Siirry pääsisältöön

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

 

Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani...

Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja 'Mureneva muuri' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin.

Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoittajalleen - on Bernardine Evariston 'Mr Loverman' (Penguin Books 2013). Itse tarina on itse asiassa aika traaginen, mutta Evaristo on luonut niin huikean päähenkilön, että olisin halunnut jäädä kirjaan asumaan enkä lopettaa lukemista ollenkaan. Evaristo oli muuten mukana myös viime vuoden parhaat-listallani, joten tätä kirjailijaa kannattaa lukea myös vuonna 2024.

Vuoden jalat alta -lukukokemus on Joonatan Tolan 'Punainen planeetta' (Otava 2021). Luulin ennakkotietojeni perusteella kirjan olevan synkistelykirja, mutta vähänpä tiesin... Jälleen kerran, synkkä tarina mutta Tola nostaa sen aivan toiselle tasolle. Kirjan viimeinen sivu veikin sitten jalat alta, sillä viimeisen sanan Tola antaa isälleen.

Vuoden seuramies on Prinssi Harry (Spare, Penguin Random House 2023). Olen seurannut Harryn elämää hänen syntymästään asti, joten tämä hänen omin sanoin (lue: haamukirjoittajan sanoin) kertomansa elämäntarina oli tietysti pakko lukea. Kirjaa lukiessani tunsin itseni vanhaksi tädiksi, joka paikoin nyökyttelee hyväksyvästi ja paikoin taas pudistelee päätään huolestuneena. Toivon ennen kaikkea, että Harry saisi välinsä kuntoon lapsuudenperheensä kanssa sillä uskon Harryn olevan vilpitön toiveessaan saada itselleen perhe tarjotun "instituution" sijaan.

Vuoden mahalasku on Minna Lindgrenin sekametelisoppa 'Sävelsinkö' (Teos 2023). Liian paljon tavaraa ahdettuna muotoon, joka ei viihdytä eikä kosketa. Odotin kirjalta paljon, sillä olen pitänyt Lindgrenin aikaisemmista romaaneista ja etenkin siitä miten hän yhdistää niihin yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria. Tässä uusimmassaan hän lisäksi oli valinnut (yhdeksi) aiheekseen klassisen musiikin, mikä nostatti odotuksiani entisestään. Mutta olisiko aihe tullut liian lähelle kirjailijan omaa maailmaa, sillä tämä tarina ei lähtenyt missään vaiheessa lentoon.

Vuoden "Mitä mä just luin" on Helena Juntusen ja Petri Tammisen yhteistyössä tekemä Juntusen elämäkerta 'Joskus liikaa, aina liian vähän' (Otava 2023). Oopperalaulajana työskentelevän Juntusen elämään on mahtunut käänteitä niin, että tämä ohut kirja tuntuu todella alimitoitetulta. Mutta kun osaa tiivistää asian ytimekkäästi niin silloin tämäkin riittää. Kirjan vauhti on hurja, kieli säkenöivää ja ennen kaikkea koskettavaa. Juntunen kertoo avoimesti sekä uransa aikana kokemistaan törmäyksistä että alkoholin ongelmakäytöstään. 

Vuoden lukuromaani on Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia-voittaja 'He eivät tiedä mitä tekevät' (Tammi 2014). Kirja löytyi viime kesän Suomi-loman kirpparimaratonilla. Punnitsin sitä kauan käsissäni, pokkariversion 800 sivua säikäyttää kyllä kokeneimmankin lukijan. Milloin minä muka tämän ehtisin lukea?! Mutta otin sen hyllystä nyt joulunpyhien jälkeen ja jo parinkymmenen sivun jälkeen olin koukussa. En tiennyt kirjasta mitään etukäteen ja se oli ehkä ihan hyväkin, sillä jossakin 500 sivun paikkeilla olin jo todella huolissani mihin tässä kaikessa lopulta päädytään. Tämä tiiliskivi  kannatti todellakin raahata Suomesta tänne Ruotsiin!

Lopuksi vielä Vuoden helmi ja se on Helena Ruuskan elämäkerta taiteilijapuoliso Mary Gallen-Kallelasta. Kirjassaan 'Olisit villiä villimpi' (WSOY 2021) Ruuska kuvaa Gallen-Kalleloiden suhteen alkua ja perhe-elämää ja samalla vuosisadan vaihteen elämää. Tätä kirjaa oli suuri nautinto lukea!

Mary ei ollut suinkaan pelkkä taustavoima vaan iso osa Axel Gallen-Kallelan taiteilijauraa. Heitä voisi verrata vaikkapa Carl ja Karin Larssonin taiteilijapariskuntaan ja Ruovedelle perustetun Kalelan takana oli paljolti samaa filosofiaa kuin Larssoneiden Sundborniin perustamassaan kodissa. Elämä oli kokonaisuudessaan taideteos, kotia myöten. Oli myös mielenkiintoista lukea Maryn elämänvaiheista. Maryhan oli taitava pianisti, joka opiskeli mm. Helsingissä lyhyen ajan vaikuttaneen Ferruccio Busonin johdolla. Mary ei tosin ollut tyytyväinen Busonin opetukseen, joka Maryn mielestä oli aivan liian helpolla tasolla! Harvemmin kuultu arvio tämän musiikin suurmiehen henkilöhistoriassa...

**

Vielä lopuksi muutama otos äänikirjamaisemistani täältä Tukholman etelälaitamilta. Tämä taisi muuten olla se vuosi kun opin vihdoinkin äänikirjojen kuuntelemisen taidon! Mutta edelleenkin kuuntelen vain elämäkertoja, en pysy perässä jos kuuntelen monitasoisia romaaneja. Ja laitetaanpa tähän vielä bonuksena Vuoden äänikirjakin: Aila Meriluodon lapsuusmuistelmat 'Mekko meni taululle', jonka lukee sielua niin sykähdyttävästi itse Seela Sella!







Kommentit

  1. Pitäisi itsekin listata kohokohdat lähipäivinä. Pallottelen myös edestakaisin sen suhteen, alanko tehdä uutta Helmet-haastetta vai en. Periaatteessa olisi vielä mahdollisuus myös saada luettua yksi kirja ennen vuodenvaihdetta (ohut dekkari), mutta projekti on vain aloittamista vaille valmis... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmet-haastetta olen yrittänyt joka vuosi, mutta aina se on jäänyt levälleen. Pitänee vain hyväksyä se, että olen tällainen satunnainen lukija... Mutta kivoja kohtia niissä on ja parasta on kun saa vinkkejä muilta. Tuskin olisin lukenut esim. sitä yhtä ukrainalaista kirjaa, jonka löysin tämän vuoden haasteeseen.

      Poista
  2. Mulla just työn alla oma mieleen jääneet 2023. Näitä koosteita on aina tosi mielenkiintoista lukea muiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja itsellekin hauska nähdä mitkä kirjat oikeasti jäivät mieleen!

      Poista
  3. Nämä vuosikatsaukset sopivat niin hyvin tähän kohtaan. Sinulla aina niin elegantteja kuvia, mutta ihmekö tuo kun olet ihanassa Ruotsissa ;) No tietty siinä pitää olla taitoa ja silmääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!! Se on se rajaamisen taito, jätetään kaikki vähemmän elegantti kuvan ulkopuolelle 😂

      Poista
  4. Aaah, tässä onkin monta teosta jotka minun pitäisi lukea! Tuosta Evariston romaanista Mr Loverman kiinnostuin juuri sinun bloggauksesi ansiosta, mutta se on edelleen lukematta. Osin johtuu siitä, että sitä on kirjastoalueellamme vain yksi kappale, joka tuntuu olevan lainassa koko ajan (nytkin, katsoin). En viitsi tehdä siitä varausta, että edellinen saa lukea rauhassa. :D Mutta ehkä ensi kuussa en enää piittaa, vaan röyhkeästi varaan!

    Tietysti myös Harryn Spare pitää lukea, mutta odottelen vielä pölyjen laskeutumista. Kiinnostaa myös siitä tehty pilateos Spare Us! (kirjoittanut Bruno Vincent, joka on myös viisikkoparodioita kirjoittanut). :D

    Ihanat talviset kuvat!

    VastaaPoista
  5. Äh, tuota Spare Us - parodiaa ei tietenkään löydy täkäläisestä kirjastosta, mutta pääsen ehkä hypistelemään sitä kirjakauppoihin kun tulen Lontooseen muutaman viikon päästä 😀

    VastaaPoista
  6. Kiva tiivistelmä vuoden luetuista!

    Joonatan Tola on kunnon humoristi ja valittu tyyli on varmaan paras mahdollinen sen kaoottisen elämän kuvaamiseen, jossa hän on elänyt.

    Prinssi Harryn Varamiehen luin heti kun se oli ilmestynyt suomeksi (siitäkään en ehtinyt kirjoittaa) ja yllätyin positiivisesti. Harry haluaisi elää tavallista elämää, mutta onko se koskaan mahdollista. Ihmettelen, miksi hän ei sitten valitse tavallista ammattia, vaan änkeää julkisuuteen, jota sanoo haluavansa välttää. Vai onko se vaimon valinta? No, jospa vielä... hänellähän on sotilaskoulutus, kehittämisprojektit Aftrikassa ovat kiehtoneet... ja onhan se vielä mahdollista, että palaavat tekemään jotain hyväntekeväisyyshommia hovin puitteissa, enemmän omilla ehdoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin pitkään sitä mieltä, etten lue Tolan kirjaa, se kuulosti niin kerta kaikkisen masentavalta. Mutta muistan muuttaneeni mieltäni kun luin sinun kirjoituksesi kirjasta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...