Siirry pääsisältöön

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)


Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa "nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee.

Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varhaisimmista teoksista, vuonna 1964 ilmestyneen romaanin "Elämä edestakaisin".

Koko maailma mullin mallin, elämä edestakaisin

Eeva Kilpi oli jo julkaissut yhden novellikokoelman ja kaksi romaania ennen tätä evakkoelämästä kertovaa teostaan. Varsinainen läpimurto tuli vuonna 1972 naisen seksuaalisuutta käsittelevällä romaanilla "Tamara". Tuolloin julkaistiin myös Kilven ensimmäinen runokokoelma. Runoutensa Kilpi on perustanut hänelle tärkeisiin teemoihin: rakkaus, naisen elämä, luonto, eläimet ja maailmanrauha. Kilpi kiinnittyy vahvasti hänelle tärkeisiin paikkoihin, niin lapsuudenmaisemiinsa Hiitolaan kuin aikuiselämänsä kesäpaikalle Piskolaan. Kotiseuturakkaus on myös se teema, joka leimaa Elämä edestakaisin -teosta.

Kirjassa eletään talvisodan ja välirauhan aikaa. Helli ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Maila ovat päässeet evakkoon rajan läheisyyteen, poikansa Toivon kanssa elävän Annamarin taloon. Tarina alkaa kuvauksella kuinka talossa majaileva, juuri vihitty nuoripari valmistautuu hääyön viettoon. Morsiamen äiti, myös evakkoon tullut Salme sanailee ja touhuaa talon emännän ja Hellin kanssa. Lukija pääsee nopeasti sisälle naisten arkeen, joka on täynnä maatilan töitä, eläinten hoitoa ja ruuanlaittoa. Kilpi kuvaileekin seikkaperäisesti kuinka pula-ajan ruokahuolto vaati ennen kaikkea kekseliäisyyttä.

Tarinan kaari kuljettaa Hellin ja Mailan ensin evakkoon, sieltä takaisin kotikylään ja lopulta rauhanehtojen pakottamana takaisin lopulliseen evakkoon. Päähenkilöiden kaipuu kotiseudulle kuultaa koko tarinan läpi, kuin kaukaisena haavekuvana. He pääsevät välirauhan aikana takaisin kotiinsa, jonne saapuu myös Hellin aviomies Jaska. Tuota onnea kestää kuitenkin vain vuoden verran. Jaska joutuu takaisin rintamalle ja äiti ja tytär lähtevät uudestaan evakkoon. 

Koti-ikävä on kuitenkin niin kova, että Helli päättää yhtäkkiä, jo perille Annamarin luo päästyään, että nyt lähdetään kuitenkin kotiin. Seuraa kirjan dramaattisin kohtaus kun Helli ja Maila kulkevat hevos- ja lammaslaumoineen vastavirtaan, valtavan evakkovirran kulkiessa vastaan. He pääsevät kotiin ja huomaavat, että kotikylä onkin täynnä elämää. Rintama ei ulottunut vielä niin lähelle. Hetken he saavat elää tutuissa maisemissa, kunnes tulee viimeinen isku - rauha ja sen ehdot. Karjalan kannas luovutetaan Neuvostoliitolle ja koko väestö siirretään lopullisesti.

Sitten minä haluan juoda vielä omasta kaivosta vettä, missään ei ole niin hyvä vesi kuin meidän kaivossamme, joka paikassa muualla minua janottaa aina. Ja minä haluan kulkea vielä kaikki paikat ja sanoa niille hyvästi.

Helli ja Maila majoittuvat vielä kerran Annamarin luo ja käyvät hakeamassa kotitilaltaan kuorman toisensa perään tavaraa ja elintarvikkeita, kunnes tie yhtäkkiä suljetaan ja siviiliväestöltä kielletään pääsy alueelle. Lopulliset jäähyväiset jäävät tekemättä, "lähtö ja poissaolo jäi ainaisesti tuntumaan tilapäiseltä". 

Koska olen lukenut Kilven omaelämäkerrallisen trilogian tuosta ajasta tunnistan tästäkin kirjasta kohtia, jotka lienevät Kilven omakohtaisesti kokemia. Kirjan alun nuoripari on varmastikin Kilven "nuori täti", joka hänkin meni pastorin kanssa naimisiin. Kirjassa vilisee lisäksi mainioita sivuhahmoja, joiden on pakko olla peräisin tosielämästä. Kilpi kuvaa ihmisiään lämmöllä ja huumorilla ja tilanteet piirtyvät lukijan eteen kaikkia yksityiskohtiaan myöten. 

"Elämä edestakaisin" on sydäntäriipaiseva dokumentti sota-ajan naisten elämästä. Kilpi on onnistunut säilömään kirjaansa sota-arkea, kaikkine huolineen ja haaveineen. Toimeliaat naiset huomaavat selviävänsä vaikeistakin tilanteista kipakan huumorin avulla ja yhteen hiileen puhaltamalla. Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 60 vuotta, mutta sen ilmentämä humanismi ja ja ihmiselämän moninaisuuden kuvaus eivät vanhene koskaan.


Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (WSOY 1964)

*

Kirjoitukseni on osa kirjabloggaajien Klassikkohaastetta, joka järjestetään jo 21. kerran. Haastetta vetää tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi.

Kommentit

  1. En jostain syystä ole lukenut vielä Kilven romaaneja. Lähes kaikki muistikirjat on luettu ja ostin juhannuksena runokokoelman Perhonen ylittää tien. Tamara ainakin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamara on minullakin vielä lukulistalla. Ja novellikokoelmiakin Kilveltä löytyy useampi!

      Poista
  2. Olen lukenut paljon Eeva Kilveltä, mutta en tätä. Kiitos, että muistutit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ensimmäiset romaanit ovat tosiaan jääneet vähän unohduksiin, huomasin nyt itsekin että nämähän pitää myös lukea.

      Poista
  3. Minulla Eeva Kilpi on jäänyt tyystin väliin.. syynä kenties se, etten oikein ole runojen lukija. Proosa sen sijaan kyllä maistuu, eli kiitos kun nostit tämän kirja esille! Tässä kesän klassikkohaasteessa on Eeva Kilpi on ainakin toistaiseksi ainut kirjailija, josta löytyy useampi kuin yksi bloggaus (Kirjasähkökäyrän Mai on lukenut Tamaran tähän haasteeseen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Kilpi tunnetaan nykyään ennenkaikkea runoilijana, mutta hän on tosiaan julkaissut paljon myös proosaa. Minua kiinnostavat etenkin nämä evakkoutta käsittelevät tekstit, koska...no, evakon lapsi 😥

      Poista
  4. Ihana juttu, että päädyimme lukemaan Kilven tuotantoa. Noidanlukko löytyy Tamaran lisäksi blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta! Noidanlukkokin on minulla vielä lukematta, täältä Tukholman kirjastoista ei löydy ihan koko tuotantoa 🫤

      Poista
  5. Kyllä Eeva Kilven tuotantoa luetaan! Ja onhan tämä evakkoaihe iätön. Pakolaisuus ei katoa mihinkään niin kauan kun on sotia. Hieno valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin iätön aihe, vaikka ei meitä suomalaisia tällä hetkellä enää kosketa (paitsi meitä evakkojen lapsia..). Mutta itse asun alueella, jossa on myös monia sotaa paenneita ja juuri heitä mietin tätä Kilven kirjaa lukiessani.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...