Siirry pääsisältöön

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

 


Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen. 

What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances.

Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti. 

Calm lives?!

Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloista, avioliitto oli lisäksi ainoa keino taata turvaisa aikuiselämä.  Joten jos vain joku sopivan oloinen nuori mies (tai vanhempikin!) karautti hevosellaan näköpiiriin, siitä alkoi välittömästi kiihkeä spekulointi. 

Myös Jane Austenin oma elämä (kannattaa katsoa kiitetty draamadokumentti (Jane Austen: Rise of a Genius) todistaa tästä naista syrjivästä yhteiskuntajärjestyksestä. Austenin isän kuoltua perheen naiset, äiti ja kaksi tytärtä, jäivät pennittömiksi ja täysin perheen poikien armoille. Cassandra-siskon sulhanen oli kuollut ennen kuin pari ehti avioitua ja Janen ensimmäinen rakkaus oli ylhäisemmästä luokasta, joka ei hyväksynyt Janea sukuun. 

Jane alkoi kirjoittaa tarinoita ensin perheensä huvitukseksi ja sai paljon tukea etenkin isältään. Isä yritti myös saada tyttärensä romaanin julkaistuksi, mutta tuloksetta. Isän kuoleman jälkeen Jane ymmärtää, että ainoa keino säällisen elannon ansaitsemiseen oli saada romaanit julkaistua. Jane pistää kaiken peliin - ja loppu on historiaa.

Austen on jo kauan tunnustettu osaksi maailmankirjallisuuden kaanonia. Eikä Austenin lukijakunta ole rajoittunut pelkästään naisiin: 1900-luvun alussa syntyi mielenkiintoinen ilmiö kun oppineet miehet muodostivat oman fanikerhon, "janeitistit". 

Termi "janeitism" syntyi todennäköisesti Rudyard Kiplingin samannimisessä novellissa, jossa hän kertoo joukosta ensimmäisen maailman sodan sotilaita, jotka lukevat Jane Austenia. Kipling itse totesi vuonna 1915, että mitä enemmän hän lukee Jane Austenia, sitä enemmän hän "ihailee, kunnioittaa ja tuntee hartautta".

Ja yhä vain Jane Austen vaikuttaa meidänkin aikamme kirjallisuuteen. Nykyään niin suosittu trooppi Enemies to lovers saa alkunsa Austenin romaanista Ylpeys ja Ennakkoluulo. Elisabethin ja Darcyn rakkaustarina saa myöhemmin uuden modernin twistin Bridget Jonesin kautta.

Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomioni kiinnittyy Elisabeth Bennetin äitiin, Rouva Bennetiin. Muistattehan tuon koomisen hahmon, joka hermoilee ja stressaa tytärtensä avioliittokuvioita. Carol Shields kysyy kirjassaan Jane Austen olemmeko me lukijat olleet epäoikeudenmukaisia juuri Rouva Bennetin suhteen. 

Shieldsin mukaan Rouva Bennetin voisi nähdä myös "järkähtämättömänä realistina". Hän ymmärtää mihin perikatoon tyttäret - ja hän tytärten mukana - voi joutua aviomiehen kuollessa, jos talousasiat eivät ole kunnossa. Perheen isää, Herra Bennetiä, asia ei näy vaivaavan. Ei siis ihme, että Rouva Bennetillä hermo on kireällä. Ja Jane Austenin äidistä tiedetään, että myös hän hermoili tyttäriensä avioliittomahdollisuuksista.

Olemmeko lopulta edes päässeet kovinkaan pitkälle 1800-luvun avioliittomarkkinoista? Kuten Ruotsin television Babel-kirjallisuusohjelman toimittaja Jessika Gedin huomauttaa, meillä on nykyisten deittisovellusten kautta varsin samanlainen arviointijärjestelmä, jota ohjaavat raha ja status. Lisäksi vahvat poliittiset voimat haluavat rajoittaa naisen asemaa. Jane Austen olisi varmasti löytänyt kirjojen aiheita myös tästä ajasta.

Lopuksi vielä tunnustus: en ole lukenut yhtäkään Jane Austenin kirjaa. Sen sijaan olen nähnyt lähes kaikki filmatisoinnit, joten tarinat ja henkilöhahmot ovat tuttuja. Mutta saan nyt siis iloita siitä, että minulla on vielä koko Austenin kirjallinen tuotanto odottamassa!

**

Carol Shields: Jane Austen (suomentanut Maria Lyytinen, Ajatus Kirjat 2007)




Kommentit

  1. Oi, miten paljon lukuiloa sinulla onkaan edessäsi! Austenin koko tuotanto ihkaensimmäistä kertaa. Vaikka moni filmatisointi hieno onkin, eivät ne vedä vertoja kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Austeniin myös kirjallisesti! Aloitin Emmasta!

      Poista
  2. 250 vuotta! Olen lukenut joitain Austenin kirjoja uudelleen ja katsonut myös elokuvia ja sarjoja uudelleen. Aika hyvin valotat rouva Bennetin asemaa ja hänen huoltaan tyttöjen naimisiin saattamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tuoreen dokumenttisarjan Austenin elämästä ja ymmärsin kuinka vaikea se naisen asema tuohon aikaan olikaan. Austen käsittelee aihetta paljolti huumorin ja ironian kautta, mutta onhan se ollut todella traaginen paikka.

      Poista
  3. Hyvin olet perillä Austenin tuotannosta. Kyllä Austenin tuotantoon perehtyy myös elokuvista, jopa melkein paremmin. Olen katsonut kaiken ja moneen kertaan ja aion katsoa edelleen.
    Olen kyllä lukenut kirjatkin, mutta elokuvat ja tv-sarjat ovat niin hyvin tehtyjä, että katson niitä mielelläni.
    Nyt kiinnostaa tuo elämäkertakirja. Olen myös Carol Shieldsin fanittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brittiläiset filmatisoinnit ovat todellisia helmiä! En ole oikein edes osannut kaivata niitä alkuperäisiä kirjoja, mutta haluan kuitenkin syventää tätä Austen-tuntemustani eli luku-urakka odottaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...