Siirry pääsisältöön

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

 

Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani...

Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja 'Mureneva muuri' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin.

Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoittajalleen - on Bernardine Evariston 'Mr Loverman' (Penguin Books 2013). Itse tarina on itse asiassa aika traaginen, mutta Evaristo on luonut niin huikean päähenkilön, että olisin halunnut jäädä kirjaan asumaan enkä lopettaa lukemista ollenkaan. Evaristo oli muuten mukana myös viime vuoden parhaat-listallani, joten tätä kirjailijaa kannattaa lukea myös vuonna 2024.

Vuoden jalat alta -lukukokemus on Joonatan Tolan 'Punainen planeetta' (Otava 2021). Luulin ennakkotietojeni perusteella kirjan olevan synkistelykirja, mutta vähänpä tiesin... Jälleen kerran, synkkä tarina mutta Tola nostaa sen aivan toiselle tasolle. Kirjan viimeinen sivu veikin sitten jalat alta, sillä viimeisen sanan Tola antaa isälleen.

Vuoden seuramies on Prinssi Harry (Spare, Penguin Random House 2023). Olen seurannut Harryn elämää hänen syntymästään asti, joten tämä hänen omin sanoin (lue: haamukirjoittajan sanoin) kertomansa elämäntarina oli tietysti pakko lukea. Kirjaa lukiessani tunsin itseni vanhaksi tädiksi, joka paikoin nyökyttelee hyväksyvästi ja paikoin taas pudistelee päätään huolestuneena. Toivon ennen kaikkea, että Harry saisi välinsä kuntoon lapsuudenperheensä kanssa sillä uskon Harryn olevan vilpitön toiveessaan saada itselleen perhe tarjotun "instituution" sijaan.

Vuoden mahalasku on Minna Lindgrenin sekametelisoppa 'Sävelsinkö' (Teos 2023). Liian paljon tavaraa ahdettuna muotoon, joka ei viihdytä eikä kosketa. Odotin kirjalta paljon, sillä olen pitänyt Lindgrenin aikaisemmista romaaneista ja etenkin siitä miten hän yhdistää niihin yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria. Tässä uusimmassaan hän lisäksi oli valinnut (yhdeksi) aiheekseen klassisen musiikin, mikä nostatti odotuksiani entisestään. Mutta olisiko aihe tullut liian lähelle kirjailijan omaa maailmaa, sillä tämä tarina ei lähtenyt missään vaiheessa lentoon.

Vuoden "Mitä mä just luin" on Helena Juntusen ja Petri Tammisen yhteistyössä tekemä Juntusen elämäkerta 'Joskus liikaa, aina liian vähän' (Otava 2023). Oopperalaulajana työskentelevän Juntusen elämään on mahtunut käänteitä niin, että tämä ohut kirja tuntuu todella alimitoitetulta. Mutta kun osaa tiivistää asian ytimekkäästi niin silloin tämäkin riittää. Kirjan vauhti on hurja, kieli säkenöivää ja ennen kaikkea koskettavaa. Juntunen kertoo avoimesti sekä uransa aikana kokemistaan törmäyksistä että alkoholin ongelmakäytöstään. 

Vuoden lukuromaani on Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia-voittaja 'He eivät tiedä mitä tekevät' (Tammi 2014). Kirja löytyi viime kesän Suomi-loman kirpparimaratonilla. Punnitsin sitä kauan käsissäni, pokkariversion 800 sivua säikäyttää kyllä kokeneimmankin lukijan. Milloin minä muka tämän ehtisin lukea?! Mutta otin sen hyllystä nyt joulunpyhien jälkeen ja jo parinkymmenen sivun jälkeen olin koukussa. En tiennyt kirjasta mitään etukäteen ja se oli ehkä ihan hyväkin, sillä jossakin 500 sivun paikkeilla olin jo todella huolissani mihin tässä kaikessa lopulta päädytään. Tämä tiiliskivi  kannatti todellakin raahata Suomesta tänne Ruotsiin!

Lopuksi vielä Vuoden helmi ja se on Helena Ruuskan elämäkerta taiteilijapuoliso Mary Gallen-Kallelasta. Kirjassaan 'Olisit villiä villimpi' (WSOY 2021) Ruuska kuvaa Gallen-Kalleloiden suhteen alkua ja perhe-elämää ja samalla vuosisadan vaihteen elämää. Tätä kirjaa oli suuri nautinto lukea!

Mary ei ollut suinkaan pelkkä taustavoima vaan iso osa Axel Gallen-Kallelan taiteilijauraa. Heitä voisi verrata vaikkapa Carl ja Karin Larssonin taiteilijapariskuntaan ja Ruovedelle perustetun Kalelan takana oli paljolti samaa filosofiaa kuin Larssoneiden Sundborniin perustamassaan kodissa. Elämä oli kokonaisuudessaan taideteos, kotia myöten. Oli myös mielenkiintoista lukea Maryn elämänvaiheista. Maryhan oli taitava pianisti, joka opiskeli mm. Helsingissä lyhyen ajan vaikuttaneen Ferruccio Busonin johdolla. Mary ei tosin ollut tyytyväinen Busonin opetukseen, joka Maryn mielestä oli aivan liian helpolla tasolla! Harvemmin kuultu arvio tämän musiikin suurmiehen henkilöhistoriassa...

**

Vielä lopuksi muutama otos äänikirjamaisemistani täältä Tukholman etelälaitamilta. Tämä taisi muuten olla se vuosi kun opin vihdoinkin äänikirjojen kuuntelemisen taidon! Mutta edelleenkin kuuntelen vain elämäkertoja, en pysy perässä jos kuuntelen monitasoisia romaaneja. Ja laitetaanpa tähän vielä bonuksena Vuoden äänikirjakin: Aila Meriluodon lapsuusmuistelmat 'Mekko meni taululle', jonka lukee sielua niin sykähdyttävästi itse Seela Sella!







Kommentit

  1. Pitäisi itsekin listata kohokohdat lähipäivinä. Pallottelen myös edestakaisin sen suhteen, alanko tehdä uutta Helmet-haastetta vai en. Periaatteessa olisi vielä mahdollisuus myös saada luettua yksi kirja ennen vuodenvaihdetta (ohut dekkari), mutta projekti on vain aloittamista vaille valmis... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmet-haastetta olen yrittänyt joka vuosi, mutta aina se on jäänyt levälleen. Pitänee vain hyväksyä se, että olen tällainen satunnainen lukija... Mutta kivoja kohtia niissä on ja parasta on kun saa vinkkejä muilta. Tuskin olisin lukenut esim. sitä yhtä ukrainalaista kirjaa, jonka löysin tämän vuoden haasteeseen.

      Poista
  2. Mulla just työn alla oma mieleen jääneet 2023. Näitä koosteita on aina tosi mielenkiintoista lukea muiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja itsellekin hauska nähdä mitkä kirjat oikeasti jäivät mieleen!

      Poista
  3. Nämä vuosikatsaukset sopivat niin hyvin tähän kohtaan. Sinulla aina niin elegantteja kuvia, mutta ihmekö tuo kun olet ihanassa Ruotsissa ;) No tietty siinä pitää olla taitoa ja silmääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!! Se on se rajaamisen taito, jätetään kaikki vähemmän elegantti kuvan ulkopuolelle 😂

      Poista
  4. Aaah, tässä onkin monta teosta jotka minun pitäisi lukea! Tuosta Evariston romaanista Mr Loverman kiinnostuin juuri sinun bloggauksesi ansiosta, mutta se on edelleen lukematta. Osin johtuu siitä, että sitä on kirjastoalueellamme vain yksi kappale, joka tuntuu olevan lainassa koko ajan (nytkin, katsoin). En viitsi tehdä siitä varausta, että edellinen saa lukea rauhassa. :D Mutta ehkä ensi kuussa en enää piittaa, vaan röyhkeästi varaan!

    Tietysti myös Harryn Spare pitää lukea, mutta odottelen vielä pölyjen laskeutumista. Kiinnostaa myös siitä tehty pilateos Spare Us! (kirjoittanut Bruno Vincent, joka on myös viisikkoparodioita kirjoittanut). :D

    Ihanat talviset kuvat!

    VastaaPoista
  5. Äh, tuota Spare Us - parodiaa ei tietenkään löydy täkäläisestä kirjastosta, mutta pääsen ehkä hypistelemään sitä kirjakauppoihin kun tulen Lontooseen muutaman viikon päästä 😀

    VastaaPoista
  6. Kiva tiivistelmä vuoden luetuista!

    Joonatan Tola on kunnon humoristi ja valittu tyyli on varmaan paras mahdollinen sen kaoottisen elämän kuvaamiseen, jossa hän on elänyt.

    Prinssi Harryn Varamiehen luin heti kun se oli ilmestynyt suomeksi (siitäkään en ehtinyt kirjoittaa) ja yllätyin positiivisesti. Harry haluaisi elää tavallista elämää, mutta onko se koskaan mahdollista. Ihmettelen, miksi hän ei sitten valitse tavallista ammattia, vaan änkeää julkisuuteen, jota sanoo haluavansa välttää. Vai onko se vaimon valinta? No, jospa vielä... hänellähän on sotilaskoulutus, kehittämisprojektit Aftrikassa ovat kiehtoneet... ja onhan se vielä mahdollista, että palaavat tekemään jotain hyväntekeväisyyshommia hovin puitteissa, enemmän omilla ehdoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin pitkään sitä mieltä, etten lue Tolan kirjaa, se kuulosti niin kerta kaikkisen masentavalta. Mutta muistan muuttaneeni mieltäni kun luin sinun kirjoituksesi kirjasta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen