Siirry pääsisältöön

Hyvää lomaa minulle ja muista: Sei a Mensch!

 


Voi Eeva!! Anteeksi kun nyt näin puhuttelen sinua, mutta kun olen juuri lukenut Anna-Riikka Carlsonin kirjan, jossa hän puhuttelee sinua sinä-muodossa melkein 500 sivun verran niin se jää helposti päälle. Ja toisaalta, mielestäni Carlson edustaa kirjojesi lukijana meitä kaikkia, jotka luemme sinua, joten otan tämän vapauden.

Olin yllättynyt kun ilmaisit niin monesti epäuskosi siitä, että sinua muka luettaisiin. Mutta kyllä se vaan pitää paikkansa! Olen lukenut sinua koko ikäni, en järjestelmällisesti, mutta säännöllisesti. Usein silloin kun jokin tiukka paikka iskee eteen niin tiedän, että sinulta löytyy rohkaisevat ja uskoa antavat sanat. 

Minua on ehkä eniten kiehtonut kirjoissasi tuo karjalaisuus. En ole siellä koskaan asunut, mutta kolme neljästä isovanhemmastani on sieltä. Isäni oli koulupoika kun he lähtivät Viipurista evakkoon. Kahdesti. Joten Kolikkoinmäet ja Papulat ovat minulla muistoina päässä, vaikka en ole niissä paikoissa koskaan käynytkään.

Täällä Ruotsissa tämä karjalaisuuteni on sellainen salainen viitta. Täällä ei kukaan tiedä siitä mitään, ihmettelevät vain että onpas tuossa vilkas ja puhelias ihminen, vaikka on suomalainen. Tosin pari kuukautta sitten jouduin tilanteeseen, jossa paljastuin. Lääkärini kysyi tiukkaan sävyyn, olenko Karjalasta ja kun vastasin, että olen - ainakin 75 % perimästäni on sieltä, hän nyökkäili tyytyväisenä. Saatiin vastaus siihen miksi kolesteroliarvoni eivät laskeneet.

Iän myötä olen kasvanut kiinteämmäksi osaksi luontoa ja tämä tuo uusia tasoja myös sinun kirjojesi lukemiseen. Voi Eeva, olisit ollut ylpeä minusta jos olisit nähnyt miten taistelin täällä omalla asuinalueellani 50 vuotta vanhan puukujan puolesta. Asuntoyhtiön keskiäkäiset miehet olivat saaneet päähänsä, että vaahterat olivat tulleet tiensä päätökseen. En saanut pelastettua puita, mutta ne saatiin kaataa vasta kun oltiin haettu siihen lupa lääninhallitukselta. Samalla tuli ukaasi, että tilalle tuli istuttaa uudet puut.

Minun piti muuten lukea tämä Carlsonin kirja lomani alkajaisiksi, olin sitä oikein säästellyt. Tiedäthän se tunteen kun joku oikein hyvä kirja odottaa ja sitä nautintoa haluaisi vain pitkittää? Mutta sitten aloin vilkuilla ja selailla kirjaa ja yhtäkkiä olin keskellä sitä. Lomani alkaa tänään, kirja on jo luettu - mutta onneksi niitä kirjoja riittää. Löydän tuolta pinoistani varmasti toisenkin nautinnollisen teoksen.

Oli todella sydäntä pakahduttavaa lukea sinun ja Anna-Riikan ystävyydestä! Tiedätkö, minullakin on ollut kaksi sellaista ystävää, joiden kanssa meillä ei ehkä syntymävuosien kanssa mennyt yksi yhteen mutta sielumme löysivät toisensa. Heidän kanssaan sain kokea hurjia keskusteluja, historian siivet suorastaan lepattivat kun toinen ystävistäni kertoi parhaasta ystävästään vuosien takaa, "jonka eno oli muuten Eugen Schaumann". Tai kun tämä myöhempi ystäväni kertoi lapsuusvuosistaan 1930-luvun Berliinissä. Siinä saa perspektiiviä jos mitä!

Tästä Anna-Riikan (anteeksi, sinuttelen nyt sinuakin...) kirjasta jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen ihmisyyden ja hyvyyden puolustus. Siitä todellakin puhutaan aivan liian vähän, tajusin sen nyt kun luin tätä kirjaa ja - näin raamatullisesti ilmaisten - talletin sanat visusti sydämeeni. Tai lainatakseni sinua: "Tässä siirtyy oivalluksia. Aivoista." Lupaan viedä tämän oivalluksen eteenpäin ja otan sen nyt ihan ensimmäiseksi juuri alkaneen lomani motoksi. Kuten jiddishiksi sanotaan: Sei a mensch - ole ihmisiksi! Yritän...

**

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY 2024)

Kommentit

  1. Yritin kuunnella tätä kirjaa äänikirjana, kun oli keväällä pieni jakso Storyteliä kokeilussa. Vaikka Carlson lukee itse, en oikein äänimuodossa pysynyt asiasta kärryillä. Mieluummin luen sitten joskus printtinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että äänikirjana lukiessa tämä saattaa jäädä sekavaksi. Kirjan kronologia perustuu Carlsonin ja Kilven tapaamisiin, mutta muuten tässä hypellään tapahtumasta toiseen. Tässä on myös aika paljon "name droppingia" (mielestäni paikoin vähän liikaakin) ja kuunnellessa nimet menevät ainakin minulta helposti ohi. Suosittelen ehdottomasti paperiversiona tätä teosta 😊

      Poista
  2. Lämpimällä tatsilla kirjoitettu kirje-muotoinen juttu. Oli kiva lukea.
    Tämä kirja on minulla varauksessa.

    Monipuolista, antoisaa, villiä ja vapaata kesälomaa (varoituksista huolimatta)!
    Ehkä saamme lukea lomakuulumisia jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!! Loma on alkanut täysin eevakilpimäisessä hengessä, seuraava blogipostaus on jo muhimassa 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...