Siirry pääsisältöön

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)


Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa "nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee.

Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varhaisimmista teoksista, vuonna 1964 ilmestyneen romaanin "Elämä edestakaisin".

Koko maailma mullin mallin, elämä edestakaisin

Eeva Kilpi oli jo julkaissut yhden novellikokoelman ja kaksi romaania ennen tätä evakkoelämästä kertovaa teostaan. Varsinainen läpimurto tuli vuonna 1972 naisen seksuaalisuutta käsittelevällä romaanilla "Tamara". Tuolloin julkaistiin myös Kilven ensimmäinen runokokoelma. Runoutensa Kilpi on perustanut hänelle tärkeisiin teemoihin: rakkaus, naisen elämä, luonto, eläimet ja maailmanrauha. Kilpi kiinnittyy vahvasti hänelle tärkeisiin paikkoihin, niin lapsuudenmaisemiinsa Hiitolaan kuin aikuiselämänsä kesäpaikalle Piskolaan. Kotiseuturakkaus on myös se teema, joka leimaa Elämä edestakaisin -teosta.

Kirjassa eletään talvisodan ja välirauhan aikaa. Helli ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Maila ovat päässeet evakkoon rajan läheisyyteen, poikansa Toivon kanssa elävän Annamarin taloon. Tarina alkaa kuvauksella kuinka talossa majaileva, juuri vihitty nuoripari valmistautuu hääyön viettoon. Morsiamen äiti, myös evakkoon tullut Salme sanailee ja touhuaa talon emännän ja Hellin kanssa. Lukija pääsee nopeasti sisälle naisten arkeen, joka on täynnä maatilan töitä, eläinten hoitoa ja ruuanlaittoa. Kilpi kuvaileekin seikkaperäisesti kuinka pula-ajan ruokahuolto vaati ennen kaikkea kekseliäisyyttä.

Tarinan kaari kuljettaa Hellin ja Mailan ensin evakkoon, sieltä takaisin kotikylään ja lopulta rauhanehtojen pakottamana takaisin lopulliseen evakkoon. Päähenkilöiden kaipuu kotiseudulle kuultaa koko tarinan läpi, kuin kaukaisena haavekuvana. He pääsevät välirauhan aikana takaisin kotiinsa, jonne saapuu myös Hellin aviomies Jaska. Tuota onnea kestää kuitenkin vain vuoden verran. Jaska joutuu takaisin rintamalle ja äiti ja tytär lähtevät uudestaan evakkoon. 

Koti-ikävä on kuitenkin niin kova, että Helli päättää yhtäkkiä, jo perille Annamarin luo päästyään, että nyt lähdetään kuitenkin kotiin. Seuraa kirjan dramaattisin kohtaus kun Helli ja Maila kulkevat hevos- ja lammaslaumoineen vastavirtaan, valtavan evakkovirran kulkiessa vastaan. He pääsevät kotiin ja huomaavat, että kotikylä onkin täynnä elämää. Rintama ei ulottunut vielä niin lähelle. Hetken he saavat elää tutuissa maisemissa, kunnes tulee viimeinen isku - rauha ja sen ehdot. Karjalan kannas luovutetaan Neuvostoliitolle ja koko väestö siirretään lopullisesti.

Sitten minä haluan juoda vielä omasta kaivosta vettä, missään ei ole niin hyvä vesi kuin meidän kaivossamme, joka paikassa muualla minua janottaa aina. Ja minä haluan kulkea vielä kaikki paikat ja sanoa niille hyvästi.

Helli ja Maila majoittuvat vielä kerran Annamarin luo ja käyvät hakeamassa kotitilaltaan kuorman toisensa perään tavaraa ja elintarvikkeita, kunnes tie yhtäkkiä suljetaan ja siviiliväestöltä kielletään pääsy alueelle. Lopulliset jäähyväiset jäävät tekemättä, "lähtö ja poissaolo jäi ainaisesti tuntumaan tilapäiseltä". 

Koska olen lukenut Kilven omaelämäkerrallisen trilogian tuosta ajasta tunnistan tästäkin kirjasta kohtia, jotka lienevät Kilven omakohtaisesti kokemia. Kirjan alun nuoripari on varmastikin Kilven "nuori täti", joka hänkin meni pastorin kanssa naimisiin. Kirjassa vilisee lisäksi mainioita sivuhahmoja, joiden on pakko olla peräisin tosielämästä. Kilpi kuvaa ihmisiään lämmöllä ja huumorilla ja tilanteet piirtyvät lukijan eteen kaikkia yksityiskohtiaan myöten. 

"Elämä edestakaisin" on sydäntäriipaiseva dokumentti sota-ajan naisten elämästä. Kilpi on onnistunut säilömään kirjaansa sota-arkea, kaikkine huolineen ja haaveineen. Toimeliaat naiset huomaavat selviävänsä vaikeistakin tilanteista kipakan huumorin avulla ja yhteen hiileen puhaltamalla. Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 60 vuotta, mutta sen ilmentämä humanismi ja ja ihmiselämän moninaisuuden kuvaus eivät vanhene koskaan.


Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (WSOY 1964)

*

Kirjoitukseni on osa kirjabloggaajien Klassikkohaastetta, joka järjestetään jo 21. kerran. Haastetta vetää tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi.

Kommentit

  1. En jostain syystä ole lukenut vielä Kilven romaaneja. Lähes kaikki muistikirjat on luettu ja ostin juhannuksena runokokoelman Perhonen ylittää tien. Tamara ainakin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamara on minullakin vielä lukulistalla. Ja novellikokoelmiakin Kilveltä löytyy useampi!

      Poista
  2. Olen lukenut paljon Eeva Kilveltä, mutta en tätä. Kiitos, että muistutit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ensimmäiset romaanit ovat tosiaan jääneet vähän unohduksiin, huomasin nyt itsekin että nämähän pitää myös lukea.

      Poista
  3. Minulla Eeva Kilpi on jäänyt tyystin väliin.. syynä kenties se, etten oikein ole runojen lukija. Proosa sen sijaan kyllä maistuu, eli kiitos kun nostit tämän kirja esille! Tässä kesän klassikkohaasteessa on Eeva Kilpi on ainakin toistaiseksi ainut kirjailija, josta löytyy useampi kuin yksi bloggaus (Kirjasähkökäyrän Mai on lukenut Tamaran tähän haasteeseen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Kilpi tunnetaan nykyään ennenkaikkea runoilijana, mutta hän on tosiaan julkaissut paljon myös proosaa. Minua kiinnostavat etenkin nämä evakkoutta käsittelevät tekstit, koska...no, evakon lapsi 😥

      Poista
  4. Ihana juttu, että päädyimme lukemaan Kilven tuotantoa. Noidanlukko löytyy Tamaran lisäksi blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta! Noidanlukkokin on minulla vielä lukematta, täältä Tukholman kirjastoista ei löydy ihan koko tuotantoa 🫤

      Poista
  5. Kyllä Eeva Kilven tuotantoa luetaan! Ja onhan tämä evakkoaihe iätön. Pakolaisuus ei katoa mihinkään niin kauan kun on sotia. Hieno valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin iätön aihe, vaikka ei meitä suomalaisia tällä hetkellä enää kosketa (paitsi meitä evakkojen lapsia..). Mutta itse asun alueella, jossa on myös monia sotaa paenneita ja juuri heitä mietin tätä Kilven kirjaa lukiessani.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...