Siirry pääsisältöön

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

 

Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani...

Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja 'Mureneva muuri' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin.

Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoittajalleen - on Bernardine Evariston 'Mr Loverman' (Penguin Books 2013). Itse tarina on itse asiassa aika traaginen, mutta Evaristo on luonut niin huikean päähenkilön, että olisin halunnut jäädä kirjaan asumaan enkä lopettaa lukemista ollenkaan. Evaristo oli muuten mukana myös viime vuoden parhaat-listallani, joten tätä kirjailijaa kannattaa lukea myös vuonna 2024.

Vuoden jalat alta -lukukokemus on Joonatan Tolan 'Punainen planeetta' (Otava 2021). Luulin ennakkotietojeni perusteella kirjan olevan synkistelykirja, mutta vähänpä tiesin... Jälleen kerran, synkkä tarina mutta Tola nostaa sen aivan toiselle tasolle. Kirjan viimeinen sivu veikin sitten jalat alta, sillä viimeisen sanan Tola antaa isälleen.

Vuoden seuramies on Prinssi Harry (Spare, Penguin Random House 2023). Olen seurannut Harryn elämää hänen syntymästään asti, joten tämä hänen omin sanoin (lue: haamukirjoittajan sanoin) kertomansa elämäntarina oli tietysti pakko lukea. Kirjaa lukiessani tunsin itseni vanhaksi tädiksi, joka paikoin nyökyttelee hyväksyvästi ja paikoin taas pudistelee päätään huolestuneena. Toivon ennen kaikkea, että Harry saisi välinsä kuntoon lapsuudenperheensä kanssa sillä uskon Harryn olevan vilpitön toiveessaan saada itselleen perhe tarjotun "instituution" sijaan.

Vuoden mahalasku on Minna Lindgrenin sekametelisoppa 'Sävelsinkö' (Teos 2023). Liian paljon tavaraa ahdettuna muotoon, joka ei viihdytä eikä kosketa. Odotin kirjalta paljon, sillä olen pitänyt Lindgrenin aikaisemmista romaaneista ja etenkin siitä miten hän yhdistää niihin yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria. Tässä uusimmassaan hän lisäksi oli valinnut (yhdeksi) aiheekseen klassisen musiikin, mikä nostatti odotuksiani entisestään. Mutta olisiko aihe tullut liian lähelle kirjailijan omaa maailmaa, sillä tämä tarina ei lähtenyt missään vaiheessa lentoon.

Vuoden "Mitä mä just luin" on Helena Juntusen ja Petri Tammisen yhteistyössä tekemä Juntusen elämäkerta 'Joskus liikaa, aina liian vähän' (Otava 2023). Oopperalaulajana työskentelevän Juntusen elämään on mahtunut käänteitä niin, että tämä ohut kirja tuntuu todella alimitoitetulta. Mutta kun osaa tiivistää asian ytimekkäästi niin silloin tämäkin riittää. Kirjan vauhti on hurja, kieli säkenöivää ja ennen kaikkea koskettavaa. Juntunen kertoo avoimesti sekä uransa aikana kokemistaan törmäyksistä että alkoholin ongelmakäytöstään. 

Vuoden lukuromaani on Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia-voittaja 'He eivät tiedä mitä tekevät' (Tammi 2014). Kirja löytyi viime kesän Suomi-loman kirpparimaratonilla. Punnitsin sitä kauan käsissäni, pokkariversion 800 sivua säikäyttää kyllä kokeneimmankin lukijan. Milloin minä muka tämän ehtisin lukea?! Mutta otin sen hyllystä nyt joulunpyhien jälkeen ja jo parinkymmenen sivun jälkeen olin koukussa. En tiennyt kirjasta mitään etukäteen ja se oli ehkä ihan hyväkin, sillä jossakin 500 sivun paikkeilla olin jo todella huolissani mihin tässä kaikessa lopulta päädytään. Tämä tiiliskivi  kannatti todellakin raahata Suomesta tänne Ruotsiin!

Lopuksi vielä Vuoden helmi ja se on Helena Ruuskan elämäkerta taiteilijapuoliso Mary Gallen-Kallelasta. Kirjassaan 'Olisit villiä villimpi' (WSOY 2021) Ruuska kuvaa Gallen-Kalleloiden suhteen alkua ja perhe-elämää ja samalla vuosisadan vaihteen elämää. Tätä kirjaa oli suuri nautinto lukea!

Mary ei ollut suinkaan pelkkä taustavoima vaan iso osa Axel Gallen-Kallelan taiteilijauraa. Heitä voisi verrata vaikkapa Carl ja Karin Larssonin taiteilijapariskuntaan ja Ruovedelle perustetun Kalelan takana oli paljolti samaa filosofiaa kuin Larssoneiden Sundborniin perustamassaan kodissa. Elämä oli kokonaisuudessaan taideteos, kotia myöten. Oli myös mielenkiintoista lukea Maryn elämänvaiheista. Maryhan oli taitava pianisti, joka opiskeli mm. Helsingissä lyhyen ajan vaikuttaneen Ferruccio Busonin johdolla. Mary ei tosin ollut tyytyväinen Busonin opetukseen, joka Maryn mielestä oli aivan liian helpolla tasolla! Harvemmin kuultu arvio tämän musiikin suurmiehen henkilöhistoriassa...

**

Vielä lopuksi muutama otos äänikirjamaisemistani täältä Tukholman etelälaitamilta. Tämä taisi muuten olla se vuosi kun opin vihdoinkin äänikirjojen kuuntelemisen taidon! Mutta edelleenkin kuuntelen vain elämäkertoja, en pysy perässä jos kuuntelen monitasoisia romaaneja. Ja laitetaanpa tähän vielä bonuksena Vuoden äänikirjakin: Aila Meriluodon lapsuusmuistelmat 'Mekko meni taululle', jonka lukee sielua niin sykähdyttävästi itse Seela Sella!







Kommentit

  1. Pitäisi itsekin listata kohokohdat lähipäivinä. Pallottelen myös edestakaisin sen suhteen, alanko tehdä uutta Helmet-haastetta vai en. Periaatteessa olisi vielä mahdollisuus myös saada luettua yksi kirja ennen vuodenvaihdetta (ohut dekkari), mutta projekti on vain aloittamista vaille valmis... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmet-haastetta olen yrittänyt joka vuosi, mutta aina se on jäänyt levälleen. Pitänee vain hyväksyä se, että olen tällainen satunnainen lukija... Mutta kivoja kohtia niissä on ja parasta on kun saa vinkkejä muilta. Tuskin olisin lukenut esim. sitä yhtä ukrainalaista kirjaa, jonka löysin tämän vuoden haasteeseen.

      Poista
  2. Mulla just työn alla oma mieleen jääneet 2023. Näitä koosteita on aina tosi mielenkiintoista lukea muiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja itsellekin hauska nähdä mitkä kirjat oikeasti jäivät mieleen!

      Poista
  3. Nämä vuosikatsaukset sopivat niin hyvin tähän kohtaan. Sinulla aina niin elegantteja kuvia, mutta ihmekö tuo kun olet ihanassa Ruotsissa ;) No tietty siinä pitää olla taitoa ja silmääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!! Se on se rajaamisen taito, jätetään kaikki vähemmän elegantti kuvan ulkopuolelle 😂

      Poista
  4. Aaah, tässä onkin monta teosta jotka minun pitäisi lukea! Tuosta Evariston romaanista Mr Loverman kiinnostuin juuri sinun bloggauksesi ansiosta, mutta se on edelleen lukematta. Osin johtuu siitä, että sitä on kirjastoalueellamme vain yksi kappale, joka tuntuu olevan lainassa koko ajan (nytkin, katsoin). En viitsi tehdä siitä varausta, että edellinen saa lukea rauhassa. :D Mutta ehkä ensi kuussa en enää piittaa, vaan röyhkeästi varaan!

    Tietysti myös Harryn Spare pitää lukea, mutta odottelen vielä pölyjen laskeutumista. Kiinnostaa myös siitä tehty pilateos Spare Us! (kirjoittanut Bruno Vincent, joka on myös viisikkoparodioita kirjoittanut). :D

    Ihanat talviset kuvat!

    VastaaPoista
  5. Äh, tuota Spare Us - parodiaa ei tietenkään löydy täkäläisestä kirjastosta, mutta pääsen ehkä hypistelemään sitä kirjakauppoihin kun tulen Lontooseen muutaman viikon päästä 😀

    VastaaPoista
  6. Kiva tiivistelmä vuoden luetuista!

    Joonatan Tola on kunnon humoristi ja valittu tyyli on varmaan paras mahdollinen sen kaoottisen elämän kuvaamiseen, jossa hän on elänyt.

    Prinssi Harryn Varamiehen luin heti kun se oli ilmestynyt suomeksi (siitäkään en ehtinyt kirjoittaa) ja yllätyin positiivisesti. Harry haluaisi elää tavallista elämää, mutta onko se koskaan mahdollista. Ihmettelen, miksi hän ei sitten valitse tavallista ammattia, vaan änkeää julkisuuteen, jota sanoo haluavansa välttää. Vai onko se vaimon valinta? No, jospa vielä... hänellähän on sotilaskoulutus, kehittämisprojektit Aftrikassa ovat kiehtoneet... ja onhan se vielä mahdollista, että palaavat tekemään jotain hyväntekeväisyyshommia hovin puitteissa, enemmän omilla ehdoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin pitkään sitä mieltä, etten lue Tolan kirjaa, se kuulosti niin kerta kaikkisen masentavalta. Mutta muistan muuttaneeni mieltäni kun luin sinun kirjoituksesi kirjasta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle