Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

 


Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui Amman kirjablogissa ja huomisen eli neljännen luukun avaa Hemulin kirjahylly. Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Yöpöydän kirjat -blogi.

Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen.

Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin.

Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsuomalainen tuttavani sanoi, että mitä turhia valitat, eihän tänne ole pakko jäädä. Olet niin kauan kuin haluat!

Mutta nyt siis tuohon hetkeen kun tajusin rakastavani Tukholmaa: olin ollut joulun vietossa Helsingissä ja palasin lentäen kotiin. Tulin Arlandasta keskustaan bussilla, joka kierteli Vasastanin katuja. Oli toisen joulupäivän ilta ja kaduilla ei näkynyt ristinsielua. Ja oli lunta! Katsoin lumoutuneena bussin ikkunasta ulos ja mietin, että tämä kaupunki on todella kaunis lumen peittämänä.

Tämä hetki tuli mieleeni viikko sitten kun olin illanvietossa Södermalmilla. Kun kävelin kotimatkalla tunnelbanalle pysähdyin kuin naulittuna kadunkulmaan ja totesin jälleen kerran: Tukholma on talvikaupunki!

Kirjailija Agneta Pleijel on ollut taas ajankohtainen tänä syksynä julkaistuaan nyt kolmannen osan omaelämäkerrastaan. Tässä 'Sniglar och snö' -kirjassa hän kertoo omasta ihmissuhteestaan, joka ei ole mennyt kaikkien sovinnaisten sääntöjen mukaisesti. Hän on ollut yhdessä puolisonsa kanssa jo kauan huolimatta siitä, että puoliso varhaisessa vaiheessa ilmoitti, ettei halua lasta. Samalla kun tämä melko pian sen jälkeen rakastui toiseen naiseen, jonka kanssa sai lapsen. Pleijel ja mies, M, palaavat kuitenkin yhteen ja elävät yhdessä edelleen. Miten se on mahdollista, sellaisen petoksen jälkeen?

Pleijel käsitteli tätä tapahtumaa jo vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan 'En vinter i Stockholm' (suomennettu nimellä 'Talvirakkaus'). Luin kirjan heti tuoreeltaan ja muistan pitäneeni siitä todella paljon. Sen jälkeen olenkin lukenut suuren osan Pleijelin tuotannosta.

Mutta kun suuri muuttoni Tukholmaan koitti ja kirjahyllyä piti keventää, jostain käsittämättömästä syystä jätin Pleijelin kirjan helsinkiläiseen antikvariaattiin. Olen kaivannut sitä kirjaa monet kerrat. Tähän hätään löysin sen sähköisestä palvelusta ja luin sen uudestaan, 25 vuoden jälkeen. Ja miten usein kirjat yllättävätkään, sillä juuri tämä kirja on jälleen pelottavan ajankohtainen.

Kirjan teemana on tietysti rakkaus, jota Pleijel peilaa sekä oman parisuhteensa että vanhempiensa tuskallisen avioliiton kautta. Kertojaminän mies lähtee New Yorkiin uuden rakkautensa kanssa, mutta kertoja saa kokea "laastarisuhteen" montenegrolaisen kirjailijan kanssa. Tämä rakkaustarina tapahtuu juuri talvisessa Tukholmassa.

Mutta sen ohessa, että kertojaminä etsii identiteettiään naisena ja pohtii rakkautta, tapahtuu myös sota. Nainen saa takautumia Jerusalemiin, jossa hän istui puolisonsa kanssa pommisuojassa Irakin pommittaessa Israelia. Kirjan tapahtumahetkellä sota tapahtuu entisessä Jugoslaviassa. Tähän liittyy kertojaminän suhde kirjailijamieheen. Mutta sotatila on vallinnut myös kertojan vanhempien avioliitossa, jossa tytär on joutunut toimimaan sekä rauhanneuvottelijana että sotapakolaisena. 

**

Agneta Pleijelin 'Talvirakkaus'-kirjaa ei ikävä kyllä enää löydy uusina kappaleina (paitsi ruotsinkielisenä, sillä kirja on edelleen kestosuosikki täällä Ruotsissa) mutta suomennosta löytyy ainakin nettiantikvariaateista. Se olkoonkin siis tähän lopuksi lahjakirjavinkkini kaikille teille, jotka olette kiinnostuneita ruotsalaisista nykyklassikoista. 

Niin ja vielä siitä, että voiko kahta rakastaa samanaikaisesti, kuten kirjan kertojaminän puoliso väittää. Omalta kohdaltani totean, että ainakin kahta kaupunkia voi rakastaa yhtä lailla samanaikaisesti.

Agneta Pleijel: Talvirakkaus - En vinter i Stockholm (suomennos Marja Kyrö, WSOY 1998)



Kommentit

  1. Tukholma on kyllä kaunis kaupunki. Joskus sitä päätyy jonnekin, minne ei pitänyt tai sitten pidemmäksi aikaa sinne, minne piti. Me emme koskaan päätyneet sinne minne alun perin oli tarkoitus, mutta olen lähinnä erittäin iloinen siitä!

    Ihana luukku ja tuo näkymä kuvassasi kauniine jouluvaloineen on todella tunnelmallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös iloinen, että tänne päädyin! Muistan miettineeni Helsingissä asuessani, että olisipa hauska olla pidempi aika ulkomailla mutta en koskaan suunnitellut mitään pysyvämpää muuttoa. Mutta onneksi uskalsin testata tätä uutta elämää.

      Poista
  2. Kaupunkiakin voi todella rakastaa. Minä rakastuin Joensuuhun, kun muutin sinne 10 vuotta sitten opiskelemaan. Tutuiksi käyneillä kulmilla ja myös uudemmilla kaukaisemmilla kulmilla kulkeminen tuottaa suurta iloa. En ole koskaan haaveillut oikeasti isossa kaupungissa asumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Tukholmakin tuntuu välillä rasittavan suurelta, mutta toisaalta sitä rakentaa kotinsa pienemmän reviirin mukaisesti. Minäkin olen asunut kaikki nämä vuodet Tukholman eteläpuolella, pohjoispuolelle en voisi kuvitellakaan muuttavani. Ja nyt jo 17 vuotta tässä samassa lähiössä, tai "kylässä", jossa tunnen ihmisiä jo sen verran että olo on kotoisa.

      Poista
  3. Kiitos Pleijelin Talvirakkaus-vinkistä! Meidän kirjastosta löytyy hyllystä lainattavaksi. Lainaan sen kohta puolin. Elämä heittää tosiaan aika sattumanvaraisesti nuoria matkaajia. Meidän porukastamme yksi jäi ensimmäisellä matkallaan kiinni ja on pysynyt Tukholman Nackassa jo yli 50 vuotta, kaksi meistä palasi ja jatkoi juurtumistaan täällä Suomessa. Kaikkiin Tukholma-aiheisiin kirjoihin on minulle jäänyt pysyvä kiinnostus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostuit Pleijelin kirjasta! Luen myös usein kirjoja ihan vain sen vuoksi, että ne sijoittuvat Tukholmaan - paitsi dekkareita, niistä tulee helposti liian realistinen lukukokemus 😅

      Poista
  4. Niin se elämä heittelee 😊 En ole kokenut talvista Tukholmaa, näyttää kuvasi perusteella kauniilta. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen aina tulemaan Tukholmaan joulukuussa, jos minulta kysytään! Joulunodotuksesta tehdään täällä jotenkin niin esteettinen kokemus - on joulumarkkinoita, joulukonsertteja ja joulubuffeita joka lähtöön. Ja nyt vielä luntakin! Mukavaa joulunodotusta myös sinulle, Villis!

      Poista
  5. Heti piti mennä varaamaan, pääsin sijalle 1.

    Tuo kirjoituksesi loppu on kyllä hyvä!
    Luulen, että kahta voi rakastaa yhtä aikaa, me emme vain uskalla tunnustaa sitä, saati sitten toteuttaa, jos osuu omalle kohdalle, koska se sotkisi kaiken.

    Elämä on paljolti sattumaa. Itse olisin voinut nuorena jäädä minne vain, varsinkin jos olisin löytänyt jonkun vahvan ihmisen jonka suojiin olisi asettunut siellä "missä vain", olin niin epävarma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Agneta Pleijel saa uusia lukijoita!

      Mietin juuri sitä, että rakkauskin on lopulta niin monimuotoista. Jos nyt otan tämä kaupunkiesimerkkini niin rakastan Tukholmaa erityisesti talvella, Helsinkiä taas kesällä. Rakkaus ihmisiin ilmenee myös eri muodoissa. Kuuntelen muuten parhaillaan Bitte Westerlundin kirjaa Jörn Donnerista ja siinä saa todellakin pohtia kysymystä "What is love??" 🤔

      Poista
    2. Totta! Luin sen kirjan ja olen ymmälläni. Ajattelin, että ilmeisesti avioliitotkin saattavat olla joissain piireissä aivan muuta kuin minun tuttavapiirissäni. Bittehän pohtii jossain kohtaa kirjassa Philip Teirille, että yhteistyö keskeytettäisiin. Ehkä olisi ollut parempi niin, koska eihän tällä kirjalla ole mitään yleisempää merkitystä. Minä pohdin myös sitä, että Jörn Donnerin kuolemasta on niin vähän aikaa ja siellä on myös lapset. Kustantamolle tämä on tietysti tärkeä kirja, koska sensaatio myy hyvin.

      Poista
    3. Ihan samaa mietin ja siksikin Westerlundin kirja on laahannut mukana koko syksyn. Siitä puuttuu se syvempi taso, joka tekisi kirjasta mielenkiintoisen. Luen lähinnä sen vuoksi, että olen lukenut myös Donnerin kahden pojan kirjat jotka herättivät paljon kysymyksiä. Aikamoinen ihmissuhdesotku, mutta mitä tästä ottaisi opiksi... lähde ennen kuin on liian myöhäistä? Ettei tarvitse sitten vihapäissään heittää puolison tuhkia kompostiin 🤔

      Poista
    4. Olen myös lukenut nuo poikien kirjat.
      En malta olla siteeraamatta yhtä kirjaa. Jyrki Lehtola ja Tuija Siltamäki pohtivat kirjassaan Sinä riität tunnettujen kulttuuri-ihmisten lasten asemaa. Toisaalta he saavat etumatkaa vanhempiensa ansiosta, toisaalta taas heidän on vaikea irrottautua ja päästä esiin omana itsenään.
      "Aikuisena oppii vähitellen sietämään taustaansa, sitä kuka on, ja iloitsemaan esimerkiksi siitä, että maalaisvanhempien lapsella on erittäin pieni todennäköisyys löytää itsensä tilanteesta, jossa isä on kirjoittanut kirjan omasta munastaan."

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Äänikirjakävelyllä et koskaan kävele yksin

  Viikonloppuna meitä täällä Tukholmassa hemmoteltiin hienolla aurinkoisella säällä, joten pääsin taas tarpomaan tuonne metsäpolulleni. Onneksi on nastat alla! Puolisokin olisi innostunut tulemaan seuraksi mistä seurasi dilemma. Nämä viikonlopun pidemmät kävelylenkit ovat nimittäin äänikirjakuuntelemiseni primetime-aikaa. Tällä kertaa ongelma ratkesi sillä, että nastakengätön puoliso teki oman lyhyemmän ja jäättömän kävelylenkin. Äänikirjojen suhteen olen muuten todellakin fiiliskuuntelija. Jotkut äänikirjat roikkuvat mukana kuukausikaupalla kun välillä kyllästyn ja sitten taas innostun. Sellainen tapaus on mm. Katri Helenan elämäkerta, jonka aloitin jo syksyllä, mutta jossa olen päässyt vasta puoliväliin. Katri Helena lukee itse tarinansa ja se on isoina paloina välillä vähän liiankin intensiivistä kerrontaa.  Sama kokemus tuli myös näyttelijä Martti Suosalon elämäkerran kanssa. Suosalon kanssa viipyilin tuolla kotimetsissä melkein puoli vuotta, käytiin mustikassakin yhdessä. Lopulta

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Ystävänpäivä kuolleiden runoilijoiden seurassa

  Miten ystävyys alkaa? Se voi alkaa esimerkiksi kirjeellä, jonka lähetät lupaavalle nuorelle runoilijalle luettuasi tämän esikoiskokoelman. Olet ehkä itsekin runoilija. Ja pian huomaatte, että teillä on vahva yhdistävä tekijä. Olette kumpikin paenneet asuinmaastanne, sillä sinne jääminen oli hengenvaarallista. Mutta kotimaanne  - äidinkielenne, tunnekielenne - kannoitte mukananne uusille asuinsijoillenne. Ja tämän kokemuksen jaatte nyt ennen kaikkea runouden kautta. Lisäksi teitä yhdistää vaiettu salaisuus... ** Leonie (Nelly) Sachs syntyi 1891 Berliinissä juutalaisen tehtailijaperheen ainoaksi lapseksi. Hän julkaisi ensimmäisen proosatekstinsä 1921 ja myöhemmin runoja berliiniläisessä sanomalehdessä. Sachs itse tosin sanoi varsinaisen uransa alkaneen vasta 1947 kokoelmalla 'In den Wohnungen des Todes' (Kuoleman asunnot, suomennos Aila Meriluoto) eikä hän ylipäänsä halunnut elämäkerrassaan edes mainittavan ennen vuotta 1940 ilmestyneitä teoksiaan. Sachsin elämä ja tuotanto ja

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi