Saksaa puolin ja toisin

Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta.

Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhteiskunta, jota vasten Grenouillen groteski ihmiskohtalo paikoin kuvottaa, mutta paikoin myös liikuttaa. Kirjan loppu on yksi dramaattisimpia, joita on tullut luettua.

Süskindin kirja on täynnä symboliikkaa ja intertekstuaalisia viitteitä ja niistä kiinnostuneille löytyy runsaasti oheiskirjallisuutta. Itse tutkailin jo tutkimusta, jossa on tarkasteltu kirjan eläinsymboliikkaa. Tätä lukiessa saivat siis älynystyrät kyytiä, mutta tunnepuolella tarina jätti minut lukijana harmi kyllä vähän viileäksi.

Hieno tunne kuitenkin, että olen tämän nyt lukenut sillä 41 vuoden ajan olen vahvasti tuntenut, että Parfyymi on yksi niistä kirjoista jotka tulisi lukea. Tehtävä siis suoritettu!

Patrik Süskind: Das Parfüm (1985, suomennettu nimellä Parfyymi)

***

Mukana reissussa oli pari muutakin kirjaa, mutta ne jäivät kun matkakohde tarjosi kiitettävän määrän virikkeitä. Postauksen lopussa odottaa muutama kuvamuisto.

Kotona huomasinkin sitten, että yksi kirjastokirjoista odottaa jo seuraavaa lukijaansa, joten se piti kiireesti saada alta pois. Onneksi kirja on ohut, ruotsinnoksena vain 130 sivun mittainen. Mutta kirjailija Vincenzo Latronico on saanut mahtumaan näihin sivuihin paljon!

Kirjailija tulee Italiasta, mutta kirjan tarina sijoittuu Berliiniin – kaupunkiin, josta pidän todella paljon. Joten vahva Saksa-yhteys tälläkin kirjalla. Tämä Booker-palkinnon lyhytlistallekin yltänyt kirja on suosittu: Tukholman kirjaston jonossa on yli 200 varausta, mikä on täällä paljon!

Berliinissä diginomadeina työskentelevät expatit Anna ja Tom ovat onnistuneet rakentamaan insta-ystävällisen elämän uudessa kotikaupungissaan. Parin koti ja vapaa-aika tarjoavatkin hienot kulissit ja sometykkäysten virta on ehtymätön. Uuden asuinmaansa kieltä he eivät kuitenkaan ole opetelleet ja ystäväpiiri koostuu lähinnä muista ulkomaalaisista. Lähiyhteisö tuntuu toisaalta kovin pinnalliselta, mikä korostaa Annan ja Tomin täydellisen symbioottista suhdetta. He ovat sekä rakastavaisia että työtovereita ja tuntuvat viettävän kaiken ajan yhdessä.

Tarina kuvaa parin elämää sosiaalisesta mediasta tutun kuvaston kautta, mikä luo vaikutelman sekä pinnallisuudesta että tuttuudesta. On pieni järkytys itsellenikin huomata kuinka hyvin pystyn samastumaan kirjan esittelemiin kulisseihin! Latronico onnistuu kuitenkin herkullisella tarkkuudella kuvaamaan sen hetken kun kulissien tyhjyys paljastuu. Instagramin kiiltokuvapintaa todellinen elämä ei tosin pääse rikkomaan ja kulissit jatkavat omaa elämäänsä. Mutta tarinan lopussa on pieni cliffhanger kun kirjailija antaa ensimmäisen tarkan aikamääritelmän tarinalleen. Me pandemian kokeneet tiedämme mitä on tulossa...

Vincenzo Latronico: Le perfezioni (2022), suomennettu nimellä "Täydellistä" (Gummerus 2026)

***

Elbphilharmonie

Grüne Bunker

Timmendorfer Strand

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...