Siirry pääsisältöön

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

 


Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen. 

What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances.

Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti. 

Calm lives?!

Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloista, avioliitto oli lisäksi ainoa keino taata turvaisa aikuiselämä.  Joten jos vain joku sopivan oloinen nuori mies (tai vanhempikin!) karautti hevosellaan näköpiiriin, siitä alkoi välittömästi kiihkeä spekulointi. 

Myös Jane Austenin oma elämä (kannattaa katsoa kiitetty draamadokumentti (Jane Austen: Rise of a Genius) todistaa tästä naista syrjivästä yhteiskuntajärjestyksestä. Austenin isän kuoltua perheen naiset, äiti ja kaksi tytärtä, jäivät pennittömiksi ja täysin perheen poikien armoille. Cassandra-siskon sulhanen oli kuollut ennen kuin pari ehti avioitua ja Janen ensimmäinen rakkaus oli ylhäisemmästä luokasta, joka ei hyväksynyt Janea sukuun. 

Jane alkoi kirjoittaa tarinoita ensin perheensä huvitukseksi ja sai paljon tukea etenkin isältään. Isä yritti myös saada tyttärensä romaanin julkaistuksi, mutta tuloksetta. Isän kuoleman jälkeen Jane ymmärtää, että ainoa keino säällisen elannon ansaitsemiseen oli saada romaanit julkaistua. Jane pistää kaiken peliin - ja loppu on historiaa.

Austen on jo kauan tunnustettu osaksi maailmankirjallisuuden kaanonia. Eikä Austenin lukijakunta ole rajoittunut pelkästään naisiin: 1900-luvun alussa syntyi mielenkiintoinen ilmiö kun oppineet miehet muodostivat oman fanikerhon, "janeitistit". 

Termi "janeitism" syntyi todennäköisesti Rudyard Kiplingin samannimisessä novellissa, jossa hän kertoo joukosta ensimmäisen maailman sodan sotilaita, jotka lukevat Jane Austenia. Kipling itse totesi vuonna 1915, että mitä enemmän hän lukee Jane Austenia, sitä enemmän hän "ihailee, kunnioittaa ja tuntee hartautta".

Ja yhä vain Jane Austen vaikuttaa meidänkin aikamme kirjallisuuteen. Nykyään niin suosittu trooppi Enemies to lovers saa alkunsa Austenin romaanista Ylpeys ja Ennakkoluulo. Elisabethin ja Darcyn rakkaustarina saa myöhemmin uuden modernin twistin Bridget Jonesin kautta.

Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomioni kiinnittyy Elisabeth Bennetin äitiin, Rouva Bennetiin. Muistattehan tuon koomisen hahmon, joka hermoilee ja stressaa tytärtensä avioliittokuvioita. Carol Shields kysyy kirjassaan Jane Austen olemmeko me lukijat olleet epäoikeudenmukaisia juuri Rouva Bennetin suhteen. 

Shieldsin mukaan Rouva Bennetin voisi nähdä myös "järkähtämättömänä realistina". Hän ymmärtää mihin perikatoon tyttäret - ja hän tytärten mukana - voi joutua aviomiehen kuollessa, jos talousasiat eivät ole kunnossa. Perheen isää, Herra Bennetiä, asia ei näy vaivaavan. Ei siis ihme, että Rouva Bennetillä hermo on kireällä. Ja Jane Austenin äidistä tiedetään, että myös hän hermoili tyttäriensä avioliittomahdollisuuksista.

Olemmeko lopulta edes päässeet kovinkaan pitkälle 1800-luvun avioliittomarkkinoista? Kuten Ruotsin television Babel-kirjallisuusohjelman toimittaja Jessika Gedin huomauttaa, meillä on nykyisten deittisovellusten kautta varsin samanlainen arviointijärjestelmä, jota ohjaavat raha ja status. Lisäksi vahvat poliittiset voimat haluavat rajoittaa naisen asemaa. Jane Austen olisi varmasti löytänyt kirjojen aiheita myös tästä ajasta.

Lopuksi vielä tunnustus: en ole lukenut yhtäkään Jane Austenin kirjaa. Sen sijaan olen nähnyt lähes kaikki filmatisoinnit, joten tarinat ja henkilöhahmot ovat tuttuja. Mutta saan nyt siis iloita siitä, että minulla on vielä koko Austenin kirjallinen tuotanto odottamassa!

**

Carol Shields: Jane Austen (suomentanut Maria Lyytinen, Ajatus Kirjat 2007)




Kommentit

  1. Oi, miten paljon lukuiloa sinulla onkaan edessäsi! Austenin koko tuotanto ihkaensimmäistä kertaa. Vaikka moni filmatisointi hieno onkin, eivät ne vedä vertoja kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Austeniin myös kirjallisesti! Aloitin Emmasta!

      Poista
  2. 250 vuotta! Olen lukenut joitain Austenin kirjoja uudelleen ja katsonut myös elokuvia ja sarjoja uudelleen. Aika hyvin valotat rouva Bennetin asemaa ja hänen huoltaan tyttöjen naimisiin saattamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tuoreen dokumenttisarjan Austenin elämästä ja ymmärsin kuinka vaikea se naisen asema tuohon aikaan olikaan. Austen käsittelee aihetta paljolti huumorin ja ironian kautta, mutta onhan se ollut todella traaginen paikka.

      Poista
  3. Hyvin olet perillä Austenin tuotannosta. Kyllä Austenin tuotantoon perehtyy myös elokuvista, jopa melkein paremmin. Olen katsonut kaiken ja moneen kertaan ja aion katsoa edelleen.
    Olen kyllä lukenut kirjatkin, mutta elokuvat ja tv-sarjat ovat niin hyvin tehtyjä, että katson niitä mielelläni.
    Nyt kiinnostaa tuo elämäkertakirja. Olen myös Carol Shieldsin fanittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brittiläiset filmatisoinnit ovat todellisia helmiä! En ole oikein edes osannut kaivata niitä alkuperäisiä kirjoja, mutta haluan kuitenkin syventää tätä Austen-tuntemustani eli luku-urakka odottaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...