltä jotakin uutta? Nämä blogikirjoituksenikin näen myös hyödyllisenä "kokeiluna" - olisiko minusta kirjoittamaan pidempiäkin tekstejä?

Juuri nyt, Aoyaman kirjan luettuani, tunnen oloni rauhalliseksi. Ei kannata stressata, pääasia että teen itselleni mieleisiä asioita ja tapaan ihmisiä. Aika näyttää sitten, mitä kaikkea tästä ihmisestä tulikaan.

**

Michiko Aoyama: What you are looking for is in the library (Doubleday 2023)

Englanniksi kääntänyt Alison Watts


Kommentit

  1. Kiinnostava kirja. Toivottavasti se käännetään suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomennos olisi tosiaan paikallaan tälle kirjalle!

      Poista
  2. Ihan mahtavaa kuulla, että luit tämän ja vieläpä pidit! Joskus kun kehuu paljon kirjaa, niin syntyy huoli, että entäs jos se sitten muiden mielestä onkin ihan paska :D Vaikka makuasioitahan nämä ovat, mutta selkeästi olet saanut tästä irti sellaista iloa ja rauhaa, jota itsekin koin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä kirja "resonoi" täydellisesti tämän hetkisen elämäntilanteeni kanssa 😀 Silläkin kun on merkitystä, milloin sen kirjan lukee - monta kertaa joku aikaisemmin kesken jäänyt kirja onkin sitten myöhemmin ollut yllättäen todella kiinnostava. Kiitos vielä vinkistä!! (Tunnistan tuon huolen kun jotakin kirjaa kehuu maasta taivaisiin ja sitten toinen sanookin vain, että se oli ihan ookoo 🤨)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...